13.1.05

Pling sanoo stop-nappula

Uuden vuoden tekstittelijästä ei ole kuulunut mitään. Alan käydä kärsimättömäksi, mutta hillitsen nyt kumminkin itseni, enkä tekstaa hänelle minkään tekosyyn, kuten nimipäivän johdosta. Hän saa nyt tekstata uudelleen, ja kaikki kehittelemäni hienot vastineet unohtuvat kuitenkin.

Aamuisin samalta pysäkiltä kuin minä nousee bussiin usein nainen, joka työskentelee samassa rakennuksessa kuin minä, ja jää täten samalla pysäkillä poiskin. Sama toistuu kello viiden aikaan töistä lähtiessä, meillä on sama pysäkki ja bussilinja. Olemme moikkaustuttuja ja rupattelututtuja, hän istuu usein viereeni, ja matka sujuu joskus mukavasti jutellen, joskus taas kumpikaan ei keksi mitään sanottavaa, ja se on kiusallista. En tiedä onko hänen mielestään, mutta minusta on.

Luonnollisesti tällaisesta pitää kehittää ongelma. On mukavaa jutella jonkun kanssa niitä näitä, mutta joka aamu tuntemattoman kanssa rupattelu on välillä hankalaa. En edes tiedä hänen nimeään, enkä aio sitä kysyä. Hänkään ei kysy minun nimeäni, eikä yleensäkään kysele mitään - puhumme säästä tai säästä tai mistä ikinä mikä on sopivan neutraalia, kuten sähkökatkoihin liittyvistä lapsuusmuistoista. Sopivilla kysymyksillä voi tietysti aina saada keskustelua aikaan, mutta tässä tapauksessa kysymykset tuntuvat tungettelevilta. Koko bussirupattelun idea on ystävällisessä anonyymiydessä. Sen tiedän, että nainen seurustelee; naisilla on yleensä tapana tämän kaltaisissa tilanteissa ilmaista varattuusstatuksensa tavalla tai toisella, tämä nainen ilmaisi sen erikoisen myöhään, käyttämällä "me"-pronominia vastauksessaan johonkin kysymykseeni, johon ei oikein voinut vastata "minä", jos on sinkku. En oikein muista mikä kysymys se oli, en laskelmoinut asiaa niin. Kun ei tiedä toisen nimeä tai muitakaan detaljeja, ei ole kovinkaan helppoa tasapainoilla sopivan etäisen tuttavallisuuden ja tylsyyden välillä. Toisaalta hän on mukava ihminen ja meillä on usein aika hauskaa jutellessamme. Joskus hän vaikuttaa ilahtuneelta minut nähdessään.

Jo paikan valinta bussissa on hankalaa. Pysäkillä seisomme välimatkan päässä, ettei huomenien jälkeen tulisi kuollutta hetkeä. Menen bussiin edeltä, ja hän tulee perässä, hymyilee ja istuu useimmiten viereiselle penkille, toisinaan taas ei. Jos taas menen hänen perässään, tunnen velvollisuudekseni istua hänen viereensä, ja itseni epäkohteliaaksi, jos en istu. Hän todennäköisesti ajattelee samoin, joten vältämme katsekontaktia ettei tulisi sosiaalisten paineiden ohjaamaa valintatilannetta, vaan paikan valinta tuntuisi vapaalta. Toisaalta on niinkin, että jos emme osu samaan bussiin, olen vähän pettynyt.

Ehkä minun pitäisi kysyä hänen nimeään, niin tämäkin normalisoituisi yhdeksi tuttavuudeksi muiden joukossa.

Ei kommentteja: