7.1.05

Musiikkiallergiaa

Olin muutaman vuoden ajan musiikkielämässä mukana siellä sun täällä bändin kanssa, mutta yhtäkkiä kyllästyin kaikkeen ja tulin musiikille allergiseksi. Menetin mielenkiintoni musiikkiin kokonaan, enkä kerta kaikkiaan sietänyt kuunnella sitä tai seurata mitä musiikkimaailmassa on meneillään. Peruutin lehtienkin tilaukset ja lakkasin lukemasta netinkin musiikkipalstoja. Musiikitonta kautta kesti melkein tarkkaan kaksi vuotta, ja vasta Napsterin myötä aloin taas tuntea vetoa musiikin kuunteluun. Edelleenkään en osta levyjä enkä seuraa musiikkilehtiä tai mitään muutakaan foorumia, mutta nykyään noudan kyllä musiikkini P2P-verkoista.

Edelleenkin kuuntelen musiikkia lähinnä tässä kirjoittamisen ohessa. Täysin keskittyneesti kuuntelen hyvin harvoin. Minulla on kyllä MP3-soitin, mutta kuulokkeet päässä kulkeminen tai matkustaminen on jotenkin järjettömän tuntuista, sillä kävellessä soiva musiikki häiritsee hassulla tavalla asioiden näkemistä. Tuntuu kuin kävelisin saippuakuplan sisällä.

Viime aikoina olen löytänyt uudelleen Aphex Twinin, jonka brittiläinen eksentrisyys tuntuu olevan peräisin samasta lähteestä kuin Monty Python-animaatioiden tai brittiläisten 80-luvun tietokonepelienkin. Aphex Twiniä kuunnellessa tulee väistämättä mieleen Pyjamarama. Johan sen nyt näkee I Care Because You Do -levyn kannestakin että musiikin on pakko olla hyvää. Pois turha teknokuulailu ja irvilärviä kanteen.

Brittiläisten pelien kummallisuudet (ja tietokoneiden! jos joku on Spectrumia näpelöinyt) olivat kyllä toisinaan raivostuttavia. Erityisesti MikroBitissä oli tapana haukkua brittiläisiä platform-pelejä niiden turhauttavista piirteistä, kuten liian vaikeista kentistä. Toisaalta myös kaikkien aikojen paras peli, Elite, on brittiläinen, mistä hyvästä britit saavat paljon anteeksi.

Ei kommentteja: