23.12.05

Laulelmia jouluun

Olen aina pitänyt brittiläisistä joululauluista, mutta nyt ymmärrän miksi. Eivät ne olekaan vain melodiat jotka minuun vetoavat, vaan myös sanat. Niistä löytyy sieltä täältä miellyttävä vivahde brittiläisen imperiumin hyväntahtoista korskeutta. Ainakin Hark the Herald Angels Sing -laulun säkeet

Joyful all ye nations, rise,
Join the triumph of the skies;

ovat kyllä mukavan ekspansiiviset sekä sanoiltaan että säveleltään. Miksi olla introvertti ja kököttää jouluisessa mökissään metsän keskellä, kun voi sinkauttaa uskonnollisen jouluisuuskehotuksen kaikille kansakunnille, kuten kunnon imperiumin kuuluukin.

22.12.05

Tietoa ja taitoa ynnä välähdyksiä ja pauketta


Jyväskylä on k-kertomusten luvattu maa, kertoo Marginaali. K-kirjainten paljous on hieman ahdistavaa. Lapsena luin mummolassa Vilho Setälän toimittamaa Taitokirjaa 50-luvulta, josta löytyi hakusanan mukaan ohjeita erilaisten tarvekalujen, kuten navettojen, radioiden, alushousujen ja ilotulitteiden valmistukseen. Hakusanat oli aakkostettu, ja aakkosten kirjaimet kulkivat mustalla taustalla pitkin sivun ulkomarginaalia siten, että suljettuna kirjan sivujen päätyyn syntyi tumma portaikkokuvio, joka helpotti halutun kirjaimen löytymistä. Portaiden pituudet vaihtelivat kirjaimen mukaan, mistä havaitsin, että K-kirjainta oli kaikkein eniten. Se ärsytti minua, sillä K tuntui liian tavanomaiselta ja aneemiselta ollakseen niin tärkeä kirjain.

Onko Taitokirjan kertoja kaikkitietävä? En tiedä, mutta muistan vieläkin, että Taitokirjan ilotuliteosion lähdeviitteiden joukossa luki Walther Rudzeck: 50 Knall- und Blitzlichtexperimente. En ole löytänyt tuota kirjaa mistään, en millään kirjastohaullakaan. Jos jostakin sen saisin, siitä tulisi varmsti hyvä kaveri Taitokirjan ja Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirjan rinnalle.

Taitokirjassa oli myös paristokäyttöisen putkiradion rakennusohje. Haaveilin koko poikaikäni sen radion rakentamisesta, sillä siinä käytetyt jännitteet olivat matalia, toisin kuin normaaleissa putkiradioissa. Osia ei tietenkään saanut silloin enää mistään, koska 50-luku oli jo jäänyt taakse aika päiviä sitten. Hankin osat vasta aikuisena, kun niitä netin kautta alkoi yllättäen saada, ja rakensin radion. Siitä kuuluu aika huonosti. Tulipahan tehtyä kuitenkin. Niin se on, että sen minkä lapsena tarpeeksi lujasti päähänsä saa, sen joskus toteuttaa.

Taitokirja on tavallaan vastemielinen, koska sen valossa 50-luku on ollut todella kurjaa ja köyhää aikaa, kuten Lovelacen testi ja Lentävä juusto ovat toisinaan julistaneet. Toisaalta taas kirja on kiehtova, koska sen sisältämät taidot ja tiedot ovat pitkälti jo unohtuneet. Talonrakennusosiossa saattaa vielä olla käyttökelpoistakin tietoa, ainakin omakotitalon tontin valinta ja talon muodon sijoittaminen ilmansuuntien mukaan pätevät edelleen, ja varmaan seuraavan jääkaudenkin jälkeen.

Kaukoputkutin

Fak. Lidl mainosti viikko sitten Meaden kaukoputkea erikoislievään tarjoushintaan. No nehän myytiin loppuun varmaan samana päivänä, koska ei niitä sitten enää kaupassa ollut kun sinne ehdin. Toisia, kökömpiä putkia olisi ollut, mutta niitä en halunnut.

Vähättelen asiaa lukemalla netistä kyseisen mallin arvosteluja, joissa todetaan että putki on optisesti hyvä mutta pienudestaan johtuen juuri ja juuri riittävä planeettojen katseluun. Saturnus kuulemma näyttää tosi pieneltä. Arvostelujen lukeminen ei lievittänyt harmiani. Putkettomana olo on onnetonta. Niinpä lääkitsin vitutustani ostamalla etukäteisjoululahjaksi itselleni Tommi Liimatan kuvasarjan Ei vaikuta keikkaan ja Jukka Tilsan Ilma-autolla Kaliforniaan.

Liimattahan on Absoluuttisen Nollapisteen laulaja. Nollapiste soitti Tavastialla 19.12., mutta minä tottakai unohdin mennä paikalle. Onneksi en sentään ollut ostanut lippua etukäteen. Keikka olisi ollut hauska nähdä, sillä minusta on tullut uudelleen bändin fani uusimman Mahlanjuoksuttaja-LP:n myötä. Miten niin LP:n? Ei kai nykyaikana tarvitse enää puhua pitkäsoitoista, vaan vain levyistä. No joka tapauksessa Mahlanjuoksuttaja on hieno levy. Saundeiltaan muhevan orgaaninen eli eloperäinen, mutta selkeä. Biisitkin ovat musiikillisesti parempia kuin ennen, eivätkä enää nojaa vain Liimatan teksteihin. Tämän parempaa arviota en jaksa päkistää, koska sisäinen kriitikkoni on mennyt nukkumaan (=en vaan osaa), mutta levy on ostamisen arvoinen. Samaa ei voi sanoa monesta nykylevystä. Ilmaiset MP3:t ovat laskeneet musiikkitallenteiden todellisen arvon reilusti alle sen 20 euron jota niistä pyydetään, mikä minun kohdallani on saanut aikaan sen että musiikin ostaminen waretuksen asemesta on ennen kaikkea tuen osoitus artistille, jonka musiikista pitää, ei enää tapa saada haltuunsa musiikkia. Niinpä olenkin ostanut tänä vuonna vain neljä levyä, kaikki kotimaisia.

Olen aiemmin kirjoittanut miten blogin ei tarvitse olla jossakin tietyssä muodossa ollakseen blogi. Hyvä esimerkki on Mahlanjuoksuttajan studiopäiväkirja. Nollapiste on muutenkin sikäli omalaatuinen bändi, että se kertoo koko ajan tarinaa itsestään sarjakuvien ja studiopäiväkirjojen muodossa ja on dokumentoinut myös musiikillisen kehityksensä Diu Dau tapes -kaseteille, joita fanitan armotta. Kaiken roskan seassa on paljon helmiä, jos ei muuten niin biisien nimet ainakin ovat loistavia, kuten Teemasävel elokuvasta "Vittu mie tiesin". En tiedä yhtään toista bändiä joka dokumentoisi tekemisensä näin laajasti, sekä faktan että fiktion keinoin.

Kiertuesarjakuvasta on saatavana painotuotteen lisäksi kokonaan erilainen, luonnosmainen nettiversio: Hadjingin Sanomat, osat 1, 2, 3, 4, 5 ja 6 sekä Hastler osat 7, 8, 9, 10 ja 11. Nettiversiokin on hauska, vallankin jos on itse soittanut joskus jossakin bändissä, keikkaillut ja äänittänyt. Minulle se toi mieleen sen yleisen levottoman läpänheiton ja väsymyksentäytteisen tunnelman joka keikkamatkoilla vallitsi. Soitin siis bändissä vuosikymmen sitten. Bändi hajosi musiikillisiin kaksimielisyyksiin. Ei kun ei enää jaksanut keikkailla ja olimme loppujen lopuksi liian huonoja mihinkään menestyväiseen elämäntapaan. Teimme yhden omakustanne-EP:n omalla levymerkillä, ja lätty sai sen verran radiosoittoa että sain vähän Gramex-korvauksia.
En tiedä paljoa, täytyisi rimpauttaa Gramexiin. En uskalla, koska olen rikollinen (mutta ilman sitä hölmöä välilyöntiä kysymysmerkin edellä).

Testasin äsken joulupukin tamineita. Parrassa oli jotain vikaa, koska leukaani alkoi kutittaa. Eikä vain vähän, vaan se oikein syyhyää ja sitä tekee mieli raapia vimmatusti. Ehkä parta on valmistettu lasivillasta.

8.12.05

Kierrätyspakko IV

Kasvissyöjät ovat raakoja.

Kasvissyöjät tappavat ruokansa elävältä. Julmaa!

Syö lihaa, se auttaa pahaan mieleen!

Kierrätystä III

Kaupunkimaastohousut sopivat urbaaniin ympäristöön.

Kaupunkimaasturitkin sopivat. Niillä pääsee eri paikkoihin kuin raitiovaunuilla, koska ne eivät ole kahlittuna kiskoihin. Se oli sellainen kielikuva. Oikeasti raitiovaunut ovat kiskoilla vapaaehtoisesti. Muu olisi eläinrääkkäystä. Tai mekaniikan rääkintää, sama asia. Se ei ole ollenkaan sama asia.

Kierrätettyjä kirjoituksia osa II

Tällä hetkellä minua naurattaa sana töhnä. Missä välissä tahna muuttuu töhnäksi? Entäs hammastahna ja hammastöhnä? Me emme tiedä. Me emme koskaan tule tietämään. On asioita, jotka ovat ikuisesti kokemuspiirimme ulkopuolella. Ihminen on niin mitättömän pieni maailmankaikkeuden äärettömyydessä. Silti ihmistä vituttaa jos piparit jäävät uuniin liian pitkäksi aikaa ja niistä tulee pahan makuisia.

Kierrätän muualle postittamaani materiaalia, I

Oisko siistii jos myis huuto.netissä neutronitähteä ja panis siihen että "toimituskulut ostajalle". Vois tulla kallis lasku huutajalle, kert neutronitähti on aikas painava.

Toisaalta se mahtuu sitten melkein olohuoneeseen. Sitten voisi sohvan nurkasta ihailla neutronitähden kuulalaakerimaisen sileää pintaa.

25.11.05

Tiu tau

Jee, Tulkulla on blogi!

Jee sillä varauksella että tämä on se sama legendaarinen Tulkku joka kirjoitteli sinne tänne nettiä ensikännikokemuksiaan ja muita mieleenjuolahduksiaan. Harvoin sitä netissä lukee mitään, joka oikeasti saa nauramaan vedet silmissä, mutta Tulkun jutut ovat saaneet sen aikaan monta vuotta sitten. Tyyli kyllä vaikuttaa samalta kuin sillä muinaisella Tulkulla. Panen blogin seurantaan.

Kirja-kauppa-reissuja

Eilen kärsin Suomalaisessa kirjakaupassa kahdesti, kummallakin kerralla eri toimipisteessä. Kauppakeskuksessa sijainneessa myymälässä alkoi kanta-asiakastilaisuus, ja tavalliset asiakkaat hoputettiin kassojen kautta ulos. Myymälän uloskäynnin läpi kävellessäni iskin otsani rullattavaan metallikehikkoon niin että rämähti. Kehikko oli laskettu yläasennostaan alaspäin kai antamaan viesti että myymälä on nyt tavallaan kiinni, eikä sinne sovi nyt tulla. Meinasin iskeä sitä nyrkillä takaisin, mutta hillitsin sentään itseni, koska en halunnut tarjoilla tapauksen nähneille ihmisille lisää ilmaista hupia. En sentään saanut aivotärähdystä, koska kehikko jousti.

Toisesta toimipisteestä ostin lisää kirjoja. Kassalla sain odottaa tovin, ennen kuin tiskin takana nyreillyt anorektikko-sijainen-mikälie sai kehotuksen toista asiakasta palvelevalta myyjältä ottamaan minun ostokseni vastaan. Maksoin kortilla. Korttini on yhdistelmäkortti, ja myyjät kysyvät yleensä aina kummalle puolelle ostos laitetaan, pankille vai luottokortille. Puolta ei kannata sanoa etukäteen, koska myyjät eivät kuitenkaan rekisteröi sitä ennen kuin laite niin kehottaa tekemään. Tämä myyjä, jonka lantion sarvet pilkistivät farkkujen vyötärön yli niin terävinä että pelkäsin hänen ihonsa menevän puhki, ei kysynyt mitään korttia höylätessään, joten aloin aavistaa pahinta. Sanoin "pankki", jolloin myyjä ilmoitti että nyt meni luottokortin puolelle ja yritti korjata asiaa. No eihän se tietenkään onnistunut, vaan katevaraus jäi voimaan. Näin on käynyt ennenkin, ja siitä on syntynyt yleensä vaivalloinen soppa.

No, asia ratkesi kun nyreikkö nouti paikalle oikean ja ammattitaitoisen myyjän, joka hyvin ystävällisesti ja asiantuntevasti lupasi korjata asian ja soittaa minulle huomenna kahdentoista maissa kun varaus on saatu poistettua. En näyttänyt harmistustani hänelle ollenkaan, sillä sain osakseni ammattitaitoista ja hyvää asiakaspalvelua - ongelmatilanteissahan se mitataan. Sitäpaitsi kiva asiakas saa parempaa apua ongelmissa kuin ärtyisä asiakas, joten kivuus kannattaa. Minun kivuuteni tosin loppuu heti jos ongelmia ei saada ensiyrittämällä ratkaistua. Silloin aloitan tiukan mutta ystävällisen hyvitysten tinkaamisen. Se taktiikka toimii.

Edit: Soittivat ja kertoivat, että asian tila ratkeaa vastaa maanantaina. Jippii. Yksi asia lisää muistettavaa.

24.11.05

Joustamisesta

Olen viime aikoina miettinyt sitä, mitä talouden ja organisaation tehokkuudella tarkoitetaan, ja mikä tehokkuudeksi mielletään. Jostain syystä monet tuntuvat luulevan että tehokkuus on sitä, että tehdään kamalalla tahdilla hirveästi töitä. Asenteen perustalla lienee kummallinen löysät pois -mentaliteetti, joka on peräisin vuosisadan vaihteen tehdastyöstä ja jota halutaan soveltaa sielläkin missä se ei toimi. Muutenkin tuntuu siltä, että kun puhutaan työstä ja työnteosta, taustalla vaikuttaa vanhentunut mielikuva monotonisesta tehdastyöstä tai ojankaivuusta.

Tehokkuus ei ole ankaraa duunin painamista niska limassa, vaan asioiden saamista aikaan mahdollisimman vähin resurssein, ja resurssien kapasiteetin hyödyntämistä pitkällä aikavälillä kestävästi. Sillä ei ole mitään tekemistä tuloksen repimisestä alimiehitetyn työntekijäjoukon selkänahasta. Sellainen ei ole pitkän päälle kannattavaa, ja näinollen se ei ole tehokasta. Todellinen tehokkuus on eleganttia ja sulavaa voimaa.

Tehokkuuteen liittyy olennaisena osana joustavuus, joka sekin ymmärretään väärin, ainakin jos kyseessä on työntekijän joustavuus. Yleensä luullaan, että työntekijän joustavuus on yksinkertaisesti sitä, että työntekijä tekee pidempiä päiviä kuin mitä pitäisi, pahimmillaan palkattomana ylityönä. Varsinkin ylemmät toimihenkilöt tekevät työuransa aikana noin 400 000 euron edestä palkatonta ylityötä. Olen sitä mieltä, että tällainen joustavuus on petollista, sillä se useimmiten paikkaa vain organisaation resursoinnin tai työvälineiden ongelmia. Jos työntekijöitä on liian vähän, tai vaikkapa tietojärjestelmien käytettävyys on huono, näistä aiheutuva tehokkuuden menetys korvataan tekemällä työtä yli normaalin tuntimäärän per päivä. Tällöin organisaation tehokkuutta syöviä seikkoja ei tunnisteta, eikä niitä päästä korjaamaan.

Minulla on hyvin tiukka linja lisä- ja ylityön suhteen, sillä olen huomannut, että kun sitoutuu tekemään päivässä sen 7,5 tuntia eikä tippaakaan enempää, joutuu työskentelemään
oikein ja järkevästi. Se jos mikä on tehokkuutta. Alkaa myös huomata hyvin selvästi ne asiat joihin hukkaantuu turhaan aikaa ja resursseja. Ne voivat olla yllättäviä juttuja, kuten vaikkapa 300 millisekunnin latenssiaika, kun tietojärjestelmään syötetään tietoyksikköä. Se ei kuulosta paljolta, mutta kun se kertautuu kymmeniä kertoja päivässä tuhansien työntekijöiden kohdalla, saadaan aikaan huomattavaa tehokkuuden menetystä. Ei tietenkään niin yksinkertaisesti, että latenssiajoista kertyy 2 tuntia odotteluun hukattua rahanarvoista aikaa per päivä, vaan siten, että järjestelmän käyttäjät lykkäävät järjestelmän käyttöä viimeiseen asti, keksivät oikoteitä tai tekevät asiat puoliksi valmiiksi, tai saavat aikaan huolimattomuusvirheitä, koska latenssiajan aikana mielenkiinto suuntautuu muualle. Tämä on paljon pahempi asia kuin mekaanisesti laskettu tunnin tai parin odottelu.

Kun työntekijät sitoutuvat tiukasti 7,5 tunnin työpäivään, sen tehokkaammaksi on organisaation pakko muuttua, koska heikkoudet paljastuvat niin raa'alla tavalla. Pitkällä aikavälillä organisaation tehokkuus kasvaa paljon, ja siitä hyötyvät kaikki.

17.11.05

Kolaa tätä

Hartwallin kilpailu, jossa 1 000 Pepsi-pullon etiketin koodit lähettänyt saa palkinnoksi Sony Vaio -kannettavan on osoittautunut yllättävän suosituksi. Monet menevät ja ostavat tuhat pulloa Pepsiä yhdellä kertaa, irrottavat etiketit, lähettävät koodit Hartwallille, ja myyvät pullot edelleen tai tyhjentävät ne ja vievät pullonpalautukseen. Pepsi-pullon kappalehinnasta ja jälleenmyyntiarvosta tai pullopantista johtuen tämän operaation seurauksena saatu Sony Vaio tulee maksamaan vain puolet siitä mitä se kaupassa maksaisi.

Kampanjan suosio on lyönyt Hartwallin ällikällä. Firmassa luultiin, että 1 000 etikettiin - tai ilmeisesti Hartwall kuvitteli, että 1 000 juotuun Pepsi-pulloon - yltäisi ehkä jokin koululuokka tai muu suuri ryhmä. Päättelen, että Hartwallin markkinointiosasto koostuu suureksi osaksi minun ikäluokastani eli kolmikymppisistä tai vanhemmista ihmisistä. Meidän nuoruudessamme tuhannen limonadipullon ostaminen kerralla olisi silloiseen ostovoimaan (tai vanhempien keskimääräisen ostovoimaan) nähden ollut suuri investointi, ja tähän harhaan taisi Hartwall langeta.

Nykyään Pepsin kohderyhmä 15-25-vuotiaat, ovat kuitenkin varakkaampia kuin koskaan aikaisemmin. Nuorilla on rahaa, ja jos ei ole, niin Visallahan maksuaikaa saa, ainakin jos on täysi-ikäinen. Tiedonvälityksen nopeus ja tehokkuus on myös kasvanut kokonaan toisiin mittasuhteisiin kuin ennen. Ei tarvita kuin yksi henkilö, joka laskee Pepsi-pullon hinnan pantteineen suhteessa Vaion hintaan, ja kertoo sitten havaintonsa jollakin sopivalla foorumilla, niin tieto on päivässä saavuttanut 80 - 90 % kohderyhmästä. Tai ei sitä yhtäkään välttämättä tarvita, idea voi syntyä ircissä tai chatissä kollektiivisesti. Olisikin mielenkiintoista tietää miten Pepsi-idea on syntynyt. Se on yhtä kekseliäs kuin taannoin PAF:in tarjoamaa 20 euron ilmaista pelirahaa hyödyntänyt idea, jossa rahalla pelataan rulettia siten, että 9 euroa pannaan mustalle, 9 euroa punaiselle ja 2 euroa nollalle. Sillä tavalla voittaa vähintään 18 euroa aivan oikeaa rahaa, jonka voi sitten siirtää omalle tililleen. Ihan näppärää. Minä olen kyllä sitä mieltä, että jos haluaa voittaa uhkapelissä pitkällä aikavälillä, täytyy alkaa kasinon omistajaksi. Olen niin ärsyttävän tietoinen uhkapelien taustalla vaikuttavasta kasinolle edullisesta matematiikasta, että en kykene nauttimaan mistään ruletista tai muustakaan sattuman soitosta, ja mitään pokerissa tai black jackissa menestymiseen vaadittavia taitoja tai kiinnostusta minulla ei ole. Lotto on poikkeus, mutta se onkin minusta enemmän suomalaisuuteen kuuluva perinne kuin uhkapeli.

No, Pepsi-idea oli joka tapauksessa loistava. Internet on siitä mukava kapistus, että sen avulla voidaan panna kaikki kilpailut ja muut jutut välittömän vertaisarvioinnin kohteeksi, joten niiden ajatusvirheet kyllä löytyvät. Hykertelen ja opetan itselleni, että mistä tahansa asiasta voi löytyä hyödynnettävä porsaanreikä, kunhan vain jaksaa hieman tutkia ja laskea. Ja seurata netin hyödyllisimpiä keskustelupalstoja.

Edit: Pepsihamstrauksesta on blogikin.

11.11.05

Hyvää huomenta, herra Fermi!

Taivas oli töistä palatessa pimeä ja kirkas. Kotimatkalla kannoin kahta kauppakassia ja yritin löytää taivaalta Andromedan galaksia. En löytänut, valosaaste esti sen. Metsäpolulla hahmottelin sitten scifiromaanin aihion. Sen juoni käsittelisi pimeää energiaa ja vieraita sivilisaatioita. Ensin vähän taustatietoja:

Maailmankaikkeudessa on ilmeisesti painovoimaa vastaan toimivaa pimeää energiaa, joka saa maailmankaikkeuden laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla. Havainnot viittaavat siihen, että pimeä energia voittaa painovoiman vasta erittäin suurilla etäisyyksillä, ja on saanut yliotteen painovoimasta vasta hetki sitten (siis maailmankaikkeuden aikaskaalassa).

Jotkut keksijät ovat väittäneet keksineensä "vapaalla energialla" toimivia laitteita, jotka saavat käyttövoimansa tyhjästä. Oletetaan, että yhdessä niistä on perää, että joku onkin löytänyt tavan muuntaa pimeää energiaa normaaliksi energiaksi. Oletetaan, että tällainen laite toimiessaan lisäisi maailmankaikkeuden pimeän energian määrää samaan tapaan kuin tavallisen työn tekeminen lisää maailmankaikkeuden entropian määrää. Mitä enemmän pimeästä energiasta uutettaisiin tavallista energiaa, sitä enemmän pimeän energian määrä maailmankaikkeudessa kasvaisi, ja sitä helpompi pimeä energia olisi havaita.

Emme tiedä, onko maailmankaikkeudessa meidän lisäksemme muita sivilisaatioita, emmekä näin ollen sitäkään, millä kehitystasolla ne ovat. Emmekä sitä, miten todennäköistä elämän syntyminen on, ja miten todennäköistä on elämän kehittyminen teknologiseksi sivilisaatioksi. Saattaa olla, että teknologisen sivilisaation kehittymisen todennäköisyys on erittäin pieni, jolloin olemme ehkä yksin maailmankaikkeudessa. Jos todennäköisyys on edes pienehkö, emme ehkä ole yksin, sillä jo omassa galaksissamme täytyy olla niin suuri määrä planeettoja että joillakin niistä on täytynyt kehittyä suurin piirtein meidän tasollamme oleva sivilisaatio. Jos älykkäät sivilisaatiot väistämättä alkavat rakentaa avaruusluotaimia ja asuttaa galaksia, ei vieraan sivilisaation kohtaaminen ole enää pitkän ajan päässä. Galaksin elinkelpoiset planeetat voidaan asuttaa 100 000 vuodessa, mikä on pelkkä silmänräpäys. Meitä 100 000 vuotta aikaisemmin syntynyt sivilisaatio olisi siis jo täällä meidän havaittavissamme. Mitä siis voimme päätellä siitä että emme ole löytäneet merkkejä vieraista sivilisaatioista? Toisin sanoen missä kaikki ovat? Tämän kysymyksen esitti fyysikko Enrico Fermi, ja se tunnetaan Fermin paradoksina.

Fermin paradoksia on yritetty selittää monin tavoin, mutta mikään selitys ei ole täysin tyydyttävä. Itse arvelen, että älykkäitä sivilisaatioita voi syntyä vasta kun maailmankaikkeus on tietyn ikäinen, ja juuri tämän ikäinen kun se nyt on. Toisaalta sivilisaation synty on sen verran epätodennäköistä, että kussakin galaksissa on tällä hetkellä korkeintaan yksi sivilisaatio. Sivilisaatiot kehittyvät suunnilleen samaa tahtia, kuin avaruuden mustasta pellosta yhtäaikaa nousevat oraat. Ne ovat kehitystasoltaan muutaman tuhannen vuoden päässä toisistaan, ja ovat juuri nyt sillä kynnyksellä että alkavat keksiä pimeän energian olemassaolon ja sen sovellutukset. Osa on jo keksinyt miten pimeää energiaa sovelletaan, osa ei aivan vielä. Koska sivilisaatioiden energiannälkä on rajaton, on pimeää energiaa hyödyntäville sivilisaatioille alkanut riemukkaat ajat. Energiaa on kaikkialla tarjolla, se on sisäänrakentunut maailmankaikkeuden olemukseen ja hyödynnettävissä kaikkialla. Näiden sivilisaatioiden energiankäyttö kasvaa eksponentiaalisesti. Mutta koska pimeän energian muunto tavalliseksi energiaksi lisää pimeän energian määrää - kenties sellaisesa muodossa ettei sitä voi enää hyödyntää - alkaa pimeän energian vaikutus maailmankaikkeudessa tulla yhä helpommin havaittavaksi. Se taas aikaistaa sitä hetkeä jona muut sivilisaatiot havaitsevat pimeän energian ja alkavat hyödyntää sitä - mitä voimakkaammin pimeä energia vaikuttaa maailmankaikkeudessa, sitä alkeellisimmilla havaintovälineillä se voidaan havaita. Pimeän energian keksimisen koko ajan helpottuessa sen löytävien ja sitä käyttävien sivilisaatioiden määrä alkaa kasvaa eksponentiaalisesti. Pimeää energiaa käyttämällä sivilisaatiot siis muuttavat maailmankaikkeuden olemusta ja näin epäsuorasti ilmaisevat olemassaolonsa toisille sivilisaatioille.

Tässä on sitten Fermin paradoksin ratkaisu. Vieraat sivilisaatiot eivät ole täällä, koska ne ovat kaukana, kehittyneet lähes yhtä aikaa meidän kanssamme, eivätkä ole vielä ehtineet tänne. Silti ne ovat täällä, ilmaisten tahattomasti olemassaolonsa pimeän energian kautta. Pimeän energian havaitseminen on ensimmäinen merkki, alkusoitto ja kauas kuuluva kumu, joka ilmoittaa ettemme sittenkään ole yksin. Meitä on monta, ja kaikki alamme tajuta sen yhtä aikaa. Maailmankaikkeuden miljardeissa galakseissa havahdutaan kosmiseen todellisuuteen melkein samanaikaisesti kuin valtavan herätyskellon soidessa.

Tästä täytyisi sitten punoa romaani. Nimenä olla vaikka Hyvää huomenta herra Fermi. Se kyllä kuulostaa jotenkin tutulta, onkohan se jo jonkin toisen scifiromaanin nimi?

(Merkinnän alussa oleva kuva on peräisin täältä.)

10.11.05

Kuunsirppi ja pajavasara

Tuosta numerojutusta tulisi hyvä meemi. Jokainen luettelisi muutamia mieleen jääneitä numerosarjoja, mutta ehtona olisi että ne löytyisivät netistä ja niihin voisi linkittää. Linkitys olisi tärkeää, tai edes joku selitys numeroiden viereen.

Mutta asiaan. Tänään juoksin oman matkaennätykseni, kuusi kilometriä. Sykemittarin ohjelma arpoi järjettömän korkeat keskitason sykerajat, mutta päätin kuitenkin ottaa rennosti ja juosta sellaista 135-140:n vauhtia, mikä olikin oiva valinta, koska en väsähtänyt kesken kaiken. Loppujen lopuksi suurimmat esteet lenkkikertojen ajallisen tai matkallisen pituuden lisäämisessä ovat psyykkisiä. Jos 5,5 kilometriä on mennyt ongelmitta kaksi viikkoa sitten, niin kyllähän kuusi kilsaakin sitten menee. En vain millään haluaisi kokea nöyryytystä, joka seuraa siitä kun huomaa ettei jaksakaan. Ehkä asetankin tavoitteeni siksi liian alas. No, juoksun loppuvaiheessa kilometrin jälkeen pääsin taas siihen nautinnolliseen meditatiiviseen tilaan, joka seuraa sopivasta rasituksesta, ja jota joutuu nykyään toden teolla jahtaamaan. Siinä tilassa tekee mieli sulkea silmät puoliksi ja jossa voi kytkeä pois kaiken turhan ympäristön havainnoinnin ja vaientaa siitä kirpoavat assosiaatioketjut. En haluaisi käyttää sanaa zeniläinen, joten en luonnehdi tilaa siten. Tuo oli ovela piiloluonnehdinta. Haluan käyttää sanaa tseniläinen. Ennen pääsin tseniläiseen tilaan helpommin, koska rasituin nopeammin. Nykyään joudun tekemään enemmän työtä sen eteen.

Ensi viikolla on ohjelmassa 7 kilometriä. Sekin tuntuu varmaan suurelta kynnykseltä, mutta ei sitten lopulta olekaan. Jos tämä lämpöaalto jatkuu, saatan juosta 10 kilometriä joulukuun lopulla. En kaipaa lunta ollenkaan juuri nyt. Mitä minä sitten teen kun tulee liian kylmää juosta?


Olen myös alkanut tutkailla ruokien energiasisältöjä, vaikka en ole ollenkaan ylipainoinen. Olen myös miettinyt erilaisia ruokavaliokokeiluja. Alan ymmärtää miksi jotkut liikunnan harrastajat vajoavat ortoreksiaan. Liikunnan vaiva ja siitä saatu ruumiillinen hyvinvointi alkaa tuntua sijoitukselta, jolle haluaa mahdollisimman hyvän tuoton. Ruumistaan ei halua millään tavalla vahingoittaa. Ei, tähän ansaan en lankea, vaan syön huomenna kahvin kanssa pullaa.

Täytyy myös muistaa, että edelleenkin minua ohitellaan, enkä minä ohita muita kuin kävelijöitä, joten ei tässä mitään urheilijoita vielä olla. Oli miten oli, nyt on ruumiissa
saanut olo, samanlainen kuin orgasmin jälkeen. Siunatut endorfiinit! Mitä minä tekisin ilman teitä? Varmaan murjottaisin enemmän ja levittäisin ympäristööni apeutta ja muuta tuomittavaa.

Endo(mo)rfiineista tuli mieleeni, että yskän kynsissä kouristeleva ystäväni sai lääkäriltä pullollisen etyylimorfiinia sisältävää yskänlääkettä. Etyylimorfiini muuttuu elimistössä morfiiniksi, ja morfiini hillitsee yskäkeskuksen toimintaa. Morfiini myös nukuttaa ja sillä on tunnetusti muitakin vaikutuksia, niinkuin ummetus, euforia ja addiktio. Niinpä lainasin viisi millilitraa kyseistä lääkettä ja otin sen yömyssyksi. Mitään erityisiä vaikutuksia en huomannut, mutta sinä yönä unet olivat epätavallisen eloisia ja pitkiä tarinoita.


Itse asiassa asiani oli aivan toinen, piti kirjoittaman asiantuntijuuden aiheuttamasta ylimielisyydestä, mutta säästin sen erilliseksi merkinnäksi. Heippa.

9.11.05

Numerojoogaa

Tämän merkinnän alkaminen alkaa tästä.

Kenties konekieliohjelmoinnin opiskelun seurauksena muististani on noussut joukko nelinumeroisia numerosarjoja, johin olen törmännyt elämäni aikana. Ne ovat seuraavat.
Onneksi mieleeni ei pakottaudu niitä enempää.

Tämän merkinnän päättyminen alkaa tästä. Tämän merkinnän päättyminen päättyy tähän.

Heksadesimaalipilkkusäännöt

Olen suhtautunut aika varauksellisesti Hesarin blogeihin ja pitänyt niitä turhakkeina ja huonoina, koska NYT-liitekin on huono julkaisu jota varten tuhansia puita on turhaan tapettu elävältä, mutta oikeastaan Lasitalon emäntä on hyvä blogi ja Retromania vallan mainio. Mikko Rimmisen runoista ja romaaneista olen pitänyt paljon, mutta miehen blogi on melkoista rimpuilua eikä jaksa kiinnostaa. Muutkin ovat sitä mieltä, sillä blogi roikkuu top 300:n tietämissä. Niin no. Tämäkin blogi roikkuu samoilla sijoituksilla, mutta tuota noin, se johtuu siitä että lukijakuntani on valikoitunutta. Niin sen täytyy olla.

Ehkä minun pitäisi alkaa blogata panemisesta niinkuin blogini kuvauksessa väitän tekeväni. Pelkkä kuvaus ei ole tuonut varmaan yhtään uutta vierailijaa, saati tilaajaa. Siis ei sillä että minua oikeasti sijoitukseni TOP-100:ssa kiinnostaisi, mutta kyllä nimenomaan sillä.

Olen ottanut tehtäväkseni jotain täysin turhaa ja hyödytöntä. Aloin opiskella kuusnelosen konekieliohjelmointia kuusnelosemulaattorilla. Se jäi aikanaan teinixinä tekemättä, koska en osannut ohjata oppimistani kunnolla. Nyt tiedän mitä se olisi vaatinut - runsaasti hakuteoksia ja järjestelmällisyyttä, joista mitään minulla ei ollut. Oman oppimisen ohjaaminen on taito jonka omaksumiseen minulla meni kauan. Luulen sen johtuneen siitä, että olin aina luokkani paras tai parhaiden joukossa, joten minun ei lukiossakaan tarvinnut miettiä opiskelutekniikkaa tai -tapoja. Yliopistossa sitten kyllä enemmänkin, ja se oli jonkinasteinen silmien avautuminen ja tyly mutta tarpeellinen herätys. Nyt olen todella kiinnostunut sekä jonkin turhan asian opiskelusta sen itsensä vuoksi, että myös oman oppimisprosessini seuraamisesta siinä sivussa. Kannattavampaa olisi ehkä opetella lisää Javaa, mutta siinä ei ole samaa revanssihenkeä kuin muinoin kesken jääneen ohjelmointikielen opiskelussa.

Kuusnelosen konekieliohjelmoinnin oppaita löytyy onneksi netistä, samoin melkein mitä tahansa oheis- ja oppimateriaalia asiaan liittyen. Nyt täytyy vain tutkia parhaat ja alkaa paukuttaa. Peruskoulussa ja lukiossa oppiminen tuntui yhtä yksinkertaiselta kuin hiekan lapioiminen, nyt se tuntuu enemmän leipomisen tapaiselta. Kaulitaan ja käännetään ja vaivataan kunnes pulla on valmis paistettavaksi.

8.11.05

Kert ihmiset on kaikki pohjimmiltaa hyvixii ja tollee

Suomessa on poikkeavan avoin turvapaikkalinja uutisoi Nelonen. Se houkuttelee maahan turvapaikanhakijoita Afganistanista, Somaliasta ja Irakista. Luonnollisesti nämä turvapaikanhakijat haluavat usein vaihtaa henkilötietonsa kokonaan toisiksi, ja maistraatit ovat suostuneet siihen tuosta vain. Aika outoa. Vaan mitäpäs tässä turhia epäilemään ja olemaan kamala ksenofobi, noissa maissa kun tunnetusti Al-Qaidalla ja ääri-islamilla ei ole minkäänlaista jalansijaa. Eikä nykyaikana tieto turvapaikkaolosuhteista kulje hetkessä maapallon puolelta toiselle. Ja vaikka kulkisikin niin eiväthän terroristit tajua sitä hyödyntää, kert ne on pahiksii ja pahikset on tyhmii, niinkö elokuvis. Minä tunnen väestötietojärjestelmää tietyistä syistä jonkin verran, ja voin sanoa, että sinne ei pitäisi olla virheellisillä tiedoilla yhtään mitään asiaa, sen verran tärkeä yhteiskunnan perusrekisteri se on. Vieraiden valtojen tiedustelupalvelutkin yrittävät ujuttaa väestötietojärjestelmään valehenkilöitä, mutta se on todella vaikeaa. Sitten tulee jostakin tunnetusta terroristien pesämaasta "turvapaikanhakija", joka haluaa yhtäkkiä muuttaa henkilötietonsa ja saa tehdä niin ihan tuosta vain. Käsittämätöntä! No, se antaa minulle hyvän syyn panna lainausmerkit sanan "turvapaikanhakija" ympärille.

Siis perkele, miten jotkut virkamiehet voivat olla noin idiootteja! Jos Ruotsi ja Norja, jotka ovat tunnettuja liberaalista maahanmuuttopolitiikastaan, eivät myönnä afgaaneille, somaleille ja irakilaisille oleskelulupaa, ei Suomenkaan tule sellaista myöntää. Joku tolkku täytyy maahanmuuttoasioissa olla, ja ääri-islamin uhka täytyy ottaa huomioon aina. Sen tajusivat aussitkin, miksei sitä ymmärretä täällä? Olisiko se niinku sellast pahaa rasismii?

Eikä uhka ole pelkästään islamistien terrorismi tai se että Suomesta tulee terroristeille turvallinen pesäpaikka ja rahankeruuareena. Uhka on myös se, että jos maahanmuuttopolitiikka ei perustu järjelle ja realismille, Suomessa nousee äärioikeisto. Se ei minun kaltaiselleni sivarille ole ollenkaan hyvä asia. Varsinkin kun en satu vastustamaan edes pakkoruotsia, mikä tuntuu olevan jokaisen issäääänmaallisen suomalaisen velvollisuus. Olen sitä mieltä, että se joka ei opi "hyödytöntä" pakkoruotsia, ei opi "hyödyllistä" pakkosaksaa tai -ranskaakaan. Eksyin aiheesta. No, olkoon. Täytyy joka tapauksessa lisätä Jihad Watch tuonne blogilistaan.

The NGC - Tidier than the Messier Catalogue!

Tällä kertaa en voinut vastustaa englanninkielistä otsikkoa. Keksin sen lenkkipolulla, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun aivoni toimivat lenkillä millään tavalla. Sanaleikki on varmaan keksitty kymmeniä kertoja aikaisemminkin, mutta menköön. The NGC Catalogue luettelee tähtitaivaan kohteita, samoin kuin Messier Catalogue.

Vuosi sitten kyllästyin tämän kerrostalon pihan typeriin pallovalaisimiin ja tein ehdotuksen, että ne korvattaisiin valaisimilla, jotka suuntaavat kaiken valotehon maahan, eivätkä paahtaisi mitään taivaalle. Perustelin asiaa energian ja rahan säästöllä - ei ole järkeä valaista ylöspäin, kun ei siellä ole mitään valaistavaa, vaan samalla teholla saadaan suurempi hyöty jos valoteho kohdistetaan maahan. Ehdotukseni meni läpi. Todellinen tavoitteeni oli toinen, halusin vähentää valosaastetta edes vähän, jotta pystyisin kiikaroimaan tähtiä parvekkeeltani. Tilanne onkin parantunut. Valosaasteen vähentämiseen vetoamalla olisin leimautunut pelkäksi ituhipiksi enkä olisi koskaan saanut ehdotustani läpi, mutta hahaa, raha puhuu ja oveluus kannattaa!

7.11.05

Tyhmyyden ylistys

Minusta on aina riemastuttavaa, kun joku pässi tekee itsestään pellen netissä. Varsinkin kun pässi sattuu olemaan yritys. Oulun Työstökeskus tarjosi roppakaupalla hupia vuonna 2001, ja nyt tyhmäilyn on aloittanut firma nimeltä Ad-Lux. Minä toivon että Ad-Lux-jupakka jatkuu, jotta saisin viihdettä jatkossakin.

Mikä ihme saa yrittäjät kuvittelemaan, että yrittäjyys antaa mahdollisuuden ylimielisyyteen, häiriköintiin ja öykkäröintiin? En tiedä, mutta oikein hauskaa se aina on. Firmat eivät ilmeisesti tiedä mihin ryhtyvät kun alkavat spämmätä nyyssejä tai kirjoittaa myllykirjeitä nettitaitoisille kansalaisille.

5.11.05

Asiaa ulkoavaruudesta

Kaukana Jupiterin tuolla puolen leviää ulkoavaruus, tuo S-markettia isonpi paikka. Ei ole ihan pieni tämä ulkoavaruus, kalpenee hänensä rinnalla mahtava Tuurin kyläkauppakin. Mahtaa Vesa Keskinen:iä vituttaa sellainen. Vaan on oikein se, oppiipahan nöyrtymään inehmo luonnon edessä. Niin!

Kännykkä piippaa merkiksi. Uunissa muhinut lohi on juuri sopivaa, mutta valkoviini puuttuu, samoin punainenkin viini ja Alko on kiinni. Mitäs täs nyt sit enää. Jääkaapissa on 20 cl Savon Viinaa, johon olen liuottanut kokeeksi mustaviinimarjakarkkeja. Koe onnistui vain puoliksi. Väri muuttui, mutta litkusta tuli pahaa.

Dysleksis Kivi kirjoitti teoksen Seitemän velestä. Minna Can'th ei osannut kirjoittaa mitään. Tästä Immanuel Can't innostui lausumaan kuuluisan toteamuksensa "Et vaan osaa!"

3.11.05

Perintöveron poistaminen

Perintövero halutaan poistaa siksi, että muuten 15 vuoden päästä Suomessa on paljon maata, asuntoja ja muuta omaisuutta myytävänä. Suurimman osan suomalaisten varallisuudesta omistavat suuret ikäluokat, ja heidän kuollessaan heidän jälkeläisensä joutuvat tottakai maksamaan perintöveroa, sitä enemmän mitä suurempi omaisuus. Tällöin tapahtuu usein niin, että omaisuus on pakko myydä joko kokonaan tai osittain, jotta perintövero saadaan maksettua. Jos perintövero säilytetään, 15-20 vuoden päästä maata ja asuntoja saa halvalla.

Tietysti saattaa olla että yllä esitetty ajatusketju on vaillinainen, mutta johdonmukaiselta se silti vaikuttaa.

Betoninkylmät ydintalvijouluterveiset

Viikon viisikilometrinen on takana. Juoksin aivan yhtä hitaasti kuin ennenkin, mutta syke pysyi tavoitealueella eikä karannut liian korkealle, mikä tarkoittanee että kunto on noussut. Jeah! Jeah! Tiistaina söin lounaaksi kasvisaterian, ja lenkillä jalat tuntuivat todella heikoilta vaikka muuten ei väsyttänytkään. Tänään olin viisaampi ja söin lihaa, joten jaloissa oli voimaa normaalisti. Liha on hyvää ja sitä pitää syödä.

Pimeässä on mukavaa juosta, lenkkipolku on toki valaistu, mutta yleensä lähden juoksemaan vasta sitten kun taivas on pimeä eikä iltaruskosta ole jäljellä kuin aavistus. Polku kulkee suoraan läpi Talin aukean urheilupuiston, toisella puolella on golfkenttä ja toisella joukko jalkapallokenttiä. Jos taivas on kirkas, tähdet näkyvät hyvin, koska valaistus on sopivan vähäinen. Tiistaina bongasin Andromedan galaksin, jouduin kyllä kääntämään päätäni yli 90 astetta vasempaan pitkällä suoralla, mutta pysyin silti polulla enkä harhautunut ruohikkoon.
Pimeä kääriytyy ympärille ja valaisimet näyttävät tien mutteivät sen enempää. Juuri sopivan yksinkertaista.

Lenkkireitille antaa oman tunnelmansa tuo pitkä suora. Tunnelma riippuu siitä juokseeko suoraa pohjoiseen vai etelään. Etelään juostessa näkyvät Munkkivuoren kerrostalojen valot, kun taas pohjoiseen päin juostessa polun päässä hohtavat Pitäjänmäen teollisuusalueen eli Piimäen ja SysOpen Towerin valot. Munkkivuori on rauhallisempi näkymä ja Pitäjänmäki vilkkaampi, mikä vaikuttaa aina vauhtiin ja tunnelmaan. Koska haen lenkiltä sisäänpäinkääntynyttä, monotonisen miellyttävää olotilaa, juoksen yleensä kohti Munkkivuorta. Joskus koen nämä valot melkein ääninä, eräänlaisena sointuina tai ties minä, jotain synestesian esiastetta se varmaan on.

Minut ohitti viitisen juoksijaa, mukaan lukien mies joka juoksi, työnsi lastenvaunuja ja ulkoilutti koiraa yhtä aikaa). Minä en ohittanut ketään paitsi kävelijöitä.

Kuljin taannoin suuren ja kalliin maastoauton ohi ja ajattelin refleksinomaisesti, että kukahan mulkku senkin omistaa. Minua voidaan tietysti soimata kateudesta, mutta sellainen syytös ampuu ohi. Usein väitetään suomalaisten olevan kateellisia toisten menestyksestä (ja varsinkin nyt kun verotiedot on julkaistu), mutta se ei pidä paikkaansa. Eivät suomalaiset ole sen kateellisempia kuin muutkaan. Se mikä tulkitaan kateudeksi on usein etukäteisvarautumista siihen, että sieltä menestyneiden taholta on odotettavissa kyykytysyrityksiä ja vittuilua. En oikein osannut perustella tätä käsitystä itselleni, ennen kuin luin Lentävän juuston merkinnät yhteisöllisyydestä, ja eritoten sisäistetystä yhteisöllisyydestä. Jos vastoinkäymiset eivät ole yksityisasioita, ja surkimuksille osoitetaan paikkansa, ovat nuo paikan osoittajat väistämättä niitä menestyneempiä. Kaikki tietävät tämän, ja siksi menestykseen suhtaudutaan niin kyräillen.

30.10.05

Villasukkapunk ei ole kuollut

Tämän blogin nimi on tylsä ja aion vaihtaa sen Planetaarioksi. Tunnuslause jää ennalleen, mutta alusta saattaa vaihtua ja sen myötä myös osoite. Ilmoitan siitä kyllä erikseen. Olen myös harkinnut nimeä 'aario tai -aario, mutta planetaario on parempi. Harkitsin myös nimeä Orrery mutta se olisi ollut englantia ja liian kikkaileva. Nimikandidaatteina roikkuvat myös Poskiontelo, Hengitystiehyet ja Keuhkoputki. Tai miten olisi pelkkä Putki. Tai Kupariputki. Nimi voisi olla myös Messinkinen tiimalasi on kestävä mutta siitä ei näe läpi. Se ei ehkä mahdu helposti otsikkoon.

Kävin perjantaina Tampereella työhaastattelussa. Pendolino kuljetti minua melkein 200 kilometrin tuntinopeudella ja tuoksui sairaalalta. Alan vähitellen ymmärtää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita junista. Tähän asti junat ja VR ovat olleet minulle melko samantekeviä, junat ja radat ovat olleet ihmisten ja tavaroiden liikutteluvälineitä, samanlainen yhdistelmä anonyymiä hyödyllisyyttä ja yhdentekevyyttä kuin tienvarsien harmaat muuntajakaapit. Kasvoin rannikkokaupungissa, joka on pohjoisesta tulevan radan päätepiste, eikä kaupungista siis pääse junalla kuin yhteen suuntaan. Kaiken lisäksi rataa kulkevat junat olivat henkilöjunia, joiden penkeissä ei ollut edes niskatukea. Pohjoiseen päin ei ollut yleensä mitään asiaa, sillä sielläpäin ei ollut mitään kiinnostavaa, yksi radanvarteen paisunut persoonaton asutustaajama vain, eikä edes kovin suuri. Vasta sieltä pääsi oikean junan kyytiin, jos tarvetta oli. Yleensä ei ollut, ja ensimmäistä kertaa matkustinkin pikajunalla vasta 12-vuotiaana. Nyt kun olen suhannut Tampereelle ja takaisin erinäisiä kertoja, alkavat junatkin kiinnostaa, koko rataliikenteen monimutkaisuus ja junien ominaisuudet. Pikajunat ovat mukavia kuin vanha sohva, IC-junat ovat yritys niiden modernisoimiseksi samaan tapaan kuin Lada Samara oli yritys modernisoida laatikko-Ladaa ja Pendolinot ovat sitten kaikkea sitä mitä IC-junat yrittävät olla.

Kävin katsastamassa Tampereen Stockmannin. Liukuportaissa vastaani tuli nainen joka katsoi minua muutaman sekunnin tavallista pidempään ja näytti todella tutulta. Olin melkein moikata, mutta enpä sitten kuitenkaan, kun en saanut päähäni kuka hän on.

Työhaastattelu oli erikoinen tapaus, ei niinkään haastattelu vaan rupatteluhetki. Olen käynyt samassa yrityksessä aikaisemmin, samoissa merkeissä. Nyt siellä työskentelee hyvä ystäväni ja entinen kollegani, joka tuli mukaan jutustelemaan. En yhtään ihmettele, että työpaikat täytetään niin helposti suhteilla ja tuttavien kautta. Työhaastatelu on niin epäluonnollinen tilanne, että mikä tahansa asia, vaikkapa tuttavan suositus saati osallistuminen haastatteluun, vähentää haastattelijan painetta tulkita haastateltavan ominaisuuksia joidenkin toisarvoisten yksityiskohtien perusteella. Työpaikkaa ei edes ollut tarjolla, mutta keväämmällä tilanne on melko varmasti toinen. Retki ei mennyt hukkaan, sillä yritys vaikuttaa melko lailla hyvin johdetulta, järkevin periaattein toimivalta ja sellaiselta jossa voisin viihtyä hyvinkin. Työ tosin olisi paljon hektisempää kuin nyt, mutta hektisyys ei ole huono asia jos työstään pitää. Olimme entisen kollegani kanssa hyvin toimiva työpari, ja kieltämättä hänen kanssaan olisi mukava työskennellä edelleenkin, sillä ihmisiä joissa yhdistyy bisnesäly, luovuus ja empatia on todella harvassa.

Kello 14.07 Helsinkiin lähtenyt juna lähti myöhässä jarruvian vuoksi ja myöhästyi koko ajan lisää, koska ei voinut ajaa normaalivauhtia. Mietin millaisen ketjureaktion yksi myöhästyvä juna varmasti saa aikaan VR:n liikenteessä. Kymmenet ihmiset joutuvat reagoimaan valvomoissa tai missä nyt ikinä ovatkaan. Ajattelin filminpätkiä toisesta maailmansodasta, joissa brittien ilmavalvontakeskuksen valtavalla karttapöydällä olevia omien ja vihollisen lentolaivueita edustavia merkkejä siirrellään biljardikeppimäisten puuvarsien avulla. Sitten ymmärsin että liikenteen uudelleenjärjestely hoituu tietenkin tietokoneilla. Tunsin kulkevani epätahdissa nykyaikaan nähden kuin myöhästynyt juna.

29.10.05

Fysiaa ja kemiikkaa

Joskus käy niin, että asiat alkavat mennä "vikaan", ja kun niitä yrittää ""korjata"", """sillä""" saa aikaan vain """"ongelman"""" lisääntymistä ja lopulta kaikki """""korjausyritykset""""" menevät """"""pieleen"""""" """""""ja""""""" """"""""lopulta"""""""" """""""""on""""""""" """"""""""seurauksena"""""""""" """""""""""täysi""""""""""" """"""""""""sekasotku"""""""""""" """""""""""""."""""""""""""#"%/&%¤

Kysymysmeemitys

Hesarin kuukausiliitteen blogijutussa oli maininta Katrin blogissa esitetystä 30 kysymyksestä bloggaajille. Vastaan siis niihin, koska minun pitäisi siivota. Tuntisin huonoa omaatuntoa töiden välttelystä jos kirjoittaisin nyt merkinnän perjantaisesta Tampereen käynnistäni, mutta tällainen kysymyksiin vastaaminen ei tunnu aivan yhtä tuomittavalta tavalta viivytellä toimeen tarttumista.

OMA BLOGI

0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?

Blogit ovat internetissä julkaistuja viestikokoelmia, jotka päivittyvät aina silloin tällöin ja muodostavat jonkinlaisen kokonaisuuden. Yleensä kokonaisuus muodostuu siitä että blogilla on tietty osoite, jonka alta kaikki viestit löytyvät. Poikkeuksia on, kuten manitsemani Pasi Viherahon blogi, mutta tuo määritelmä on riittävän lavea.

1. Koska aloitit bloggaamisen?

Syyskuussa 2003.

2. Miksi bloggaat?

Kirjoittamisen ja luetuksi tulemisen halusta. Merkintäni ovat oikeastaan puhetta, jotka kohdistan yhdelle ihmiselle, kuvitellulle lukijalle, samaan tapaan kuin radiotoimittaja ajattelee studion mikrofoniin puhuessaan puhuvansa jollekulle tietylle henkilölle eikä koko kuuntelijoiden joukolle.

3. Kuinka usein bloggaat?

Aina silloin kuin huvittaa, keskimäärin 2-3 kertaa viikossa, mutta saatan pitää pitkiäkin taukoja. Taukojen aikana en bloggaa, mutta kirjoitan toisaalle, yleensä osallistun kiivaisiin väittelyihin jossakin foorumilla.

4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?

En, mutta jos bloggaustauon aikana tulee viestejä joissa kysellään olenko lopettanut tai aionko jatkaa, innostun bloggaamaan aktiivisesti.

5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?

Bloggaan, koska yhdellä geellä kirjoitettu blogaus näyttää ja kuulostaa tyhmältä. Kaksi geetä antaa sanalle pehmeää pontta.

6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?

Sitemeteriä. Blogissani käy noin 40 kävijää päivässä.

7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?

Nelisenkymmentä.

MUIDEN BLOGIT

1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?

Minulla on oma blogisisäpiirini joita luen. Siihen kuuluu joukko hengenheimolaisblogeja ja sitten pari kiinnostavaa löytöä, kuten The Cheerful Oncologist. Luen ihan lukemisen ilosta. Blogien paras anti on se, että näen miten muut ajattelevat ja suhtautuvat toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan, ei niinkään se miten muut elävät. Toisin sanoen pelkistä tapahtumista raportoivat blogit eivät kiinnosta, ellei niistä voi lukea joko suoraan tai rivien välistä jotakin muuta. Toisaalta en ole kiinnostunut pelkistä fiilis- ja ajatusblogeista, vaan niiden yhdistelmistä. Sisäpiirin ulkopuolelta seuraan satunnaisesti muutamaa kymmentä blogia.

2. Koska aloitit blogien lukemisen?

Vuonna 1998 kai. Blogin nimi oli Field Notes.

3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?

Muutama kymmenen. Säännöllisesti, eli päivittäin seuraan vain viittä tai kuutta blogia, eli sitä sisäpiirijoukkiota.

4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?

Taitavasti kirjoitettuja blogeja, voimakkaasti kantaa ottavia blogeja ja blogeja joiden kirjoittajat eivät kuulu viiteryhmääni (kuten Maalainen).

5. Millaisia blogeja luet vähiten?

Huonosti kirjoitettuja blogeja, ja sellaisia blogeja joissa on kilkettä, kuten veikeitä tunnetilakuvakkeita ja muuta turhaa. Nämä asiat esiintyvät aina yhdessä.

6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?

Joskus, samasta syystä kuin mustelmia on kiva painella ja rupia nyppiä. Harvoin kuitenkaan viitsin ärsyyntyä niin paljon että kirjoittaisin siitä merkinnän.

7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?

Suurimmaksi osaksi suomalaisia.

8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?

Eivät juurikaan.

* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?

En milloinkaan, en jaksa kahlata sataa uutta blogia läpi löytääkseni sen yhden hyvän.

INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?

Siellähän se keikkuu.

2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?

Blogilista on tapa saada blogille lukijoita.

4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?

Sitä useammin mitä vähemmän bloggaan.

5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?

Jee!!!!1!!!

6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?

Voi paska.

7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?

Toisinaan, jos inspiroidun merkinnästä.

8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?

Ehkä Pagistaan-blogissa.

9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?

Mitä milloinkin, yleensä sellaisia joista keksin sanottavaa merkinnän lukemisen aikana

10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?

Melko vähän, kommentoin yleensä silloin jos en keksi muuta kirjoitettavaa ja tietysti silloin jos jokin merkintä on erityisen hyvä tai innostava. Kommentoimalla jonkun toisen kirjoitusta saa helposti aikaan merkinnän silloinkin kun oma pää on tyhjä.

11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?

Tietenkin on, mutta sisäpiiri ei ole eksklusiivinen, eikä siinä näin ollen ole mitään vikaa. Oikeampi termi olisikin ehkä ydinjoukko.

12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?

En ole sisäpiirikerhon jäsen, koska en osallistu sisäpiirin blogien merkintöjen kommentoimiseen, enkä niitä paljoa luekaan. Asettaudun ulkokehälle aivan omasta valinnastani.

13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?


Käyn jos kutsutaan, koska yleensä en pane merkille milloin niitä järjestetään. Tapaamiset ovat olleet kyllä oikein mukavia.

27.10.05

Tukka tuulessa jäätyypi


Jos jokin tämänaamuisessa bussiepisodissa minua harmittaa, niin se että olin tilanteeseen nähden liian empaattisella tuulella. Jostakin syystä mietin koko ajan ukon ärjyessä, että mikä ihme miestä vaivaa, mikä saa jonkun menettämään itsehillintänsä noin totaalisesti. Ei taida miesparalla mennä hyvin, tuumin, ja sen seurauksena olin ehkä hieman liian sovitteleva vittuiluni seassa. Olisi pitänyt olla ivallisempi ja kukkopoikamaisempi, mutta silloin tilanne olisi toisaalta saattanut karata käsistä ja äijä olisi tullut päälle.

Illan pimettyä kävin lenkillä, ja pidin yllä aika kovaa vauhtia. Ilahduin huomatessani, ettei jäinen maa ja nollaan valahtanut lämpötila haittaa juoksemista, kunhan vain panee lämmintä päälle ja pipon päähän. Pipon poistin jossakin vaiheessa, ja juoksun jälkeen kotiin kävellessäni huomasin että hikiset hiukseni olivat jäätyneet niskasta jääpuikoiksi.

Aloitin lenkkeilyn keväällä täysin nollapisteestä. Jaksoin juosta korkeintaan 100 metriä hengästymättä, mutta säännöllisellä juoksun ja kävelyn yhdistelmällä kuntoni on vähitellen kohentunut ja nyt jaksan jo juosta viiden kilometrin lenkkejä ihan rutiinisti, ja ne tuntuvat kerta kerralta helpommilta. Viisi kilsaa ei kuulosta aktiivilenkkeilijän korviin juuri miltään, mutta minulle se on aika hyvä saavutus. Luulot kyllä karisevat kun katsoo maratonohjelmia. Puolentoista tunnin lenkki kerran viikossa! Ei helkkari, se on tässä vaiheessa vielä liikaa. Toisaalta jos joku olisi kertonut minulle että kunnon kohottaminen ei tarkoita rääkkiä, verta, hikeä, tuskaa, kyyneleitä ja siteisiin käärittyjä urheiluvammoja - kaikki koululiikunnassa huonot pitävät liikuntaa nimenomaan rääkkinä - niin olisin aloittanut sen paljon aikaisemmin.

Niin, ja mikä pakko sille maratonille on tähdätä, onhan 10 kilsankin juoksuja ja puolimaratoneja, joissa olisi niissäkin tekemistä. Mutta ei, maratonille vain kert se on hianoint. No, jätän kuitenkin haaveilut sikseen koska olen juoksijana niin lahjaton kuin olla voi. Elopainoni ei ole normaalia suurempi, mutta olen vain täydellinen persjalka. On kuitenkin hyvä tehdä sinnikkäästi jotain missä on huono, sillä pienikin kehitysaskel tuottaa tyytyväisen mielen. Luulenkin, että lahjakkuus missä tahansa alueella saattaa jopa laiskistaa. Maailmassa lienee paljonkin esimerkkejä, joissa asiassa y lahjaton henkilö x on tullut todella hyväksi kyseisessä asiassa pelkästään tekemällä ankarasti työtä. Asiat y ovat silti varmaan melko rajattu joukko.

Lenkkeilyllä on sellaisiakin myönteisiä vaikutuksia, joita en osannut odottaa. Ensinnäkin kohoava kunto saa ruumiin tutumaan erilaiselta. On kuin olisin enemmän vieteri, sellainen napakka pöytälampun jousi, ja se taas vaikuttaa mielialaan myönteisesti. Lenkkeily lisää jännittävästi myös kykyä esteettisen mielihyvän uuttamiseen aistimuksista, nykyään esimerkiksi vaikkapa urheiluauton näkeminen tuottaa lähes seksuaalisia mielihyvän värinöitä. Ennen olisin tarkastellut autoa analyttisemmin, upeasti muotoiltuna aerodynaamisena kappaleena ja tutkaillut mitä maskin muodot kertovat ja mitä takavalojen muotoilulla halutaan ilmentää. Hajuaistilleni on myös tapahtunut jotakin. Se on vähemmän herkkä kuin ennen. Haistan huonommin, mutta se ei paljoa haittaa. Uskon tämän ilmiön olevan yhteydessä kuntoilun aiheuttamiin biokemiallisiin muutoksiin ruumiin ja aivojen aineenvaihdunnassa.

Täytyykin käydä nastoittamassa juoksukengät. Se varmaan tulee kalliimmaksi kuin itse kenkien osto.

Öyhöä bussissa

Tänä aamuna bussi oli täynnä, ja asettauduin seisomaan keskiovien kohdalle olevaan laajempaan tilaan ikkunan viereen. Nappasin ilmaisjakelulehden ja aloin lukea. Seuraavalta pysäkiltä tuli kyytiin joku mies, joka tohotti taakseni, tönäisi ja sanoin "eteenpäin!". Käännyin katsomaan, ja mies väänsi alas taittuvaa penkkiä istuimeksi. Penkillä on tilaa kahdelle, joten aloin itsekin istahtaa sille. Siitäkös äijä pillastui, alkoi ärjyä että "MINÄ ISTUN SIIHEN!". Kun sanoin että siinä on tilaa kahdelle, äijä väitti varaavansa penkkiä jollekulle perässään tulevalle.

Sen jälkeen mies alkoi töniä ja vaatia lehtiä lehtilaatikosta, jonka edessä seisoin. Siinä vaiheessa olin jo niin vittuuntunut että aloin provosoida riitaa. Tarjosin maireasti omaa lehteäni, mutta se ei tietenkään kelvannut, vaan äijä repi lehtilaatikon itselleen ja kasasi sieltä syliinsä kaikki lehdet ja jatkoi öyhöämistä. Mies oli aivan tavallisen näköinen nelikymppinen äijä, ei humalassa, mutta selkeästi kantoi mukanaan kivitalon kokoista egoa. Bussiin tuli tilaa, ja mies alkoi käskeä minua menemään istumaan. En tietenkään mennyt, koska tällaisissa arvovaltatilanteissa ei anneta periksi. Seisoin paikallani miehen edessä ja aloin vastailla miehen ärjymisiin lempeän ystävällisesti, mutta ivallisesti. Tuntemattomien kanssa harvoin riidellään kahdestaan, vaan useimmiten yleisön edessä, ja yleisön saaminen puolelleen on puolet voitosta. Olin koko ajan tietoinen, että jos pelaan pelini oikein, minulla on mahdollisuus lietsoa äijä kunnon raivoon itse pahemmin suuttumatta ja samalla tehdä hänestä kunnon pelle koko bussin silmissä. Sitten peliin puuttui kuski ja alkoi uhkailla miestä poliisin soittamisella. Äijä rauhoittui hieman, mutta kun kuski siirtyi paikalleen, ärjyminen jatkui. Sitten paikalle tuli matkustamosta joku bodarikaappi ja alkoi raivota äijälle käskien häntä pitämään turpansa kiinni. Minä siis keräsin pisteet kotiin, sillä yleensä tuollaiset siviilirauhanturvaajat yrittävät rauhoittaa molempia osapuolia sillai äijämäisesti, mutta koska olin ollut rauhallinen (joskin ilkeä), vaikutin syyttömältä. Bodarin raivoaminen taisi tepsiä, sillä äijä rauhoittui vähitellen.

Mistä ihmeestä tuollaisia aggressiivisia egomaanikoita sikiää? Tilanteesta olisi voinut kehittyä pahempi, jos olisin ollut normaalituulellani ja aggressivisempi. Koska oli aamu, olin väsynyt ja siksi rauhallinen. Nytkin olin jo peräänantamaton ja provosoiva, ja sellainen ei ole mitään itsepuolustusta.

Toisaalta bussi sai kuulla koko rahan edestä öyhöntää.

26.10.05

Nokivasara

Jos asuisin ulkomailla, paikassa jossa ilmasto on lempeä, aurinko paistaa melkein aina, kolibrit imevät mettä kukista ja palvelija kantaa drinkkejä uima-altaan reunalle, tällaiset kuvat saisivat varmaan aikaan koti-ikävän Suomeen.

Lumen ja loskan keskellä harmaassa talvipäivässä könyävä bussi on aika karun kaunis näky. Dieselmoottorin örinän voi melkein kuulla.

25.10.05

Kengät, lenkki-, yksi pari

Löysin Aholaidan konkurssimyynnistä lasitiilen jonka sisällä oli ledivaloja nauhassa. Se näytti pakkauksen kuvassa kivalta, ja kun alennus oli roima, houkutuin heräteostokseen, Kotona huomasin että ledejä on itse asiassa aika vähän. Pahempaa on, että niiden muuntajasta tulee ulos vaihtojännitettä. Muuntajassa on säästetty jokunen penni kustannuksissa ja jätetty tasasuuntaaja rakentamatta. Valitettavasti vaihtojännitteellä toimivan ledin valo värisee ja saa silmät kipeiksi, koska ledi valaisee vain kun sähkö kulkee tiettyyn suuntaan, ja vaihtosähkön suunta vaihtuu 50 kertaa sekunnissa. Nyt minulla on lasitiili jossa on reikä ja nauhallinen kirkkaita valkoisia ledejä, mikä on yhtäältä ihan kivakin juttu, koska erikseen ostettuna ledit olisivat kalliimpia kuin mitä niistä nyt maksoin. Jos jaksan rakentaa tasasuuntaajan muuntajan perään, niin sitten saan ihan näyttävän näköisen lediketjun koristeeksi. Lasitiilen sisälle voisin yrittää rakentaa itseään ylläpitävän ekosysteemin. Tai jos en kuitenkaan. Itse asiassa kokeilematta tehty ostos harmittaa, vaikka euroja en siihen uhrannut juuri lainkaan.

Hesarista luin, että joku oli keksinyt laittaa kirkkaita ledejä lippiksen etureunaan ja näin hän oli saanut aikaan kätevän päähineen metsässä harhailua ja pimeällä tapahtuvaa perhokalastusta varten. Muitakin sovelluksia tottakai on. Itse asiassa saman keksinnön oli tehnyt kaksikin kaveria, ja he kiistelevät nyt patenteista. Niin tai näin, oivallus on loistava (ja sanaleikki tahaton). Juuri tuollaiset yksinkertaisen nerokkaat keksinnöt myyvät kuin häkä. Niillä tienataan äkkiä miljoonia ja rakennetaan järven rannalle hieno talo, sellainen kivoilla yksityiskohdilla kuorrutettu vähän piparkakkutalomainen asumus joka on täynnä uusinta viihde-elektroniikkaa. Sitten vyöryvät kiinalaiset kopiot lippiksistä markkinoille, mutta keksijä on jo rahansa tienannut. Minusta juuri ledilippikset edustavat hienolla tavalla viime aikoina peräänkuulutettua luovaa taloutta, vaikka moni mieltääkin luovan talouden pelkäksi IT-puuhiksi tai kulttuurituotteiksi.

Omakotitaloista puheenollen, valokuvaaja Jouko Lehtola on kuvannut moderneja suomalaisia omakotitaloja. Kuvia oli esillä Taidehallissa vuosi sitten. Omakotitalojen kuvissa oli erikoinen tunnelma, talot näyttivät epäaidoilta ja jotenkin riitasointuisen pullistelevilta ympäristöönsä nähden. Voi olla että asumismakuni on rajoittunut, koska kasvoin 20-30-luvulla rakennetulla puutaloalueella jossa rakennukset ovat ulkoisesti melko vaatimattomia, monet selvästi tupakka-askin kanteen luonnosteltuja, mutta silti sopusuhtaisen kauniita. Asuinrakennuksen ei tulisi julistaa persoonaansa mitenkään suoraan ja räikeästi, vaan sen tulisi olla hillitty, mutta yksityiskohdiltaan kiinnostava. Monet säilyneet vanhat omakotitalot ovatkin sellaisia.

---

Tiedän yhden henkilön joka tienaa blogillaan rahaa. Hän on Pasi Viheraho, elektroniikka-asentaja, vankilakundi, nykyinen työtön ja finet.binaries.keskustelu -ryhmän kantajäsen. Pasi ei ole Blogistanin kansalainen eikä bloggaa millään tunnetulla julkaisualustalla, vaan hänen bloginsa muodostuu posteista uutisryhmään, yleensä niissä on valokuvia aivan arkisista asioista, kuten liikennemerkeistä tai terveyskeskuksen katossa olevista Wlan-antenneista. Aika usein Pasi kertoilee kuulumisistaan ja postailee videopätkiä mm. kaupassa käymisestään, joissa selostaa mitä tilanteessa mieleen juolahtaa. Pasista on kehittynyt nopeasti kulttihahmo, eikä vähiten jääkaappi-webcamin vuoksi. Noin vuosi sitten Pasi alkoi saada kortteja uutisryhmän lukijoilta, ja joskus suklaata, vanhaa elektroniikkaa ja mitä ikinä ihmisille mieleen juolahti lähettää. Jossakin vaiheessa Pasille järjestettiin rahankeräys, en muista mistä syystä, mutta muutaman euro siitä taisi kertyä. Syynä taisi olla Pasin koiran kuolema. Oli miten oli, Pasin postaukset muodostavat aika kiinnostavan blogin, vaikkei niitä kukaan blogiksi ehkä olekaan tulkinnut. Tänään katselin Pasin oluenostovideon Hollolan marketista, ja ajattelin kuinka arkipäiväisen elämän yksityiskohdat unohtuvat nopeasti ellei niitä tallenna. Kuinka moni tätä lukevista muistaa, että joskus oli PK-purkkaa?

23.10.05

Pää auki

Viime kesän jälkeen olen muun muassa ollut juovuksissa Hervannassa ja nähnyt siellä DDR-mäisen asumusjärkäleen nimeltä Mikontalo. Oikeastaan sen tyly jylhyys sopii Hervantaan, jossa kadut ovat tasaisia ja leveitä ja tilaa tuntuu olevan vähän joka suuntaan. Hervanta vaikuttaa tyynelläkin säällä tuuliselta paikalta. Sitä kuuluisaa ylämäkeä en nähnyt. Ystävien kanssa on ihan mukavaa toikkaroida ja tutkailla asumusarkkitehtuuria, vallankin kun ystävät itse asuvat Herwoodissa ja tuntevat paikat. Seura oli mukavaa, vaikka tunsin etukäteen vain kaksi ihmistä. Joskus on riskialtista mennä juhliin joista tuntee vain yhden tai kaksi ihmistä. Sellaiset bileet voivat olla sietämättömän epämukavia, mutta paikalla on pakko kuitenkin viipyä kohteliaisuussyistä tunti tai puolitoista. Tällä kertaa oli todella kodikasta ja hauskaa.

Humalassa huomiokyky voi joskus olla huiman tarkka, nimittäin taksimatkalla baariin Tampereen keskustaan tunnistin risteyksen josta käännytään kohti firmaa jossa kävin työhaastattelussa. Lähestyimme risteystä pimeässä ja toisesta suunnasta, mutta mieleeni muutamalla vierailukerralla piirtynyt Tampereen kartta oli yhtä tarkka kuin jokin GPS-järjestelmä. Joskus sitä hämmästyy piileviä kykyjään. Baarissa oli tylsää, joten viihdyimme siellä vaivaiset puoli tuntia.

Olin perjantaina katsomassa Nighwishiä. Yleisöä tarkastellessani vakuutuin siitä, että (suomi)hevi on nimenomaan suomalaisen sielunmaiseman ydintä heijastelevaa musiikkia. Ei olekaan ihme, että hyvä suomihevi on alun perin kotoisin kaukaa kehä kolmosen tuolta puolen. Sitä tekevät sähkölämmitettyjen omakotitalojen kasvatit, jotka lapsena olivat vanhempien mukana marjametsällä ja auttoivat keräämään pakastimen täyteen marjoja talven varalle. He jotka koulumatkoillaan altistuivat kuukausitolkulla arktiselle viimalle, lukivat koulupäivän jälkeen ensin Rumban ja sitten Aku Ankan ja tapetoivat huoneensa ulkomaisten musiikkilehtien julisteilla. Ja matkustivat tuntitolkulla päästäkseen pyhiinvaellusmatkalle helsinkiläisiin kitarakauppoihin. Minä tunnen sellaisen kasvuympäristön oikein hyvin, ja siksi fiilistelin koko keikan mukavan kotoisissa ja maanläheisissä tunnelmissa, vaikka konsetti olikin melkoinen spektaakkeli. Oikeastaan lämmittelybändi Sonata Arctica oli parempi kuin pääesiintyjä, mutta pääesiintyjällä oli toisaalta hienommat valot ja enemmän pyrotekniikkaa. Nighwish on ihan kiva bändi, mutta en ole mikään fani, sillä (ex)laulaja ei ole mielestäni koskaan osannut ääntää englantia riittävän hyvin ja musiikkikin on vähän tasapaksua ja toistaa itseään liikaa. Silti olin hyvillä mielin siitä, että Suomessakin moinen show on nykyään mahdollinen, ja hykertelin itsekseni, miten mainiota ja itsestään selvää on että kumpikin bändi tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Ajattelin lama-aikaa ja vaurastuvan Suomen sirkushuveja, ajattelin metsiä joiden saartamissa pikkukaupungeissa kasvaa uusi muusikkosukupolvi.

17.8.05

Anaerobic - jumppaa hengitystä pidättäen

Täältä tullaan Tampere! Huomenna aamujunalla työhaastattelunomaiseen tilanteeseen, johon suhtaudun uteliaan kiinnostuneena, mutta en ehkä kuitenkaan kauhian innostuneena. Kaksi tuntia aikaa, ja takaisin Helsingin junaan. Siinähän se päivä meneekin. Ravintolavaunussa voi paluumatkalla sentään juoda olutta muovituopista.

Sonera lähestyi kirjeitse ja houkutteli tekemään Etusopimuksen. Luettuani ehdot irtisanoin Soneran kännykkäliittymän heti. Tuskinpa sentään sitoudun johonkin hintavaan liittymään, jossa sopimusjakso kestää vuoden eikä siitä saa irtautua kesken kaiken. Lisäksi minun kännykkälaskuillani Etutasoni olisi Perustaso, josta ei heruisi alennuksia juuri ollenkaan. Olkoon, vaihdoin halvempaan.

Asiakkaita reilusti menettävä Sonera on selvästi epätoivoinen, koska joutuu kehittämään moisia hämäyskikkailuilta vivahtavia näennäisetuuksia. Soneraa vaivaa Keskotauti. Kumpikin yritys pyörii omissa mehuissaan ja pulauttaa toisinaan kuluttajille jotakin säälittäviä ja ennen kaikkea palveluita. Soneran Etusopimus on yhtä tyhmä idea kuin Plussa-kortti. K-kaupat ovat kalliita ja Citymarketit jo ulkoasultaan luotaantyöntäviä.

Kirjoitusvireeni on häipynyt, koska olen osallistunut muutamaan kiivaaseen väittelyyn ja riitaan keskustelupalstoilla. Kunnon turnajaisten jälkeen omien ajatusten kirjoittaminen ilman mitään laukaisevaa ärsykettä on tahmeaa, ja ajatuksetkin yksinkertaisia.

Minulla oli tuttava joka saksanopettajan kysyessä jotakin alkoi raapia hampaitaan ja mutisi "Ich weiss es nicht, ich putze meine Zähne". Se ei liity tähän mitenkään.

8.8.05

Puu on syytön

Saaristo elää vilkkaasti vain kesän korkeimman hetken, heinäkuun, minkä jälkeen toiminta hiljenee. Kesässä on vain muutama pysähtynyt hellepäivä jolloin ilma väreilee kimmeltävän Suomenlahden yläpuolella ja elämä on leppoisaa. Elokuun alussa on syksyn tuntu, ilma on kirkas ja rannalla seistessä mieleen putkahtaa lause "taas se alkaa se arkinen aherrus". Isoäitini sanoi aina niin koulun alkaessa hiukan voivotellen, mikä ärsytti minua.

Mustikoitakin saarten metsissä olisi ja sieniä. Sillä mielellä menin viime viikonloppunakin saareen, ensimmäistä kertaa marjastus-sienestämään sitten lapsuuden. Kolmenkympin tuolla puolen aivot nyrjähtävät uuteen asentoon ja ennen tylsät puuhat alkavat vaikuttaa järkeviltä ja vaivan arvoisilta. En kerännyt mitään, sillä hajotin selkäni lenkillä ja kärvistelin noidannuolen iskemänä koko lauantain. Lienee välttämätöntä mennä kuntosalille vahvistamaan vatsaa ja selkää, muuten juoksemisesta ei tule mitään.

Lämmitin saunaa, ja laskin huvikseni puukalikan tiiviit vuosirenkaat. Niitä oli noin 140, ja kalikassa ei edes näkynyt puun ydintä, joten puun on täytynyt olla paljon tuota vanhempi. Nykyisin näkee paljon puuta, jonka vuosirenkaat ovat harvassa lannoituksen vuoksi. Puu kasvaa nopeasti, muttei ole kestävää. Mietin, olisiko järkevää perustaa erikoispuuta myyvä yritys. Etsisin ja myisin laadukasta puuta erityistarkoituksiin, kuten soitinrakennukseen tai erityisiin rakennuksiin. Tarinan mukaan Japanista tultiin Suomeen hakemaan shintotemppeliin pilaria tai kurkihirttä, sopiva suuri ja vanha mänty löytyikin. Se myytiin halvalla ja laivattiin Japaniin, jossa se myytiin hirmuisella hinnalla temppelille. Ajatukseni mukaan ostaisin maanomistajilta uniikkeja puita ja puulajeja, varastoisin ja kuivaisin niitä oikealla tavalla ja myisin sitten kalliilla puusepille, rakentajille ja soitinrakentajille. Melkoista verkostoitumista se vaatisi, myös kansainvälisesti. En tiedä puukaupasta yhtään mitään, mutta senkin voisi oppia. Haaveilin löylyissä myös synteettisestä puusta, jossa olisi puun hyvät ominaisuudet, mutta joka ei kostuisi, lahoaisi, kutistuisi tai kieroutuisi.

Paluumatkalla kadotin silmälasini yhteysalus Teklaan. Minulla on aurinkolasit, joissa on silmälasien linssit, joten laitan silmälasit aina koteloon kun vaihdan aur'lasit päähän. Laitoin kotelon repun sivutaskuun, mutta en kiinnittänyt taskun vetoketjua kunnolla. Niinpä lasit luiskahtivat huomaamattani kannelle. Vasta maissa huomasin lasien pudonneen, mutta Tekla oli jo ehtinyt lähteä. Pelkäsin jo, että lasit olivat liukuneet mereen. Vähäisestä tuulesta huolimatta merenkäynti oli ollut aika kovaa, niin kovaa että vieressäni istunut mies totesi "Mitäs tää on, onks nää maininkii?" Maininkeja tosiaan, ja suoraan kylkeen, joten alus kallisteli sivuttain kymmenisenkin astetta. Onneksi miehistö oli löytänyt lasini jo maissa ennen lähtöä uuteen reissuun, mutta menee pari päivää ennen kuin lasit tulevat postissa. Se ei haittaa, sillä minulla on varalasit, jotka ostin varsinaisten lasien kanssa samaan aikaan kun en osannut päättää millaiset kehykset haluan. Olin jo aivan unohtanut ne. Nämä ovatkin aika kivat paksusankaiset kakkulat. Mainiota että huolimattomuus osoittautuukin onnenpotkuksi.

3.8.05

Googlesta kokkelia

Äh, en löydä millään artikkelia, jossa käsitellään evoluutiota, kreationismia ja älykästä suunnittelua. Google-hakukaan ei auta, sillä muistan vain artikkelissa olleen maininnan iranilaisesta imaamista, joka vielä 60- tai 70-luvulla vaati kouluopetuksesta poistettavan maininnan maapallon pyöreydestä, se kun ei ollut islamin mukaista. Artikkelin kirjoittajalla oli muistaakseni venäjänkielinen nimi, mutta se ei ilmeisesti ollut Ilja Prigogine. En edes muista mitä kautta artikkelin löysin.

Tällaisissa tapauksissa Googlesta ei ole paljoakaan apua. Hermot menee.

Lapuan kulttuuritoimesta sain apua, mutta ihan toisessa asiassa. Minulla on vanha urkuharmooni, jossa lukee "Patentti. Jaakko Hissan urkutehdas, Lapua. Työnj. W. Sillanpää. Patentti." En ole löytänyt googlaamalla tieto tehtaasta, enkä kirjastostakaan, joten kirjoitin Lapuan kulttuuritoimeen. Sieltä tulikin vastaus, urkujen valmistuksesta on tietoa Lapuan historia 2 -teoksessa. Lainaan sen sitten, katsotaan mitä löytyy.

Edit: Lisätty harmoonin tekstiin vahingossa pois jäänyt "Lapua", jotta yhteydenotto Lapuan kulttuuritoimeen kuulostaisi loogiselta. Mutta miten Pohjanmaalla valmistettu harmooni on päätynyt Tytärsaareen ja sieltä edelleen Pyhtään Kaunissaareen? No veneellä varmaan, mutta eikö harmooneja ole valmistettu lähempänä Kaakkois-Suomea? Entisaikaan tavaroiden kuljetus lienee ollut hankalampaa.

2.8.05

Kuulumisia aphelistä

Kesä sujuu, vaikkakin jo ylikukkineena ja ruskehtavana. Loma sujui kellottomassa ja kalenterittomassa tilassa Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa ja sen kalastajakylissä oleillen. Komeita taloja ja hienoa vanhan ajan puurakentamista. Komeimmat talot on rakennettu aikanaan pirtun salakuljetuksesta saaduilla rahoilla, tottakai.

Kansan vaurastuminen näkyy valitettavasti siten, että kylänraitilla murisee huvikäytössä mönkijöitä ja karmein näky oli alle kymmenvuotiaan kuljettama liekkitankkinen uliseva chopper-mopo. Kiinalaiset polttomoottoriajoneuvot ovat halpoja, mutta sellaisen kuljettaminen saareen on jo hieman öyhöttävää. Onneksi mopo katosi kujilta heti juhannuksen jälkeen. Minä kesä- ja mukavuusekoilijana käytän kuvassa näkyvää keltaista polkupyörää. Mukavuusekoilu on sitä, että ekoillaan niin kauan kun se on helppoa ja vaivatonta. Muuten poltetaan fossiilisia polttoaineita ja iloitaan siitä että Peak Oil ei ole tullut ihan vielä.

Paikallislehden liitteessä arvosteltiin miesten takapuolia. Naisten takamusten pisteytys olisi sovinismia, mutta miesten perseiden rankkaus on tietenkin leikkimielisyyttä. Tästä voisi vääntää jonkin itsestäänselvän tasa-arvopohdinnan, mutta menenkin henkilökohtaisuuksiin ja puhun itsestäni. Perseasia koskettaa minua, koska lenkkeilyn myötä tunnen kuinka takamukseni muoto on muuttunut, jotenkin korkeammaksi ja pidemmäksi. Mihin tämä johtaa?

Viikon verran maalasin kotitaloani, vuonna 1938 vähävaraisen kirvesmiehen itselleen rakentamaa kaksikerroksista puutaloa. Sitä ei ole koskaan peruskorjattu (tai peruspilattu, kuten Panu Kaila sanoisi), joten ilmankos se onkin niin hyvässä kunnossa. Öljymaali levittyi hyvin ja tuoksui sille teini-iän kesälle, jolloin maalasin samaa taloa edellisen kerran, farkkushortseissa tellingeillä keikkuen. Tällä kerralla minulla oli työvaatteina vahnat purppuranpunaiset verkkarit 70-luvulta, sininen kireä trikoopaita ja tukkaa suojasi maaliroiskeilta Finlandia-samettilippis. Olin sellaisen vajaaälyisen peräkammarin pojan näköinen, mutta eipähän tarvinnut tehdä ensivaikutelmaa keneenkään. Teinikesänä luin veljen kanssa iltaisin Sormusten herraa. Koska meillä oli teosta vain yksi kappale, olimme jakaneet lukuvuorot kymmenen minuutin tarkkuudella, jotta kumpikaan ei ehtisi (voisi) lukea toista enemmän päivässä. Veljeni oli kuitenkin varastanut lukuaikaa jotenkin niin, että hän oli aina minua parikymmentä sivua edellä. Meillä oli sopimus, ettei hän paljastaisi juonta edes vahingossa. Hän paljasti juonen vahingossa, tai sen tärkeän faktan että Klonkku putoaa Tuomiorotkoon.

Ostin tarjouksesta itselleni Panu Kailan Talotohtorin, koska kyllästyin lainaamaan sitä kirjastosta, ja ajattelin kuinka edes Wikipedia ei kykene korvaamaan kunnon tietokirjaa. Valaiseva oli Kailan toteamus, että ennenkin rakennettiin huonosti, mutta huonot rakennukset ovat sortuneet tai ne on korjattu, ja jäljelle ovat jääneet vain parhaat. Se kannattaa pitää mielessä myös silloin, jos kiinnostuu ekorakentamisesta. Ei kaikki nykyeko ole mitenkään laadukasta, kestävää, terveellistä tai edullista. Aika näyttää. Itse suosin perinteisiä puutaloja, koska olen sellaisessa kasvanut ja elänyt hyvin kauniilla 20-30-luvulla rakennetulla panimotyöläisten asuinalueella, joka on suurelle yleisölle tuntematon, mutta aivan Tampereen Pispalan veroinen.

Kotikaupunkini väestön keski-ikä kasvaa. Väestörakenteen muutosta ei huomaa katukuvassa, vaan siitä, että kaupungille on ilmestynyt vähitellen erinäisten järjestöjen puuhaamia muistolaattoja ja patsaita. Mennyttä aikaa on hyvä muistella.

---

Bush haluaa tuoda ID-oppia kouluihin. Ilmiö tullaan näkemään Suomessakin. Olen poistanut aseestani varmistimen.

21.6.05

Meri

Kohta alkaa loma, ja bloggaustahtini harvenee. Tämän kesän vietän Suomenlahdella, kenties vierailen jossakin majakassa. Kun ei tee mitään muuta kuin sen mikä on välttämätöntä, aistit herkistyvät ja alkaa pitää kirjaa pienen pienistäkin muutoksista ympäristössään. Kuu kasvaa ja vähenee (huomenna se on muuten täysi ja matalimmillaan 18 vuoteen), kasvit kukkivat ja siemenet kypsyvät, merilevä lisääntyy, haahkat, lokit ja tiirat tiirailevat pinnanalaista saalista, sää vaihtelee, toisinaan siintää luotoja horisontissa saakka, toisinaan ei kirkkaanakaan päivänä näe puolta kilometriä kauemmas, silokallio paahtuu, taivaalla näkyy tuulenkouria, laivadieselit jyskyttävät väylillä, öisin on aina hieman pimeämpää kunnes ensimmäinen tähti osuu silmiin vaalealta heinäkuun taivaalta.

Siihen asti hyviä kesiä itse kullekin, tätä ja tulevia.

Nadiiri

Tänne oli joku päätynyt Google-haulla blog todellinen aallonpohja. Taisi löytyä, onnitteluni. Haulla saa kaksi osumaa, molemmat blogeja ja tämä on ensimmäisenä. Haluaisin muuten vaihtaa blogini nimen ytimekkäämmäksi, kuten "Jylppy palaa" tai vain "Jylppy". Ehkä aloitan vielä kolmannen blogini sillä nimellä Blogsomessa. Aloitin keväällä toista blogia siellä, mutta se jäi yhteen merkintään.

Tänään tunsin itseni Paremmaksi Ihmiseksi luettuani tämän merkinnän. Minä en pidä sukkia sandaalien kanssa, mutta arvatkaa mitä? Minua ei ollenkaan haittaa vaikka joku pitäisikin. Eikä haitaa sekään jos huomaan jonkun naisen tehneen jonkin pukeutumisvirheen. Toiset ihmiset eivät ole olemassa siksi että täyttäisivät minun pikkusieluiset pukeutumissääntöni, ja olisi hölmöä ja röyhkeääkin edes edellyttää sellaista. On mukavaa jos joku pukeutuu niin että minun silmäni miellyttyvät, mutta niin tyhmä en ole että vetäisin hihasta sääntöjä ja sitten paheksuisin iltalehtien yleisönosastopalstojen vakiotyyliin, että kun ne suomalaiset miehet sitä ja naiset tätä ja lapset ja mummot ja koirat ja helvetin ilmamolekyylit jotain muuta. Minä en ole pikkusielu, minä olen HELVETIN HYVÄ! Oikein kunnon avarakatseinen ihminen! Nih! Siinäpä makoisa ajatus, tuossa kelpaa kelluskella nyt kun avaan oluen ja suljen selaimen. Tai ehkä en suljekaan vielä. Täytyy hakea tietoa lasinpuhaltamisesta, siitä voisi tulla mukava harrastus.

Rahkeet tarjouksessa 3,50 kappale, nyt eivät rahkeet lopu! (Vain yksi rahje per asiakas. Ei jälleenmyyjille.)

Horsmien kasvattaminen parvekelaatikossa (tämän olen nähnyt omin silmin)
rahkeiden riittäminen aamukuuteen (tästä olen kuullut puhuttavan)

ratapihojen ankeat vajat
kesäyön auringottoman hetken violetiksi värjäämät lehmukset
kehäkukkien tuoksu syysyössä
pyörän renkaan vipatus alamäessä
kun niskaa kutitti
eikä tangosta uskaltanut irrottaa

20.6.05

Nyt Suomi menee suihkuun

Olen rasittanut itseäni liiaksi lenkeillä. Jossakin vaiheessa juokseminen lakkasi tuottamasta liikunnan ja rasituksen riemua, ja muuttui raskaaksi. Se tapahtui silloin kun lakkasin kuuntelemasta ja tottelemasta kehoani, ja aloin mitata aikaa tai matkaa. Ne ovat konkreettisuudessaan salakavalia mittareita. On helpompi kuvitella että kunto on kasvant x yksikköä nyt kun pystyy juoksemaan x minuuttia tai metriä, mutta ei se niin olekaan. Tavoitteesta tulee magneetti, joka alkaa vetämään puoleensa, eikä vain puoleensa, vaan myös yli sen rajan mitä on itselleen asettenut. "Kyllähän tästä vielä vähän menee ja jaksaa", ajattelin ajattelematta sitä että ylirasituksen vaara on todellinen. No, tässä nyt sitten ollaan huonovointisena ja jalat kiljuvat kipeinä, eikä kuntokaan ole kasvanut. Ja liikunnan nautinto on hävinnyt, ensimmäisiä juoksuaskelia ottaessa ruumis sanoo että ei kai taas sen sijaan että sanoisi jee niinkuin vielä kuukausi sitten. Että pitääkin ihmisen olla tyhmä! Tyhmä! Viime kesänä kuntoni oli erinomainen, enkä edes tajunnut sitä, koska hankin sen juuri sopivasti rasittavan harrastuksen parissa mäkiä kiipeillen. Niiltä keikoilta palasin aina euforisena.

Lord Boredom
on päättänyt lopettaa bloggaamisen henkilöllisyytensä paljastuttua pienelle joukolle. Äärettömän tylsyyden loppuminen on minusta aika suuri menetys, sillä blogi on ollut kaikkea muuta kuin tylsä kuvaus yleisistä parikymppisangsteista, joilta minäkään en ole säästynyt. Anonymiteetti on kuitenkin blogatessa tärkeä asia. Minä en haluaisi kenenkään ei-bloggaavan puolitutun tai perheenjäsenen yhdistävän tätä blogia minuun, joten mietin tarkasti kenelle kerron kuka olen. Ei sillä että persoonani olisi mitenkään tärkeä, mutta anonymiteetti takaa kirjoittamisen vapauden silloinkin kun sitä ei halua käyttää, ja anonymiteetin mennessä kirjoittamisestakin katoaisi puhti ja mieli. Toivottavasti Lordi inkarnoituu takaisin blogistaniin aikanaan.

19.6.05

Kuussa ei mikään kuki

Sain verkon konffattua ja tiedostot siirrettyä. Ensin en-vaan-osannut, mutta nyt osaan. Puolinaisesti kyllä, toinen kone näkyi verkossa mutta toinen ei. Siitä huolimatta data liikkui ja kävi hyvin pyydykseen.

Tästä sohvalta näkyy haaleankeltainen Kuu ja ilta-auringon kellanvihreiksi värjäämiä mäntyjä. Taivas on sekin kellertävä, johtuneeko vuodenajasta vai ilmansaasteista. Keskikesä tekee levottomaksi, ei ruumis eikä mieli saa rauhoittumussignaalia pimeän puuttuessa. Ihoa kuumottaa kuin siihen olisi varastoitunut auringon lämpöä kiviseinän lailla. Vuohenputket lemusivat lenkkipolulla, ja kesä on vasta alussa. Kolme päivää lomaan. Täytyy ostaa kiireesti tarvittavia esineitä: sandaalit, laukku kannettavalle, aurinkovoidetta, teepaitoja.

Puuttuma

Hiekalla käveli kaksi naakkaa. Huomasin, että lintujen askelista ei kuulu ääntä.

Taivaanrannan haalarit

Hermot mennee ja hilse pöllyää. Olen nyt taistellut kotiverkon kanssa kaksi päivää, senhän pitäisi olla sikahelppoa, mutta ei vaan ole. Vanhasta koneesta pitäisi siirtää kymmeniä gigatavuja tietoa tähän läppäriin. Päätin säästää EUR 8,60 enkä ostanut patchikaapelia, vaan ajattelin että hoidan homman langattoman hubini avulla. Lopetin ajattelun siihen. Nyt osaisin ajatella, että langattoman verkon nopeus on 11 megabittiä sekunnissa, eli yksi megatavu siirtyy 1,4 sekunnissa ja 1 gigatavu 23 minuutissa. 10 gigan siirtoon menee neljä tuntia eli ikä ja terveys. Ja nettiyhteys on tällöin poissa käytöstä. Muutaman euron kaapelilla siirto olisi sujunut puolessa tunnissa. Mutta minä en vaan osaa. Mitään kiertotietä ei ole, vaikka haluaisin vain pestä tukkani ja mennä. (On kumminkin, olen vain liian laiska selvittämään asiaa)

Siksi en ole myöskään blogannut perjantaisesta blogimiitistä. Oli erikoista tavata bloggaajia, kaikki ikään kuin tuntevat toisensa, nekin jotka eivät. Muistan ainakin Skrubun, Tristanin (joka näytti hämmentävän tutulta ja taisi mainita että minäkin näytin, mutta emme kuitenkaan löytäneet yhteisiä nimittäjiä), Timon, Hinkstoonan, ja minut paikalle kutsuneen Lauran. Selvyyskiintiöni täyttyi puolenyön maissa, ja suuntasin poispäin. Kesken kävelyn yövaloisassa Helsingissä päähäni pälkähti paha ennakkoaavistus siitä, että seuraanaksi päiväksi suunnittelemani kotiverkkoasennus ei olekaan läpihuutojuttu, eikä se sitten ollutkaan.

Töissä sain tunnustuspalkinnon "auttavaisuudesta, ystävällisyydestä ja työasioiden hyvästä hoidosta". Olin aika yllättynyt, sillä en ole ollut mitenkään erityisen mukava tai kiva, pahimmillaan aika kireä ja ennen kaikkea jopa laiska. No, sillä rahalla saa ehkä sen langattoman näppiksen ja hiiren.