19.1.05

Kun ekaa kertaa puoleen vuoteen lukaisin Menopaussia, niin eiköhän Mea tarjoillut kollektiivisia sivarikehuja, mikä on tietysti näin entisen sivarin mielestä aina mukavaa.

Syy siihen miksi suurin osa sivareista tekee työnsä niin hyvin, johtuu varmaan siitä että sivari kestää vain sen yhden vuoden, eikä pieni päiväraha muutu työssä esitettyjen näyttöjen mukaan vaan omaa lakisääteistä tahtiaan. Näin ollen kaikenlainen politikointi työssä on turhaa: ei tarvitse miettiä kenen kanssa tulee tekemään työtä seuraavat viisi vuotta, mihin projektiin/ryhmään/jaostoon/mitälie kannattaa pyrkiä, miten luoda uraa ja millaiset meriitit näyttävät hyvältä kehityskeskustelussa ja palkkaneuvotteluissa. Politikoinnin jäädessä pois työ alkaa maittaa ihan pelkkänä työnä, jos se on edes suurin piirtein mielekästä (ja sivarityöt usein ovat). Löytyy uudenlainen työn ilo, joka monelta palkansaajalta on kadonnut. Työ itsensä takia on hauskaa, mutta sen kääntöpuolella on sitten tylsiintyminen ja motivaation äkkihaihtuminen, jos esimerkiksi työpaikan ilmapiirissä on jotain vikaa.

Minun sivarikauteni oli oikein hauska, motivaatiota sai joskus hakea kivenkolosta, mutta suurimmaksi osaksi työ oli kiintoisaa, ja tulokset sen mukaisia. Lopulta pääsin lentelemään business-luokassa palveluspaikan ylijohtajan ja parin virkamiehen kanssa ulkomaankeikkoja. Se oli jo todella siistiä, vaikka sivarin päiväraha riitti suurin piirtein yhteen juustohampurilaiseen. Onneksi palveluspaikka kustansi aina lounaat ja päivälliset ravintolassa.

6 kommenttia:

mea kirjoitti...

Niinpä tietenkin, miksen tuota itse tajunnut "Työ itsensä takia on hauskaa." Sehän on se kuuluisa työnilo, joka tahtoo hukkua sinne palavereiden, projektiryhmäkokousten, kiukuttelevien erilaisten suhteiden ja suhteettoman suurien odotusten ja vaatimusten ja kertakaikkisen voimattomuuden alle, sinne jonnekin ruton ja koleran väliin. Se tunne, jota itsekin tunsi ennen kuin ääreisilmiöt tulivat olkapäälle istumaan ja viemään aikaa itse työn mielekkyydeltä.

Nyt ymmärrän. Ja arvostan vielä enemmän, sillä aina, kun ihminen on itsensä kanssa sinut ja tietää, kuka on ja mitä tahtoo, on ihminen kunnioitettavan askelen edempänä kuin muut ja on ilo olla juuri sen ihmisen kanssa töissä. Ja muutenkin.

Dyro kirjoitti...

Niin no, kommenttisi ensimmäisen kappaleen voi lukea melkein sarkastisena puheenvuorona, mutta en oikein usko että tarkoitit sitä luettavaksi niin.

Omassa työssäni on ihan selvästi erotettavissa ydintyö, ja sitten kaikki se höhhä siinä ympärillä, joka vie helposti mukanaan, ja alkaa tuntua siltä oikealta työltä, vaikka sitä ei edes olisi olemassa ilman sitä ydintyötä. Asioilla on tärkeysjärjestys, vaikka se helposti unohtuukin.

mea kirjoitti...

Ei ollut sarkasmia. Sitä vaan on niin paatunut ja paakkuuntunut näemmä, ettei tosiaan muista, että työ on lahja ja mielekästä työtä tekee älykäs ihminen mielellään. Olenkohan liian kauan kuunnellut työssä olevien nurinoita ja joutunut turhautumaan siihen oheishörvellykseen, kun ensimmäisenä ihmettelee, että miten joku ottaa työn haasteena ja mielekkäänä rupeamana eikä tee sitä huonosti vain siksi, ettei se mahdollisesti ole askel kohti asemaa, jossa voi nostaa jalat tammipöydälle.

Dyro kirjoitti...

Mukavaa että kykenin edesauttamaan oivallusta, en kyllä kokenut kirjoittavani mitään valaistumisen aiheuttamaa sanontaa, mutta sanoista ei koskaan tiedä miten ne keneenkin vaikuttavat.

Tässä männä viikolla valittelin sitä, ettei minulla ole riittävästi omaa aikaa, jolloin ystäväni totesi, että kaikki aika on sinun omaa aikaasi niin kauan kuin olet elossa. Se tuntui silloin aivan erityisen viisaalta ajatukselta, ja tuntuu vieläkin, mutta sitten taas toisaalta melkein liian itsestään selvältä kolmen pennin filosofialta ollakseen oikeasti viisasta. Luulen, että tämä toteamus vain sysäsi minut havaitsemaan oman ajatteluni puutteet, ja se viisaus olikin siinä, ei sanoissa sinänsä.

mea kirjoitti...

Noinhan se menee ;) Monimutkaiset ovat oivalluksen polut toisinaan.

Eikä aina hetken ollessa kohdalla tiedä, että mihin, miten ja minne asti sekin hetki vaikuttaa: muistan sinun maininneen kerran menopaussin alkuaikoina, että Mea kirjoittaa ihmissuhteista paremmin kuin ihmissuhde-blogit (tai siis noin sen ajatuksen luin) ja itse asiassa juuri ne sanat ovat saaneet joka kerta, kun sille alueelle lähden kynäni kanssa, miettimään tarkemmin, mitä kirjoitan, miten sen kirjoitan ja kuka tätä mahdollisesti lukee. Ja joka kerta olen katsonut uudemman kerran omia sanojani ja miettinyt enemmän.

Dyro kirjoitti...

Olen edelleen samaa mieltä, nyt kun luin m'paussia vähän enemmän pitkän tauon jälkeen.

Minäkin muistan sen merkintäsi joka sai minut ajattelemaan niin, kahlasin arkistosi ja näin että se oli kirjoitettu lokakuun 20. 2003. Se kolahti silloin, ja vieläkin, koska ajatukseni olivat jumittuneet kiertämään kehää, josta ei päässyt ulos ilman hyviä ulkopuolisia ajatuksia. Sinulla on erikoinen kyky nähdä asiat monilta puolilta ilman että mielipiteesi vesittyvät toisaalta-toisaalta-jorinaksi, kuten vaikkapa siinä sivarikeskustelussa jota Menopaussin kommenttiosastolla käydään.