4.1.05

Syödään LBJ-pillereitä ja katsellaan kûûta viikko

Uudenvuodenaattona tuli tekstiviesti taholta, jolta en sellaista olisi enää odottanut. Lähettäjänä oli nainen, jonka kanssa lopetin yhteydenpidon melkein puolitoista vuotta sitten. Hän oli varmasti humalan rohkaisemana (tai tunteellistamana) intoutunut varovasti ottamaan taas yhteyttä. Tekstarissa oli pelkkä hyvän uuden vuoden toivotus, ilman allekirjoitusta. Lähettäjä varmaan otaksui, että minulla olisi hänen numeronsa vielä puhelimen muistissa ja näkisin keneltä viesti on. No, hän oli oikeassa. En ollut siivonnut nimeä ja numeroa pois muistista vaikka joskus niin olinkin aikonut tehdä. Mutta eipä ollut hänkään minun numeroani deletoinut.

Jos olisin ollut yhtään älykkäällä tuulella, olisin toivottanut hyvät uudet vuodet sinnekin ja kysynyt anonymin lähettäjän nimeä ja niin edelleen, toisin sanoen osoittanut että tietenkään en enää säilytä numeroasi kun ei ole mitään syytä. En ollut älykäs, olin juonut hitaasti lasillisen konjakkia ja saanut aikaan juuri sopivan laiskan veltostelutilan, jossa selvyyskiintiö on täyttynyt, mutta humala ei ole aivan päässyt alkamaan. Enkä olisi ollut älykäs muutenkaan, vaikka olin mielessäni varautunut äkillisiin yhteydenottoihin ja harjoitellut ovelia sanakäänteitä. Tämän naisen yhteydenotot ovat kuitenkin merkitykseltään aivan omaa luokkaansa, ja kaikki etukäteen huolellisesti rakennellut viritykset ja ihmissuhdeshakkisiirrot unohtuivat sillä sekunnilla (ja unohtuvat varmaan aina). Niinpä toivotin hölmön ilahtuneena hyvää uutta vuotta takaisin päin, ja sain takaisin viestin jossa hän kertoi pohtineensa olemmeko vielä ystäviä ja todenneensa että olemmehan me aina.

Mutta kun. Minä erosin hänestä juuri siksi, että olemme vain-ystäviä. Se ei ollut ollenkaan sitä mitä halusin (LJBF! LJBF! the horror! the horror!) En kaipaa mitään platonisuusvirityksiä, ne ovat pahimmillaan mielipuolisia systeemejä, joissa saa esimerkiksi kuulla kuinka vain-ystävänainen onkin yhtäkkiä mustasukkainen minun työkaverinaisestani jota autoin yhden huonekalun verran muutossa. Todelliset, aidot ja rehelliset ystävänaiset ovat asia erikseen, niissä suhteissa ei ole mitään outoa, jännittynyttä tai kummallista.

Vastasin sitten, että tottakai ollaan ystäviä, jonkinlaisen kiltteyspuuskan ajamana. Sen jälkeen en ole hänestä kuullut. Olen aika tyytyväinen siitä. Toisaalta toivon, että hän tekstaisi uudelleen, jolloin voisin vastata vaikkapa Mennäänkö suihkuun? Haluaisin saippuoida sinut. Niin haluaisin oikeasti tehdäkin.

Ei kommentteja: