31.12.04

Lettuja ja hilloa sekä paahtoleipää

Yksilön arvo pariutumiskumppanina on suoraan verrannollinen hänen kykyynsä tuottaa mielihyvää (potentiaaliselle) kumppanilleen. Ihminen on mielihyväperiaatteella toimiva eläin, ja nyt kun elämme hedonistisemmassa kulttuurissa kuin ennen, ei ole ihme että ihmisen kyky tuottaa mielihyvää toisille on ratkaisevan tärkeää niin parinmuodostuksessa kun muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tämä käy ilmi selvästi vaikka Helenin blogia lukiessa. Jos ihminen ei tuota toisille mielihyvää ulkonäöllään, tai pahimmassa tapauksessa tuottaa mielipahaa pelkällä olemuksellaan, hän ajautuu sosiaaliseen paitsioon myös muuten kuin pariutumusmielessä.

On siis niin, että jos haluaa rakkautta, on oltava rakastettava. Rakastettavuus taas on kykyä tuottaa kumppanilleen mielihyvää, ei mitään hypermystiikkaa.

Se mistä itse kukin mielihyvää saa, on sitten toinen juttu. Hyvä ulkonäkö tuottaa instant-mielihyvää, mutta niin tuottaa raha, sosiaalinen asema ja sopiva luonne. Siksi on typerää väittää, että ulkonäöllä ei ole merkitystä tai että vain ulkonäöllä on merkitystä. Kaikilla mielihyvää tuottavilla ominaisuuksilla on merkitystä, niiden summa ratkaisee.

Edit: viime vuonna uudenvuodenlupasin opetella pilkkusäännöt uudelleen. En noudattanut lupaustani. Poistin kuitenkin turhaksi luulemani pilkun otsikosta. Vaistonvarainen pilkutus on hölmöä, koska vaisto on tuuliviiri.

Hämmästüttävä luonto

Ulkona varisparvi ahdistelee kahta haukkaa. Hain kiikarit, mutta haukat olivat jo paenneet. Kiikareilla bongasin jokunen päivä sitten taas komeetta Machholzin. Sumutäplä oli liikkunut, sen oli pakko olla se. Andromedan galaksinkin löysin. Laadukkaat kiikarit minulla.

Näennäinen valaistuminen ja valokuvaukselliset puutalot

Eilen nukkumaan käydessä ajattelin, kuinka elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Nämä ajatukset eivät oikeastaan ole peräisin Aasian katastrofista, vaan yksinkertaisesti sen tunnustamisesta, että elämän mielekkyys tai tarkoitus on keksittävä ja kehitettävä itse. Tästä syystä elämän mielekkyys on pelkkä illuusio, jokaisen oman mielen luomus. Sama koskee tietysti elämän tarkoituksettomuutta ja mielettömyyttä, sekin on vain mielen luomaa harhaa. Se sai aikaan mukavan irrallisuuden ja vapauden tunteen. En ole uskonnollinen, mutta aloin miettiä onko tämä nyt sitä mistä Zen-buddhalaisuudessa käytetään nimitystä ei-mitään.

Valitettavasti en ehtinyt valaistua, koska nukahdin. Näin unta, että olin kalliolla leikkivien lasten seurassa. Männyn varjostaman kuusen alta löysin kallion pinnasta ensin kultaa ja sen jälkeen vaaleansinisiä turmaliineja ja lopuksi punaisia läpikuultavia rubiineja, jotka olivat muodoltaan täydellisiä pentagonidodekaedreja. Jalokivet kaiken lisäksi lähtivät irti kivestä ihan vain vetäisemällä.

Tänään olen valokuvannut 20- ja 30-luvulla rakennettua puutaloaluetta ja havainnut, että talojen piharakennuksissa on tietty muoti. Yhden kadun varrella piharakennukset on rakennettu tontille pitkittäin, ja kaikki ovat saman kokoisia ja melko lailla saman näköisiä. Toisen kadun varrella piharakennukset on rakennettu aivan tontin lyhyttä sivua vasten poikittain siten, että naapurin puolella on samanlainen piharakennus samassa kohdassa ja rakennuksilla on siis yhteinen väliseinä, ja yhtenäinen katon kulma. Ihan kuin tavallinen talo olisi pantu puoliksi. Mikähän tällaisen yhtenäisyyden on saanut aikaan? Itse omakotitalot ovat jokainen erilaisia. Yksi niistä on kuution muotoinen, kuin noppa. Se on kuulemma siirretty Karjalasta. Alueella näkyy paljon kissoja vapaana, kunpa ne eivät jäisi autojen alle.

30.12.04

Mitä muistetaan vuodesta 2004

Avustusroposet on kilautettu lippaaseen, joten olen nyt Hyvä Ihminen. Varmistin tottakai ensin, että avustus menee paikallisille ihmisille, eikä varakkaille länsimaisille turisteille, joilla on matkavakuutus, tilauslennot kotimaahan, hyvälaatuinen sairaanhoito ja kriisipsykologin ilmaista apua. He pärjäävät kyllä, vaikka se ei kaikille helppoa olekaan.

Katselen tsunamivideoita ja ihmettelen miten erilainen tsunami on kuvitelmiini nähden. Se ei olekaan valtava vesiseinä, vaan vain kohtalainen hyökyaalto, joka puskee rantaan ja sisämaahan sen sijaan että kasvaisi ensin huikean korkeaksi ja romahtaisi sitten ylhäältäpäin kaikkien niskaan. Olin itsekin alustavasti suunnitellut matkaa Thaimaan rannoille, mutta täytyy sitten lähteä vaikka Vietnamiin jossakin vaiheessa.

Kävin tänään katsomassa Pelikaanimiehen. Selkeä ja rauhallinen elokuva, mutta ei aivan yllä Heinähatun ja Vilttitossun tasolle. Pelikaanimiehen miljöö oli merkillisen ajaton ja kaurismäkimäinen, tarina oli sekin hyvä, mutta Heinähatussa ja Vilttitossussa oli enemmän minua miellyttävää särmää. Pelikaanimies on pohdiskelevampi ja syvämietteisempi. Kiinnostaisi tietää, mitä lapset siitä ajattelevat, aikuiset pitävät elokuvasta varmasti. Alvar Aallon sokeripalatalo oli yhdessä kohtauksessa korvattu sen tieltä puretulla rakennuksella. On sekin kaunis, mutta minä olen sillä tavalla kai poikkeava, että minusta se Aallon rakennuskaan ei ole ruma kuin vain muutamasta kulmasta, joiden löytämiseksi täytyy kaiken lisäksi nähdä vaivaa.



Raketei ja pomei

Monet kaupungit ovat luopumassa uuden vuoden ilotulituksista ja lahjoittavat ilotulitusrahat Aasiaan. Kaunis ajatus, mutta ei kovin oikeudenmukainen. Ilotulitukset on tilattu yrityksiltä, jotka jäävät nyt nuolemaan näppejään, elleivät ole osanneet tehdä kunnon sopimuksia tilaajien kanssa. Jos sopimuksessa sanotaan, että tilauksen peruuttamisesta tietyn ajankohdan jälkeen on maksettava sopimussakko, kaikki häviävät. Tilaaja ei saa ilotulitusta ja kaupungille koituu sakosta lisäkustannuksia. Pahimmassa tapauksessa tsunamin uhreille lähetetään pienempi summa kuin mitä ilotulitukseen oli varattu, koska summasta on vähennetty sopimussakko. Apu tulee varmasti tarpeeseen, mutta minusta ilotulitusten peruminen on silti hurskastelua. Rahaa voi lahjoittaa itse kukin Punaiselle Ristille sopivaksi katsomansa summan, ja paljon fiksumpaa olisi kehottaa kansalaisia tinkimään omista uuden vuoden ilotuliteostoksistaan ja tilittämään hiukan rahaa SPR:lle. Siten saataisiin kerättyä varmasti enemmän kuin mitä kunnilta saadaan.

Siis: Kansalaiset, tinkikää hiukan rakettiostoksistanne ja lahjoittakaa säästämänne raha katastrofirahastoon.

Täksi uudeksi vuodeksi ostan pari pataa. Se saa riittää ja SPR saa minulta paria rakettia vastaavan summan. Ennen ostin raketteja ja pommeja niin paljon kuin vain rahavarat antoivat myöten, mutta enää en jaksa. Kerrankin ostin 1 000 isoa kiinalaista, ja niitä oli jäljellä vielä viiden vuoden kuluttuakin, kun ne olivat jo kiellettyjä. Niitä vanhoja Thunder King -tykäreitä kyllä kaipaan, siis niitä joista lensi vihreä pallo joka räjähti kovaa lennon lopuksi, eikä nysväillyt crackling-tyyliin niinkuin nykyiset.

28.12.04

Pulkkailusta

Pulkkailu on talven parhaita iloja! Siinä yhdistyy rasitus ja lepo mitä todella hauskalla tavalla. Mäen kiipeämisessä ja pulkassa istumisessa sen jyryyttäessä alaspäin on juuri oikea rytmi.

Tänä jouluna löysin kaikkien aikojen parhaan pulkkamäen. Se on melko matala, mutta samalla aika jyrkkä, ja ennen kaikkea siinä on mahdollisuus pitkään loppuliukuun. Pulkkailun ilo haihtuu kokonaan, jos hyvät vauhdit joutuu lopettamaan mäen alla jarrutukseen.

Hyvän pulkkamäen ei edes tarvitse olla kovinkaan avara, tämäkään ei ole. Sen sijaan siinä on useita eri reittivaihtoehtoja: jyrkkä ja nopea perusmäki jota seuraa pitkä finaali puron yli; loiva ja pitkä mäki, jonka lopussa on tiukka käännös ja jäinen kapea polku metsän siimeksessä (lykkimällä pääsee vielä hiihtoladun yli ja kymmeniä metrejä eteenpäin loivaa alamäkeä synkässä pimeässä metsässä) ja tosiurheilijoille superjyrkkä alkupala, tiukka käännös ja sitten taas sitä samaa polkua hiihtoladulle saakka. Pulkkailu on nautintolaji, ei taitolaji.

Tsunami

Aasian tsunamikatastrofin laajuus valkeni minulle aika hitaasti. Minulle tyypilliseen tapaan kesti pari päivää ennen kuin edes reagoin tapahtumaan muuten kuin noteeraamalla sen tapahtuneeksi samaan tapaan kuin noteeraan vaikkapa sankan lumipyryn. Katastrofeja sattuu ja ihmisiä kuolee - sellaiseen tottuu ja turtuu. Tuhoalueella ei ole tuttaviani (ainakaan tietääkseni), joten senkään puolesta en ole kokenut omakohtaisesti mitään. Vasta jatkuva uutis- ja kuvavirta herätti. Uutiskuvissa on jotakin poikkeuksellista, ne ovat kummallisen rauhallisia ja hitaita, kuin turtuneita. Aurinko paistaa, palmut huojuvat; ruumiita ja roinaa lojuu maassa. Unenomaista ja epätodellista, kaunista ja juuri siksi hirvittävää.


23.12.04

Tauko

Olen joulutauolla ensi viikkoon asti. Toivotan lukijoilleni oikein mukavaa joulua.

Nähdään.

22.12.04

Shuffeli

Vannoin, etten ikinä osallistu mihinkään meemiin, enkä aloitakaan sellaisia kuin vahingossa. Perun sanani, osallistun jälkijunassa meemiin, jossa piti valita koko mp3-kokoelmastaan satunnaisesti 10 kappaletta.

1. Red Snapper - Hot Flush

Kuuntelen musiikka usein paloina, siis siten että kiinnitän huomiota jonkin kappaleen yksittäisiin kohtiin. Tässä 16-minuuttisessa biisissä on mahtava rumpufilli, ja hypnoottisesti toistuva pystybassokuvio, johon on aina pakko sovittaa joitakin nonsense-sanoja.

2. The Cure - In-between Days

Muistuma brittipoppariajoiltani. Hankitty kokoelman täydennykseksi.

3. Muska - Kirjoita postikorttiin

Lähes protoheviä. Muska "Kirkan sisko" Babitzinilla on heviääni, mutta siinä on jotain holtitonta. Samalla tavalla holtitonta kuin miltä tuntuu ajaa pyörällä jossa on löysät pinnat. Näkkärisaundinen kappale, mutta Muskan karjunta pelastaa.

4. O'Jays - Smiling Faces Sometimes

Mistähän tämäkin on kokoelmiini päätynyt. Tämä on kai jotain loungekamaa.

5. Happy Mondays - Step On

No nyt! Häppärit ja manchesterpoppi olivat 90-luvun alussa todella inspiroivaa tavaraa, niin innostavaa että perustimme kavereiden kanssa bändin ja olimme koossa viitisen vuotta. Keikkailimme Tavastialla monesti, Tampereen YO-talossa kerran (jolloin paikalla velloi neljän ihmisen yleisömeri) ja Turussakin muutamaan otteeseen. Ahvenanmaallakin olimme Peace Festivalilla, joka oli järjestetty keskelle metsää, mutta siellä oli ehdottomasti villein yleisö.

6. Hope Sandoval - Heroin

Mazzy Starin eteerinen naislaulaja esittää Velvet Undergoundia.

7. Byrds - Eve Of Destruction

Byrdsillä on hyvä saundi, mutta siinä kaikki.

8. Renaissance - Kings and Queens

Olin ammoin kesätöissä viherrakentajana, ja psilocybe semilanceata -sienistä pitänyt työkaverini suositteli tätä bändiä. Muistin yhtyeen nimen vasta vuosikymmenen päästä, ja löysinkin sitä mp3:sina. Jos on olemassa sukkahousuheviä, niin tämä on sitten sukkahousuprogea, ja peribrittiläistä vieläpä.

Työkaverini oli mukava mies, mutta pelkäsi verta. Jotakin tappia veistäessäni iskin itseäni kirveellä sormeen, johon tuli pienen pieni haava. Kaveri meinasi pyörtyä nähdessään pikkuruisen verihelmen.

9. Dead Can Dance - Towards the Within

Jotain näennäismystiikkaa. Teennäistä, mutta tähän kappaleeseen liittyy mukavia muistoja.

10. Hatsaturjan - Miekkatanssi

Tämän kappaleen kuulin ensimmäisen kerran jossakin 70-luvun tsekkianimaatiossa, ja muistaakseni imuroin sen siksi.

Nyt kaikki laulakaa

Joulu 11-vuotiaana. Muminaksi meni sekin kerta kun pukki pyysi laulamaan Joulupuu on rakennettu, emmekä veljen kanssa muistaneet kuin Joulupuu on varastettu -version sanat:

Joulupuu on vaa... ...tettu
jeepaa... ...tton ovella
Joulupukki hirtet... ...oksalla

Kuusen pienet kynttiläiset
kär... ...iia
mnmm... ym... ...ia

Ei edes naurattanut.


Joulupukkina

En löytänyt vuosia sitten kirjoittamaani juttua joulupukkikokemuksistani, joten kirjoitin sen nyt uudestaan. Olkaapa hyvät, tositarina.

---

Lukiossa ollessani halusimme kaverini kanssa tienata rahaa joulupukkina ja tonttuna. Ajattelimme, että joulupukki-tonttu-pari tilattaisiin helpommin kuin tavallinen pukki, kun hintakin oli sama. Pyysimme keikasta 150 markkaa, ja pian meillä olikin koossa viisi varausta. Uskoimme kuitenkin, että saattaisimme päästä 200 markan ansioihin keikkaa kohti, koska ihmiset ovat joulumielellä ja tippaavat helposti sen viisikymppiä.

Varustauduimme hyvin, minä olin pukki ja kaverini tonttu. Puimme päällemme hienot pukin ja tontun tamineet, jotka kaverini vanhemmat olivat meille hankkineet, niissä ei onneksi ollut edes kuuma. Punaa nenään ja poskipäihin ja menoksi. Ajomatkalla bongailimme vastaan tulevia autoilevia joulupukkeja.

Ensimmäisessä talossa asui ilmeisen vauras, hieman nousukasmainen maansiirtoyrittäjä perheineen. Menimme sisään, kysyimme oliko kilttejä lapsia, ja olihan siellä yksi viisivuotias tyttö. Ennen pakettien jakamista oli edessä pakolliset pukille laulamiset, ja tyttö lauloikin joulupuu on rakennettua kaksi säkeistöä. Kolmannen säkeistön alussa, siinä missä lauletaan kiitos sulle Jeesuksemme, tytöllä oli vaikeuksia ensin muistaa sanoja, ja vanhemmat liikehtivät vaivautuneina.

Aloitimme sitten pakettien jaon. Perheenjäsenille ja tytölle jaettiin paketteja, kunnes luin yhdestä paketista "Mummolle". Perheen oviaukossa seissyt äiti livautti salamannopeasti "Mummo ei ole nyt täällä" ja kurottui nappaamaan paketin. Lahjojen jako jatkui keskeytyksettä. Sen päätyttyä isäntä kutsui meidät ulos ja kaivoi lompakostaan kaksi satasta. "Voi kiitos!", sanoimme yhteen ääneen ja kävelimme autolle. Syyn isännän hölmistyneeseen ilmeeseen tajusimme vasta myöhemmin - hän oli odottanut vaihtorahaa. Ei meillä sitä mukana olisi ollutkaan.

Seuraava asunto oli kerrostalossa, jossa huoneistoon oli kokoontunut myös liuta perheen sukulaisia. Koko joukko oli pulleaa ja hauskaa väkeä, huoneiston lämpötila oli korkealla ja lahjoja riitti. Jakamisesta ei meinannut tulla loppua, koska perhe oli paketoinut erikseen myös joka ikisen pariston, joka lasten leluihin kuului. Kesken kaiken ovikello soi, ja ovella oli laiha suoratukkainen väsyneen näköinen nainen, joka antoi joulukortin ja toivotti ohuella äänellä hyvää joulua. Jokin naapuri ilmeisesti, hänetkin kutsuttiin sisään, koska "yksin ei ole sinunkaan mukavaa viettää joulua", mutta hän kieltäytyi. Kun lopulta saimme kaikki paketit jaettua, olimme jo myöhässä aikataulustamme. Perheen isällä oli tasaraha. Lapset vaikuttivat tyytyväisiltä lahjapinojensa keskellä.

Kaahasimme seuraavaan osoitteeseen ja kirimme aikataulua kiinni minkä voimme. Tämä perhe asui viehättävässä 20 -luvulla rakennetussa puutalossa. Kuten muissakin paikoissa, perheen isä oli meitä vastassa, saimme häneltä lahjakorin vaivihkaa, ja sitten menimme tiedustelemaan kilttien lasten olemassaoloa. Taas luimme vuorotellen paketeista nimilappuja. Perheenjäsenet saivat kukin liudan paketteja, mutta sitten vastaan tuli uusi nimi.

- Pekalle. Pekkakin on ollut kilttinä, sanoi kaverini ojentaessaan pehmeää pakettia
- On täs ollu ihan hyvii fiiliksii vissii, sanoi ovensuusta rankasti tatuoitu linnakundin näköinen mies, joka otti myhäillen pakettinsa.

Autossa vitsailimme, mitä paketissa mahtoi olla. Olikohan perhe päättänyt ostaa Pekalle pitkät kalsarit, koska kiven sisässä on kylmä, eikä kalsareita saa edes vaihdettua viinaan kovinkaan helposti.

Sitten oli vuorossa vauras suomenruotsalainen sivistysporvariperhe, joiden joulukuusi oli todella kauniisti koristeltu ja paketitkin hienoon paperiin käärittyjä, rusetteineen päivineen. Perhe oli iloisella tuulella, ja vitsaili kanssamme. Vanhempi nainen kysyi, saisiko pukin syliin istua. Sanoin, etteivät pukin hauraat luut taitaisi sitä kestää. Tosiasiassa en vain halunnut että kukaan siirtää paikoiltaan vyötärölle köyttämäni tyynyä. Kökkö vitsini ei onneksi pilannut tunnelmaa, tosin kaverini kyllä huomasi ilmeiden hieman kääntyneen muutaman sekunnin ajaksi. Viihdyimme perheen luona erittäin hyvin, ja käynnistä jäi oikein hyvä mieli. Palkkiomme maksoi perheen isoäiti, joka ei hämärässä eteisessä meinannut erottaa sinisiä kympin seteleitä sinisistä tuhannen markan seteleistä. Olimme kuitenkin rehellisiä, ja kerroimme että nyt meinaa pukin ja tontun käynnille tulla roimasti ylihintaa.

Viimeiseen paikkaan saavuimme myöhässä, koska emme olleet löytää taloa. Onneksi perheen lapset olivat jaksaneet odottaa meitä. Pahoittelimme, mutta kukaan ei tuntunut olevan myöhästymisestämme erityisen harmissaan. Myös tämä perhe oli hauska, he olivat vasta muuttaneet taloon ja kaikki vaikutti kovin keskeneräiseltä. Lahjat jaettuamme juttelimme vielä tovin ennen kuin lähdimme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivotellen. Revimme parrat pois ja jaoimme saaliin. Neljäsataa kummallekin muutaman tunnin työstä. Aioimme tehdä saman seuraavana joulunakin, mutta se sitten jäi, kun tyttöystävät eivät ideasta innostuneet.

21.12.04

Komeetta Machholz

Nyt on kirkasta ja tähdet ovat näkyvissä hyvin. Tai niin hyvin kuin valosaasteisessa, lumipeitteisessä kaupungissa voivat olla.

Parvekkeeni on etelään, mikä on onni, sillä näin pääsin yrittämään komeetta Machholzin löytämistä. Otin Viipurin torilta ostamani halpiskiikarit kouraan, ja aloin haravoida etelätaivasta. Muutaman kerran jouduin ravaamaan sisälle katsomaan miltä taivaan pitäisi komeetan ympäristössä näyttää, ja lopulta löysinkin tähtipari omikron Eridani 1:n ja 2:n, joiden alapuolella komeetan piti olla. Niin se varmaan olikin, mutta ainoa mitä näin oli suurehko himmeä sumuinen läiskä. Komeetathan ovat sumuisen näköisiä, mutta olin odottanut edes jonkin verran tähtimäisen näköistä kappaletta. Ainoa mitä näin oli se himmeä diffuusi läiskä, kuin rasvainen peukalonjälki lasissa. Kai se sitten oli Machholz, jonka pitäisi olla komeakin. Hale-Bopp ja Hyakutake olivat kyllä hienompia. Tai sitten en vain osannut etsiä tätä komeettaa oikeasta paikasta.

Orion oli kyllä komea, kiikareilla näkyivät sen kaasusumun tähdetkin. Minulle tulee aina tietynlainen syvän ilon ja hartauden sekainen Olo, kun katselen tähtiä. Tähdet vain Ovat. Niiden mykkä ja vakaa loiste on hyvin yksinkertaista, äärettömän kaunista, ja jotenkin turvallista, tuttua ja kotoista. Joskus en voi välttyä mielikuvalta, tai ehkä se on enemmänkin tunne, että kirkkailla tähdillä on oma sävelensä, jolla ne soivat hiljaa. Tämä on jännittävä synesteettinen tuntemus, jonka olen joskus kokenut myös Kuuta katsoessani. Lapsena Kuullakin oli mielestäni tietynlainen ontto ääni tai sävel, olen jossakin merkinnässäni kuvaillut sitä.


20.12.04

Joulumuisteloja

Osa yksi. Arawnin kommenttiosastolle ehdin jo kirjoittaa, että

Minun hurjin ja ehkä surkuhupaisin joulumuistoni on muutaman vuoden takaa Helsingin keskustasta. Oli aatonaatto, kaupungilla karmea tungos sekä kaduilla että kaupoissa. Torvikaiuttimet puskivat joululauluja, vaatteet hiostivat, reppu painoi, jalat lipsuivat muhentuneessa sohjossa ja Kolmen Sepän aukion yläpuolella synkällä taivaalla säksätti helikopteri, jonka pohjassa skrollasi ja vilkkui valoteksti "Iloista joulua Expertiltä."
Testailen siis tuossa myös blockquote-toimintoa. Toinen koominen joulumuistoni on toissa vuodelta, jolloin naapuri tarjoutui tuomaan minulle joulukuusen omasta metsästään. Kaadettu kuusi ei mahtunut pakettiautoon, joten naapuri lyhensi sitä puoli metriä. Latvasta.

Säilöin katkaistun kartion muotoisen kuusen parvekkeelle. Lämpötila oli noussut nollan paikkeille, joten panin kuusen seisomaan vesiämpäriin, koska pelkäsin sen virkoavan - talvehtimisitilasta heräävä kuusi alkaa imeä vettä, ja jos sitä ei ole tarjolla, kuusi kuivuu ja neulaset karisevat heti kun kuusi tuodaan sisään. Jouluaaton vastaisena yönä lämpötila putosi -20 asteeseen ja aamulla huomasin että ämpäri oli jämähtänyt umpijäähän. Päätin sulattaa ämpärin kuuman suihkun alla vessassa. Raahasin kuusen asuntoni läpi, ja parin välttämättömän ja ahtaan käännöksen jälkeen puolet kuusen oksista oli jäänyt matkan varrelle. Kun olin saanut ämpärin sulatettua, havaitsin että kuusen tyvi oli aivan liian paksu kuusenjalkaan sopiakseen. Minulla ei ollut kirvestä, mutta saha onneksi löytyi. Sillä sitten nyhersin höyryävän kosteassa vessassa kuusen tyveä kapeammaksi, ja lopulta se solahtikin paikalleen. Vessa näytti siltä kuin siellä olisi riehunut metsätyökone helvetistä, kun roudasin kuusen taas samojen parin mutkan läpi olohuoneeseen. Matkan varrelle jäi taas muutama oksa. Olohuoneessa havaitsin, että latvaton kuusi oli muuttunut myös epäsymmetriseksi, toinen puoli oli melkein kokonaan oksaton. Sen seurauksena kuusen painopiste oli muuttunut, eikä se pysynyt mitenkään pystyssä. Yritin sitoa kuusen lahjapakettinarulla pöytään, mutta naru ei kestänyt. Löysin kiepin käyttämätöntä televisioantennijohtoa, joka oli riittävän pitkä, paksu ja kestävä, jotta sillä pystyi köyttämään kuusen pöytään tukevasti. Johto tietysti näkyi selvästi, mutta koristeilla sen sai onneksi joten kuten piilotettua.

Koristelun jälkeen kuusi näytti itse asiassa ihan hyvältä, kun sitä katsoi tietystä kulmasta.

18.12.04

Säätöä

Vaivauduin vihdoinkin lukemaan Bloggerin helppiä, kiitos Maalaisen, joka opasti jollekulle toiselle miten sivupalkkiin saadaan blogilista. Samalla otin käyttöön otsikkotyylit.

Olen joissakin tärkeissä asioissa ihan käsittämättömän laiska, niinkuin tässä blogin ulkoasun säädäntätyössä. Nyt sentään tiedän mistä ohjeita löytyy, jotenkin helpin olemassaolon aina unohtaa. Ilkan sanapeliä jaksoin sentään puukottaa hack and slash-menetelmällä, kun se ei toiminut eikä kääntynyt koneessani. Riivin siitä pois kaikki häiritsevät assert-lausekkeet, sen jälkeen peli toimi puolittain, mutta ei tunnistanut sanoja eikä laskenut pisteitä. Sen pitemmälle en sitten mennytkään, java-taitoni ovat vielä todella alkeelliset.

Aion etsiä kirjoittamani jutun joulupukkikokemuksistani ja postittaa sen tänne, jos en löydä sitä, joudun kirjoittamaan koko jutun uudelleen.

17.12.04

Nuhbo

En lähe paarii, en lähe kavereittenkaa, en lue kirjaa, en pelaa pelii, en tee ruokaa, en lue lehtee, en siivoo, en tee mitää.

On nylvy olo. Sellainen, joka edeltää flunssaa, mutta niin lievänä että siitä seuraa vain levotonta pyörimistä. Kurkkua kutittaa, ei edes koske, vaan vain kutittaa. Tekee mieli raapia, mutta siten lentäisi yrjö. Mitään ei jaxa tehä. Tällaisessa olotilassa ei edes netistä löydä mitään mielenkiintoista, ja se on jo saamattomuuden huippu. Ei edes komeetta Machholz näy kun on pilvistä. Jukka Tilsan Supermauno sentään huvitti muutaman sekunnin, mutta sekin vain kohdassa jossa myyjä tarjoaa s-maunolle mustekalan muotoista 900 voltin paristoa.

Jos hiuksissa olisi tuntoa, ne pitäisi leikata nukutuksessa. Nyt kun ei ole mitään velvollisuuksia, en osaa tehdä mitään, en edes saada flunssaakaan kunnolla.
Sukkien äänetön kuivuminen

Siwassa joku oli yrittänyt maksaa thaimaalaisella 10 bahtin kolikolla, joka näyttää 2 euron rahalta mutta on noin 20 sentin arvoinen. Oli onnistunutkin, kertoi myyjä, joka oli jossakin vaiheessa huomannut huiputuksen ja nostanut lantin kassalootasta vaihtorahamukiin jossa on 5 sentin kolikoita niitä tarvitseville. Baht on siis kokenut arvonalennuksen, mutta onkohan se silti Siwassa käypää valuuttaa?

10 bahtisilla hämättiin kuulemma joskus RAY:n peliautomaatteja.

Xylitolipurkka pierettää, luen kohtalotovereiden kertomuksia Tiede-lehden keskustelupalstalta.


16.12.04

Boom-sha-ka-lai, "punklehti" on sekä substantiivi että verbi

Sekin ottaa päähän, että hajanaisin evoluutiotiedoin ei voi ottaa osaa tulossa olevaan Suureen Taisteluun. Olen nimittäin varma, että Bushin vaalivoiton seurauksena uskonnollisperäinen konservatismi ja kreationistinen ajattelu tulee yhä suositummaksi Suomessakin. Sitä vastaan on taisteltava, mutta ilman hyvää kokonaiskuvaa elämän kehityksestä on vaikeaa keksiä hyviä vasta-argumentteja kreationistisille väitteille. Olisi tärkeää, että osaisi osoittaa miten eri havainnoista syntyy suuri kokonaisuus, sen sijaan että tarjoilisi yksittäisiä detaljeja kuin sisupastilleja.

Olen myös sitä mieltä, että tieteen liian yksinkertaistavassa popularisoinnissa on vaarana se, että tieteen löydöistä muodostuu pelkästään sarja jännittäviä kertomuksia, ja taustalla oleva suurempi kuva jää hahmottumatta. Tällöin vaikkapa elämän kehitys ja evoluutio alkaa tuntua vain yhdeltä vaihtoehtoiselta tarinalta muiden joukossa, ilman erityistä paremmuutta esimerkiksi kreationismiin verrattuna. Sen jälkeen onkin helppo valita itseä miellyttävä virheellinen maailmanselitysmalli jo olemassa olevaa uskonnollista maailmankuvaa tukemaan, sen sijaan että muodostaisi maailmankuvansa tosiasioiden perustalle. Minun pitäisi nyt palata niiden tosiasioiden pariin sitten, kun kerran niistä vaahtoan.

Leipähammas

Olen parin viikon sisällä törmännyt kahdesti minulle ennestään tuntemattomaan sanaan leipähammas. Ensimmäinen esiintymä tuli vastaan yhdessä koulutusmateriaalinipussa ja toinen tänään Hesbessä. Onkohan tämä nyt sitten jokin uusi muotisana? Googlen mukaan sitä on käytetty jo viime vuonna, eli olen jäljessä.

Toivottavasti leipähammasta ei ala kuulla useammin. Mitä se edes tarkoittaa? Keripukin runtelemassa suussa ainoana seisovaa hammasta, jolla leivän jauhaminen vielä onnistuu?

Olen tyhmä

Nyt vituttaa. Olen koko syksyn ollut opintovapaalla, ja elänyt erittäin kurinalaista elämää, itseänikin hämmästyttäen. Seitsemältä ylös, yhdeksältä lukusaliin ja neljän-viiden maissa kotiin. Ei ilta- tai viikonloppuopiskeluja. Tarpeeksi unta ja vähän arkiliikuntaa, liian vähän kyllä nyt syksyn loppupuolella. Tulokset ovat olleet hyviä, opinnot ovat edenneet hyvin ja olo on ollut mitä mainioin, sellainen perusterve. Kaamoskaan ei ole vaivannut ihan niin paljon kuin ennen. Päivät kirjastossa ja luennoilla ovat olleet mukavia ja keskittymiskykyni on ollut parempi kuin koskaan (yleensä se ei ole niin hyvä kuin haluaisin sen olevan). En ole välttämättä puhunut kenellekään koko opiskelupäivän aikana, ja olen nauttinut siitäkin niin paljon, että olen joskus miettinyt onko se edes normaalia. Oma rauha nyt vaan on luksusta, silloin kun se on yksinoloa eikä yksinäisyyttä.

Mutta. Äsken oli tämän sykyn viimeinen tentti, se oli evoluutiobiologian perusteista ja elämän kehityksestä. Niitä tietoja en mitenkään tarvitse hyötymielessä, ja e-b on ylimääräinen kurssi. Toisaalta olen siitä jumalattoman kiinnostunut, kiinnostuneempi kuin aikoinaan pääaineestani tai mistään sivuaineesta. Evoluution ja elämän kehityksen ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen, ja varsinkin yksityiskohtainen ymmärtäminen. Päätin kuitenkin satsata evoluutiobiologiaa edeltävään toiseen tenttiin, koska siihen piti opetella ulkoa todella paljon materiaalia. Koska ulkoa opettelemaan joutuminen on yliopisto-opiskelussa harvinaista, halusin kokeilla miltä se tuntuu, ja millä opiskelutekniikoilla se sujuisi kätevimmin. Sujuihan se, ja tentti oli kaiken lisäksi helppo.

Evoluutiobiologian tenttiin en valmistautunut riittävän hyvin, koska...no, en minä tiedä. Kuukausia jatkunut kurinalainen opiskelu jotenkin hyytyi, enkä tunnistanut miten haitallista melkein-osaaminen on. Naurettavinta on se, että ne osat jotka oppimateriaalista ja -kirjoista luin, jäivät päähäni helpommin kuin mikään tätä ennen, mutta en lukenut kaikkea, vaan toimin typerästi tärppitaktiikalla.

Niinpä sitten tulkitsin tentissä yhden kysymyksen väärin, koska osasin vastata väärin tulkittuun kysymykseen paljon paremmin kuin kysymykseen sen oikeassa muodossa. Todella ääliömäistä touhua, ja vielä asiassa josta olen ylitsepursuavan kiinnostunut. Pääsen kyllä tentistä läpi, mutta se ei ole tärkeää. Tärkeää on se, ettei minulla ole laiskuuteni vuoksi riittävän kokonaisvaltaisia ja yksityiskohtaisia tietoja evoluutiobiologiasta. Vittu saatana! Olipa hieno lässähdys hyvän syksyn päätteeksi. Tietenkin voisin lukea oppimateriaalin kunnolla jälkikäteen, mutta tunnen itseni niin hyvin, että tiedän etten tule sitä tekemään, koska olen peruslaiska, enkä ollenkaan niin tunnollinen ja ahkera kuin voisi päätellä.

Ostin sitten kiehuntaa lievittämään kirjan Kemian taikaa, koska se on niin nörtti teos. Se sisältää ohjeita erilaisiin kemiallisiin kokeisiin, joissa tapahtuu räjähdyksiä ja värikkäitä leimahduksia, ja sopii jokaiselle jolla on kotonaan arsenaali myrkyllisiä kemikaaleja ja vetokaappi. Täytyy tyytyä haaveiluun. Vaarattomista kemikaaleista nyt vaan ei saa aikaan kovinkaan mielenkiintoisia kokeita.

15.12.04

Kummituksia vai öyhöndereitä?

Unenpuuteongelmani ei ratkennut. Tyhjillään olevasta yläkerran asunnosta alkoi kuulua yöllä järjetöntä huutoa, remellystä ja turpiinvedon ääntä, ja kun asunnossa ei ole huonekaluja tai mattojakaan, niin möykkä kuului hienon kaikuefektin saattelemana ympäri taloa. Äänistä päätellen joku mies mätki naistaan turpaan. Soitin poliisit.

Aamulla soitin isännöitsijälle, joka kertoi että asunnossa ei todellakaan asu ketään. Metelin olivat kuulleet muutkin. Ehkä jotkin känniset ja debiilit murtovarkaat olivat menneet asuntoon, koska "siel ei oo näkynny liikettä hei pitkää aikaa ni ne asukkaat on varmaa lomal tai jotaa".

14.12.04

Pukisinko päälleni sukat vai jalkineet?

Kävin kuuntelemassa Ursan järjestämää esitelmää astrobiologiasta. Populaaritieteelliset esitelmät ovat usein vain lyhyitä pintaraapaisuja aiheeseen ja sellaisena lähinnä turhauttavia, minä haluaisin kuulla hyvän esitelmöijän luennoivan hyvin yksityiskohtaisesti ja pitkään jostakin aiheesta. Lisäksi nämä Ursan esitelmät houkuttelevat kummallista ukkoväkeä, vanhoja miehiä, jotka haisevat hielle ja esittävät kummallisia kysymyksiä, joista käy ilmi että he ovat enemmän kuin lievästi pihalla. Ei ollut hauskaa ei. Paljon enemmän saa irti vaikkapa kirjasta History of Life, se on sopivan yleistajuinen mutta siitä huolimatta ilahduttavan yksityiskohtainen teos elämän historiasta.

Birdy kirjoittaa lelukuvastoista. Olen itsekin kammoksunut aivan samaa asiaa, mutta saman tien muistanut, kuinka minun lapsuudessani 70-luvulla ne tiedostavien ihmisten halveksimat lelut olivat minun mielestäni todella kivoja nekin - muovisotilaat, kiinalainen itsestään liikkuva ilmatorjuntatankki, nallipyssyt ja mitä ikinä niitä nyt olikaan. Toisaalta minulla oli kyllä paljon muitakin, vähemmän leikkijän sukupuolta korostavia leluja. Poliittisesti osittain epäkorrektista lelumenneisyydestäni huolimatta en silti osaa suhtautua neutraalisti lelukuvastojen maailmaan, jossa lelujen sukupuolittuneisuus (uhh...tuo sana) hyppää silmille. Se saattaa tosin olla heijastusta amerikkalaisen leluteollisuuden tehokkaasta eri kohderyhmille suunnatusta tuotteistuksesta ja markkinoinnista. Silti Bratz-nuket ja Action Manit näyttävät proleilta, ihan kuin ne olisi tarkoitettu amerikkalaisen esikaupungin alemman keskiluokan hyperaktiivisille kakaroille. Löysin onnekseni jouluostoksilla Helsingistä hyvän lelukaupan Fredrikinkadun alkupäästä, siellä oli paljon keskieurooppalaisia leluja, jotka olivat laadukkaan oloisia, eivätkä edes tylsiä, niinkuin monet "kehittävät" lelut lapsuudessani olivat.

Minulle on kertynyt viiden tunnin univaje tällä viikolla. Tällaiseen jähmeään, salaista vitutaatiota täynnä olevaan olotilaan tottuu pelottavan nopeasti, niin että unohtaa millaista on kun on nukkunut tarpeeksi. Ajatukset tosin saattavat yllättää - äsken tuumin, kuinka Kuussa ja Marsissa on pakko olla jalokiviä, koska maapallollakin niitä on.

8.12.04

Suomi Finland Perkele Talvisota Lauantaimakkara S-Market

Sivustaan ja Sinisen kirjan marginaaliin on kirjoitettu asiaa, joka minuakin riipoo yhä enemmän joka itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyspäivä on kaapattu yksinomaan sotatapahtumien muistelolle, vaikka 6.12. ei edes ole mitenkään sotatapahtumiin liittyvä päivämäärä. Eli varoitus, seuraa tekstiä joka saattaa järkyttää tavissuomalaista lätkäfania joka pitää Karjala-oluesta:

Joskus kirjoitin Ilta=Sanomien keskustelupalstalla, kuinka sotaveteraaneista on tullut maallistuneessa Suomessa jonkinlaisia kristuksenkorvikkeita, joiden kallis uhriveri vuoti maahan jotta me saisimme elää. Nykyään sotaveteraaneista puhuttaessa on lähes aina muistettava lisätä perään lause "ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja" tai jokin sen versio, samalla tavalla kuin muslimit lisäävät profeetta Muhammedin nimen perään sulkeisiin "SAAS", mikä tarkoittaa muistaakseni rauha olkoon hänen kanssaan. Siis Muhammed (SAAS) sitä ja tätä ja silloin ja tuolloin.

Mitä vähemmän sotaveteraaneja (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja), sitä enemmän heidän puolestaan alkavat puhua tahot jotka haluavat itse asiassa kiillottaa kilpeään veteraanien (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja) avulla. Tämä on ilkeää hyväksikäyttöä, jota ei voi hyväksikäytöksi paljastaa, koska se tulkittaisiin loukkaukseksi sotaveteraaneja (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja) kohtaan. Ne veteraanit joita tunsin ennen kuin he kuolivat olivat ihan tavallisia miehiä, jotka taistelivat, palasivat kotiin kuka enemmän kuka vähemmän ehjänä, jälleenrakensivat Suomen, kasvattivat lapsensa ja tekivät työtä. Eivät he olleet mitään tekojeesuksia tai sankareita, tavallisia miehiä joilla kävi paska säkä.

Sitäpaitsi Tom of Finlandkin oli sotaveteraani (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja), mikä tosiseikka ei meinaa mennä tietyntyyppisille näennäisisänmaallisille idiooteille jakeluun.

Koko sotaan keskittyminen kertoo itse asiassa siitä, miten ohuella pohjalla suomalainen identiteetti nykyään lepää. On surullista, ja vaarallistakin, jos suomalaisuutta määrittää vain joku 65 vuotta sitten käyty sota, ja MM-lätkävoitto Ruotsista vuonna 1994 (vai oliko se 1995). Ihan kuin suomalaisuutta ei olisi ollut edes olemassa vuosina 1917-1939 tai 1945-2004. Kun juhlitaan itsenäisyyttä, tulisi juhlia myös sen saavutuksia, muitakin kuin sotasaavutuksia.

Sitäpaitsi jos ilkeä haluaa olla, niin voi ajatella, että jos Suomi olisi miehitetty 1940 tai 1944, meillä olisi nyt katukyltit suomeksi, alhainen tuloveroprosentti, Nato-jäsenyys ja Ruotsissa kauhisteltaisiin kuinka sikäläiset firmat aikovat siirtää tuotantoaan Suomeen. Euroviisutkin olisimme ehkä voittaneet.

5.12.04

Juhlapöydän konvehteja

Jouluruuat ovat jäänteitä agraari-Suomen ajoilta, jolloin jouluksi kannettiin parasta pöytään: teurastettiin sika ja tehtiin juureskellarin aineksista laatikoita. Jouluruuat eivät oikeasti ole hyvän makuisia, kinkkua lukuunottamatta, mutta ne tietysti assosioituvat joulun muihin miellyttäviin asioihin ja näin niiden paikka ruokapöydässä säilyy vuosikymmenestä toiseen.

Tänä jouluna noudatan makuaistini todistusta, enkä syö perinteisistä jouluruuista muuta kuin kinkkua. Koska olen suuri kalaruokien ystävä, herkuttelen lohella, sillillä, kuhalla ja eri mädeillä. Jouluruuan ei tarvitse olla perinteistä, kunhan se on hyvää ja juhlavaa. En myöskään aio syödä ylenmäärin karkkiakaan, sillä liika ruoka ja karkki tuottaa turpean jouluolon, jollaisen olen tuntenut jo liian monena jouluna. Viiniä saatan ehkä nauttia lasillisen, sillä jouluaaton pikkuhönö on sekin tylsä olotila. Ei, jouluna tulee olla levollisen rennossa olotilassa, ei turtuneena, jotta joulu olisi mahdollisimman nautinnollinen. Joulun ei tarvitse olla ylitsepursuavan runsas, jotta siitä voisi iloita. Pikemminkin aivan päinvastoin, laatu ennen määrää.

Tarjoustalon kattokaiuttimissa moikasi joululaulu, jossa Tapani Kansa kehotti "te kiiiiiittttäkäätte heeerrraaa", mikä minut purskahtamaan tahattomaan nauruun ja ihmiset pesuaineosastolla Katsoivat minuunpäin.

Jouluasioista suosikki-inhokkini ovat Pandan Juhlapöydän konvehdit. Mitä järkeä ostaa kenellekään mitään niin pahanmakuista ja huonoa. En sano halpaa, koska halpa lahjakin voi olla kiva, mutta huono ja mitätön lahja on pelkkä turhake. Toivottavasti en saa juhliksia joululahjaksi, koska en itsekään niitä kenellekään osta. Miksi ostaa lahjaksi kaloripommillinen keskivertokonvehteja, kun samalla rahalla saa pari-kolme laatukonvehtia, jotka ilahduttavat enemmän. Sama pätee joululahjoihinkin, ne muutamat joululahjat joita läheisilleni ostan tai teen, ovat yleensä jotakin pientä ja mukavaa tai sitten jotakin sellaista jonka tekemiseen olen nähnyt vaivaa.

Tänä jouluna askartelen joulukortit itse. Olin ihan unohtanut millainen ääni kuuluu värillisen kartongin leikkaamisesta ja millaista on tahria sormensa Eri-Keeperiin kuin aikoinaan peruskoulussa. Lidlistä sai kolmella eurolla aivan hillittömän hyvän askartelutarvikepaketin, jossa on aineksia vaikka mihin - himmeliinkin. On metallipaperia, värillistä aaltopahvia, irtotähtiä, liikkuvia silmiä otuksille, ynnä muuta mukavaa. Jee jee, lapseksi jälleen! Tämänpäiväiseen korttiin tein isopäisen tontun joka tuijottelee tähtiä.

3.12.04

Lisäys edelliseen

Laszlo Jamfista vielä. Kun näin nimen Jamf kirjoitettuna ensi kertaa, maailma keinahti. Nimen graafisessa hahmossa ja äänneasussa on jotain selittämättömän erikoista, ja aina kun kohtaan jotain vastaavaa, tunnen keinahduksen, siis aivan konkreettisen fyysisen tunteen siitä että maapallo huojahtaa. Keinahdukset ovat todella harvinaisia, mutta niitä kuitenkin tapahtuu. Nykyään tavallisimmin katsoessani jotakin modernia tanssiesitystä.

Pidän tanssista, sillä se on taiteenlaji, jota en osaa analysoida ja johon en osaa ottaa tarkkailevaa etäisyyttä. Toivottavasti en koskaan opikaan, ja tätä luonnontilaa ylläpidän välttämällä tanssiin liittyvän kirjallisen materiaalin lukemista tai tanssista keskustelemista. Kun järki liukastuu, aivot toimivat toisin, mutta toimivat kuitenkin, ja se on nautinnollinen ja ilahduttava kokemus. Tanssissa on parhaimmillaan jotakin lumoavan vierasta.

2.12.04

Lukemista

Lukulistalla on seitsemän vuotta sitten lukemani John Steinbeckin Bombs Away: The Story of a Bomber Team, joka on silkkaa sotapropagandaa, mutta erittäin svengaavasti ja yksityiskohtaisesti kirjoitettu teos lentävän linnoituksen miehistön koulutuksesta tehtäväänsä. Hyvä propaganda on myös hyvää viihdettä.

Seitsemän vuotta sitten aloitin myös toisen toiseen maailmansotaan sijoittuvan romaanin lukemisen. Se oli Thomas Pynchonin Gravity's Rainbow, mutta en koskaan lukenut sitä loppuun. Teos oli kerta kaikkiaan liian runsas kakku. Sitä ei voinut lukea pikku hiljaa, sillä tapahtumat unohtuivat, mutta ei sitä voinut lukea pitkiä jaksoja kerrallaankaan, koska muuten tuli ylensyönyt olo. Gravity's Rainbow on kyllä mielenkiintoinen älynnäyte, mutta samalla kaikkea on liikaa. Netistä löytyi teoksen yhteenvetokin, mutta sitä en lue vielä.

Romaanissa on toisaalta henkilöiden nimiä, joita ei voi mitenkään unohtaa - Tyrone Slothrop, Laszlo Jamf, Blicero ja Tchitcherine. Mikä helvetin Jamf? Se näyttää kirjoitettunakin todella kummalliselta, J:n ja f:n muodot ovat toistensa peilikuvia (melkein) ja niin edelleen. Gravity's Rainbow:lla on rasittava tapa injektoida noita henkilöiden nimiä päänuppiin niin, että niitä sitten toistelee päivästä toiseen (jos on sellaiseen taipuvainen, minä olen).

Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Blicero!

T.S. on kirjan päähenkilö, joka saa erektion kaupungilla aina silloin kun sattuu kävelemään kohtaan, johon saksalaisten V2-ohjus tulee tulevaisuudessa iskemään.

Kirjastossa oli kirja nimeltään Understanding Thomas Pynchon, ja sen luettuani aloin taas miettiä jos vaikka sittenkin lukisin Gravity's Rainbown kokonaan.


Kirjoituskonekiväärin nakutus

Olemme katselleet Maalaisen kanssa samaa ohjelmaa, Heli Laaksosen haastattelua. Minusta Maarit Tastula haastattelee eri tavalla kuin ennen, vaan hänelle on kehittymässä muutama jännä maneeri, sellainen joissa hänen puhetapansa sävelkulku lipsahtaa yllättävän puhekieliseksi. En tiedä kiinnittääkö kukaan huomiota tällaiseen, mutta minun huomioni kiinnittyy ihmisten puhetapaan aivan automaattisesti. Tastula on aina ollut kotoisa haastattelija, mutta nyt kotoisuutta on tullut lisää entisestäänkin, enkä ehkä pidä siitä enää.

Heli Laaksosen elämäntapa on kyllä viehättävä, minäkään en halua enempää kuin kolme virikettä päivässä. Myös Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon voittajan Sanna Karlströmin elämäntavassa on järkeä. Miksi suuntautua vaativaan työelämään, jos kirjoittaminen kiinnostaa enemmän. Niinpä hän toimii iltavahtimestarina. Voisin aivan hyvin elää tuolla tavalla, mutta minua ei kirjoittaminen tai muu taiteen tekeminen kiinnosta niin paljon, että vaihtaisin elämäntyyliä. Voisin kyllä muuttaa maalle havainnoimaan tähtiä, etsimään komeettoja, digikuvaamaan ja sen sellaista, mutta maalla tarvitsee auton, ja auto vie ne vähäiset rahat jotka ansaitsisin yksinkertaisessa ja rasittamattomassa työssä, ja näinollen minulla ei olisikaan varaa ostaa teleskooppiini kunnon okulaareja. Saati koko teleskooppia.

Täytyy kyllä tunnustaa, että en kuunnellut Heli Laaksosta kovinkaan pitkään, koska Neloselta tuli ohjelma leikkauksen aikana hereillä olleista potilaista. Tunteita möyhivä jenkkiohjelma kohtalokkaan äänisine juontajineen pyydysti kiinnostukseni, vaikka ohjelman sisältö ei niin kovin erikoinen ollutkaan.

Siitäpä tuli mieleeni, että en ole koskaan kokeillut ilokaasupatruunoiden vaikutusta. Täytyy panna asia muistiin.