28.3.04


Kevät vaikuttaa juttujen tasoon ynnä luonteeseen

Mazda RX-8:ssa on pyörivämäntäinen Wankel-moottori. Ovatko tavalliset, edestakaisin vatkaavia mäntiä sisältävät moottorit sitten Wanker-moottoreita?

Tässä on hauska kuva teekkarijäynästä, teekkari muna kädessä. Paras kuulemani teekkarijäynä on se missä raitiovaunu hitsattiin kiskoihin, eikä ole väliä onko juttu totta vai ei, koska se on hyvä juttu siitä huolimatta.

Kirjoitan tätä Mozilla Firefoxilla, joka on muuten ihan kelpo selain, mutta tekstin kirjoittaminen sillä on tuskaa. Kuka ääliö Mozillalla keksi, että merkin päälle sijoittuva kursori olisi hieno fiitseri. On raivostuttaa kirjoittaa ja erityisesti muokata tekstiä, kun kursori ei ole oikeassa paikassa, eli kunnolla ja selkeästi merkin jäljessä.

27.3.04


Kasvua kannattaa odottaa

Jos panisin tänä keväänä tammenterhon maahan kasvamaan, niin voisin sitten 200-vuotiaana poltella piippua kotitammen juurella. Mukava ajatus, mutta vuonna 2204 tupakka on varmasti kielletty.

Chilien kasvatuksen aion kuitenkin aloittaa. Tietysti nyt kun kirjoitin siitä, niin en varmaan tule chilejä kasvattaneeksi ollenkaan, yleensä siitä mitä aikoo tehdä ei kannata etukäteen kirjoittaa. Jotenkin motivaatio häipyy kun mielessä suunnitelma-asteella hautuvat asiat saavat sanallisen hahmon ennen aikojaan. Ostoslistalla on multaa, siemeniä ja kirkas kasvilamppu, joka on myös kannabiksenkasvattajien suosiossa. Vaan mitä jos lamppua ostaessani Leimaudun(TM)?

Kaktuksiankin kasvattelen, mutta en ole saanut niitä kukkimaan. Kaktuksissa on upeat kukat, mutta kukkiminen vaatisi talvehtimispaikkaa, jossa lämpötila on 8-10 astetta ja kirkasta valoa kymmenisen tuntia vuorokaudessa. Sellaisia oloja on aika hankala järjestää, ellei innostu konstruoimaan jonkinlaista kaktustalvehtimoa vaikkapa vanhasta jääkaapista ja loisteputkista. Sellainen olisi hankala rakentaa veisi paljon sähköä. Jokunen vuosi sitten kokeilin talvehdituttaa kaktuksia ikkunalasien välissä, jossa lämpötila pysyi 5-10 asteen välillä. Sitten tuli -30 asteen hirmupakkasten viikko. Kaktukset näyttivät ihan hyväkuntoisilta, mutta keväällä ne sulivat vihreän limaiseksi massaksi.

Jaa, mutta Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa en ole tänä talvena käynytkään. Sinne siis.


Mit vit?

Päivän pamaus & tyrmäysuutinen: Mitvitkin lopetti! En edes laita linkkiä, koska blogi on jo poistettu. Harmittaa, luin Mitvitiä ahkerasti, myös monia arkistomerkintöjäkin useammin kuin kerran. Mitvitiltä olisi joku selitys nyt kyllä paikallaan, ei tällainen yhtäkkinen haihtuminen käy.

26.3.04


Ruokalajeja

Työmaaruokalan suosituin ruokalaji: Duunimakkara.

Joillekuille blogistanissa maistuisi varmaan myös käristetty kuukkeli. En oikein ymmärrä miksi jotkut topkakskymppääjät ovat niin pettyneitä kuukkelikisan tuloksiin. Eihän blogia pidetä palkintojen toivossa, vaan kirjoittamisen ilosta ja halusta. Minä olen ihan tyytyväinen, vaikka en ollut ehdolla koko kuukkelikisassa, enkä edes äänestänyt mitään ehdokkaita koska olen niin laiska. Olen siis saanut nuo mainitsemani viisi uutta lukijaa ja kommenttejakin putoilee postilaatikkoon aina silloin tällöin. Aina kun olen päivittänyt blogiani, parin tunnin sisällä täällä käy parikymmentä vakivierailijaa pamauksestaan käsin, ja sellainen on mukavaa. Pitäisiköhän tänne lisätä kommentointimahdollisuus? Täytyy miettiä, leiskaprojektikin on vielä kesken, heh hee.


Nimittäin

Nimiä joita ei lapsilla näe: Vajaamielikki ja Reto-Riikka.

Olen muuten saanut viikossa viisi uutta lukijaa, tervehdys vain.

25.3.04


Arvon mittausta ja kitarismia

Mitähän tapahtuisi, jos ihmiset alkaisivat hahmottaa työnsä arvon pelkästään palkkansa kautta? Rahahan on arvon mitta, ja vieläpä konkreettinen sellainen. Saisivatkohan esimerkiksi sairaanhoitajat palkankorotusvaatimuksiinsa tulikiveä ja tappuraa, jos he todellakin mieltäisivät työnsä todellisen arvon pelkästään rahassa, eli yhtä pieneksi kuin heidän palkkansa on suhteessa suomalaisen keskipalkkaan?

Teininä mängin kitaraa, ja vieläkin, mutta sähköinen kitara on vaihtunut akustiseksi. Siitä pitää myöntää itselleni yksi aikuisuuspiste. Kuuntelin vanhojen aikojen muistoksi Joe Satriania, tuota näppäräsormista kitarasankaria 80-luvulta. Ihan tarkastihan mies soittaa, mutta niin kovin puhtoisesti ja kunnollisesti. Kitaransoittajia on monta eri tyyppiä, Satriani oli nimenomaan teknikoiden suosiossa. En menisi Joe-setää ihan sieluttomaksi haukkumaan, mutta hiukan liian tarkkaa ja partiopoikamaista musiikkia minun makuuni. Silti Satrianin Surfing with the Alien -levy miellyttää minua samalla tavalla kuin hyvä hampurilaisateria miellyttää, siitä tulee jotenkin...tyydyttynyt olo.

Guitar Player -lehden välissä tuli aina Soundpage - pieni muovista prässätty singlen lärpäke, jossa oli biisi tai pari artistilta jota haastateltiin kyseisessä numerossa. Joskus 80-luvun lopun kitarajumala-aikoina Soundpagena oli kappale Eureka, I've found it! kitaristilta nimeltä Kalle Rademaker (muistaakseni sukunimi kirjoitettiin nimenomaan noin, ei Rademacker). Se oli avantgardistista maalailua, ja muistaakseni hyvä kappale. Luonnollisesti kappale sai osakseen ankaraa kritiikkiä macho-kitaristeilta lehden seuraavien numeroiden yleisöpalstoilla. Kalle Rademakerista ei ole sen jälkeen kuulunut yhtään mitään, ja olenkin alkanut epäillä, että koko Kalle oli pelkkä lehden toimittajien muovaama pila. Biisin haluaisin kyllä kuulla uudestaan, ja Googlen perusteella muutamaa muutakin kiinnostaisi.

24.3.04


Ylitöistä

Akava on huolestunut akavalaisten tekemien palkattomien ylitöiden määrästä. Mikä ihmeen itsekkyyden puute ja nöyryys ajaa ihmisen tekemään palkatonta ylityötä? Sosiaalisilla syillä on varmasti osansa, samoin ylikorostuneella velvollisuudentunnolla. Tehokkain vastalääke palkattoman ylityön tekemiselle on ajatella siten kuin hallitus toivoo meidän ajattelevan: opiskelu on sijoitus, jolle saa hyvän tuoton. Tästähän seuraa se, että jos tekee palkatonta ylityötä, opiskelun tuotto huononee, sillä työntekijän myymän työtunnin hinta alenee. Jokainen määritelköön itse, kuinka alhaiseen tuottoon on tyytyväinen.

22.3.04


Imagoyhteiskunta

Tommin T0 kertoo siitä, miten esimerkiksi oppimisympäristössä oppijat voivat elää sosiaalisten paineiden aiheuttamssa horroksessa, joka estää oppimisen tehokkaasti. Kasvot on säilytettävä, eikä epäkuuliksi saa leimautua. Tämä jos mikä on imagoyhteiskunnalle ominaista kehitystä. Oppiminen sinänsä ei ole tärkeää, tärkeämpää on sosiaalinen peli ja itsestä annetun halutun mielikuvan säilyttäminen. Tämä kehitys tulee voimistumaan imagoyhteiskunnan nousun myötä, eli yhteiskunnan jossa henkilön antamaa mielikuvaa itsestään aletaan pitää totuutena faktojen asemesta.

Sieltä täältä saa myös lukea, että työnantajat eivät mielellään palkkaa työttömiä. Tässä kohdassa kannattaa pysähtyä miettimään millaisen mielikuvan sana työtön herättää. Todennäköisesti aika vastenmielisen, mutta työttömiä on monenlaisia, itsekin tunnen useita akateemisia työttömiä, jotka eivät ole työllistyneet, koska ovat...työttömiä. Tässäkin imagoyhteiskunnan asenteet vaikuttavat. Työttömyys ei ole vain asiantila vaan stigma, joka estää työllistymisen siinäkin tapauksessa, että henkilö on älykäs ja korkeasti koulutettu, opiskellut säädetyssä ajassa ja käynyt ulkomaillakin opiskelemassa, koska siitä työnantajat tykkäävät.

Olenkin ajatellut perustaa yrityksen, jonka liikeideana on CV:n aukkojen täyttäminen. Yrityksellä olisi kymmeniä tytäryrityksiä postilaatikossa, ja työtön työnhakija voisi pientä korvausta vastaan täyttää CV:nsä sopivalla keksityllä työtehtävällä jossakin noista pöytälaatikkoyrityksistä, saisipa vielä työtodistuksenkin. Korvausta ei maksettaisi heti, vaan vasta työllistymisen jälkeen, tällöin korvauksena perittäisiin prosentti kuukausttaisista palkkatuloista vuoden ajan.



21.3.04


Museokierroksella

Räntivä taivas sai Suomenlinnaretkeni muuttamaan kurssia Kiasmaan ja sieltä edelleen Kansallismuseoon. Kiasman Historiaa nopeammin -näyttely oli vaikuttava, ajatuksia herättävä ja pässi-hauska - röhötin siperialaistaiteilijoiden pöhköille videoteoksille varmaan puoli tuntia tai ehkä kauemminkin. Videopätkissä ei ollut mitään teennäisen coolia tai kantaaottavaa, olivatpahan vai läpeensä pöhköjä. Miehet pyörivät Heathrown lentokentällä samaa tahtia mainospylväiden kanssa, ryömivät liukuvalla kulkuväylällä, vääntelevät naamaansa Venetsiassa ja tanssivat pulujen keskellä. No, yksi "taide"pläjäys oli videoiden joukkoon sattunut, siinä taiteilija vetää laskimostaan veriletkun maaliruiskun säiliöön ja spreijaa verellään omakuvansa. Tosi-rankkaa, mutta jotakin kummallista huumoria oli siinäkin mukana.

Virolaisen taiteilijan tavaramerkkien sekasotku muistutti kaupan hyllyä, jonka valikoimissa oli muun muassa hymyilyttävästi Vileda-näkkileipää, Ajax-limonadi ja ja Snickers-säilykkeitä. Neuvostotavara oli sekin mielenkiintoista, kaiken lisäksi keskusteluopas tuli kanssani juttelemaan pitkät tovit, mistä olin kovin ilahtunut. Kuulemma länsimaissa monet näyttelyn teoksista koetaan hauskoina tai karnevalistisina, mutta venäläiset tai virolaiset suhtautuvat teoksiin vakavammin, koska ne heijastelevat niin voimakkaasti Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneita mullistuksia.

Tätä kirjoittaessa tulikin mieleeni, että pohjoispäädystä jäi yksi teos kokonaan katsomatta. Kiasma-teatterissa olisi mennyt mainio esitys nimeltään Optinen kone, mutta sen olen nähnyt jo aikaisemmin.

Täytyy tunnustaa, että Kansallismuseossa en ole ennen käynytkään, nytkin menin sinne vähän hetken mielijohteesta kolme varttia ennen sulkemisaikaa. Ravasin läpi satunnaisia näyttelyitä, antiikkisia rahoja tutkin vähän tarkemmin. Arkkitehtuuri hämäsi vähän, vessan ovea en meinannut tunnistaa vessan oveksi, koska siinä oli niin paljon ikkunapintaa. Varttia vaille viisi museon läpi käveli hitain askelin gongia soittava mies. Museon ulko-ovessa on kansalaissodasta peräisin oleva luodinreikä. Painoin silmän siihen melkein kiinni ja katsoin sen läpi molempiin suuntiin.

19.3.04


AmE ja Eme

Ostoskeskuksessa nuoret naiset tarjosivat minulle American Express -korttia. Myyntiargumentteina oli ensimmäinen vuosi vailla vuosimaksua ja "sit tällä voi kans kerätä pisteitä joist saa palkintoja". Naiset unohtivat tottakai mainita, että kyseiseen pisteiden keräämisohjelmaan on liityttävä erikseen ja se maksaa 20 euroa. Vihreällä AmExilla saa 1 pisteen per euro, kultaisella puolitoista. 50 000 pisteellä saa Siljalta päivä Tukholmassa -risteilyn Silja-luokassa Helsingistä, perjantain lähtönä. Ehkä en ymmärrä kaikkea, mutta jos haluan tuolle risteilylle, tulee varmaan halvemmaksi ja nopeammaksi ostaa se suoraan. Vihreän AmExin vuosimaksun saa sentään kuitattua jo 15 000 pisteellä. Hoh hoijaa. Ei saa American Express minusta asiakasta. Kumman innokkaasti ihmiset täyttivät korttihakemuksia, hyvä kun sekaan sovin korttien käyttöehtoja hakemaan, ja silloinkin ensin tyrkytettiin korttihakemusta puoliväkisin. Sorge vain naikkoset, olen tylsä ja epäspontaani skeptikko, joka haluaa ensin tietää tarkasti mihin päänsä työntää.

Emergenssi on ilmiö, jossa järjestelmällä on ominaisuuksia joita sen osasilla ei ole, eikä emergenttien ominaisuuksien luonnetta ei voi päätellä osasia tutkimalla. Elämä on emegentti ilmiö, atomeissa ei ole mitään sellaista josta voisi päätellä niiden muodostavan eläviä soluja. Tietoisuuskin on emergentti ilmiö, materiasto koostuvassa (hermo)solujoukossa nimeltä aivot ei ole mitään sellaista, joiden perusteella voisi päätellä että ne mahdollistavat aineettoman tietoisuuden synnyn. Emergoituukohan tietoisuuksien keskinäisistä yhteyksistä, eli inhimillisestä kanssakäymisestä mitään? Jos emergoituu, niin onko tätä emergoitunutta ominaisuutta mitään mahdollisuutta havaita tai ymmärtää?




18.3.04


Linnustoa

Eilen ja tänään kuulin mustarastaan laulua, eilen vielä näinkin linnun männyn latvassa lauleskelemassa. Kevät tulee, mutta yllättävän aikaisin alkaa mustarastaskin huilumaisen huhuilunsa, tähän asti olen kuullut sitä vasta huhtikuun lopulla.

Eräänä erikoisen hiljaisena kesäiltana kävelin pitkin autiota Kirkkokatua Tuomiokirkon takaa, kun kuulin satakielen laulavan ennenkokemattomalla vimmalla. Se oli taianomainen hetki, koko katu kaikui ja soi, laulu kimpoili rakennusten seinistä kertaakaan taukoamatta.

17.3.04


Kansallisia traumoja

Sain Täällä pohjantähden allaninkin päätökseen pari viikkoa sitten. Tuumin, että olen huiman onnekas, koska suvussani ei ole koskaan oltu niin punaisia kuin valkoisiakaan, eikä kumpikaan isoisistäni ole taistellut sodassa. Toinen kuoli juuri ennen sodan syttymistä ja toinen oli rähinöihin liian vanha. Koska en ole sukulaisteni kautta altistunut suomalaisen kollektiivisen tietoisuuden synkimmille asioille, eivät ne minuun vaikuta yhtä voimakkaasti sukupolvien yli kuin joihinkin toisiin kanssakansalaisiini. Minulle esimerkiksi sotaveteraanit eivät ole kristuksenkorvikkeita, joiden kallis uhriveri valui maahan jotta saisimme elää - ei, veteraaneilla kävi vain paska säkä kun joutuivat sotaan kesken nuoruuttaan, ja Suomihan pärjäsi siinä mittelössä eräällä tavalla hyvin.

Nyt kun Marjo Matikainen-Kallströn oikeistoilee kommenteissaan, kumpuavat keskustelupalstoilla jostakin kansan alitajunnasta automaattisesti lahtari- ja punikki-termit, jotka ovat jo täysin vanhentunutta tavaraa, mutta yhä niitä vain käytetään, ja useimmiten ilmeisesti enemmän tosissaan kuin kieli poskessa naljaillen. Suojeluskuntiakin yritetään kaiketi elvyttää kodinturvajoukkojen nimellä. Ilmeisesti joillakuilla on nyt kova tekemisen puute tai suuri kaipuu aitoon ja oikeaan viholliseen, kun NL on kupsahtanut.

15.3.04


Muusika

Netin parhaita levyarvosteluita löysin yllättäen venäläiseltä saitilta.


Diedä myöden

Bussipysäkillä oli jonkun firman mainoksessa sukellusvarusteisiin puettu orava ja mainoksen tekstissä kerrottiin kuinka oravalle oli puettu Barbien sukellusvehkeet snorkkelia myöden. Miten niin myöden? Rasittavaa hienostelua, se on myöten, prkl!

14.3.04


Musiikki on puhetta

Stereoissa soi Ravi Shankarin sitarointia. Sen harmoninen rakenne ei ole samalla tavalla tuttua kuin länsimaisen musiikin, mutta ei se korviini eksoottiseltakaan kuulosta, päin vastoin. Musiikki ikään kuin jutustelee ja punoo sanoja peräkkäin. Kaikki musiikki on puhetta. Itse ainakin luulen erottavani eri kansojen kansanmusiikissa selviä jälkiä kansan kielen intonaatiosta.

Ravi Shankarin musiikkia rasittaa hippimaine, mutta ei tämä ole ollenkaan huuruista tai psykedeelistä, vaan päinvastoin hyvin selkeää musiikkia.

---

Sanoa-verbi muuten yhdistyy mielessäni punoa-verbiin. Sanominen on verbaalista punomista, merkityksellisten äänneyksiköiden letittämistä katkeamattomaksi nauhaksi, kuin punoisi köyttä.


Jossittelua

Ehrnrooth haudattiin, ja kansa luonnollisesti kommentoi, että "ilman hänen kaltaisiaan miehiä Suomi olisi samassa tilanteessa kuin Baltian maat". Tottahan se onkin, mutta minua yleensä hieman hymyilyttää kun kuulen tuon lausahduksen jonkun hyvin oikeistolaisen henkilön suusta. Taustalla on olettamus, että Baltia on edelleen jonkinlainen sosialistinen kurjala. Tosiassa Baltia - erityisesti Viro - on oikea oikeisto-onnela. Jos Suomi olisi nyt samassa kuin Baltian maat, me olisimme demokraattinen ja vapaa maa, jossa olisi kaikille sama alhainen tuloveroprosentti, ei juurikaan sosiaalisia tulonsiirtoja, ammattiyhdistysliike olisi lähinnä kirosana, EU:n jäsenyys häämöttäisi, ja pian olisimme NATOssakin. Ruotsissa pelättäisiin halpaa suomalaista viinaa ja työpaikkojen valumista Pohjanlahden itäpuolelle. Niin, ja voitto olisi tullut kotiin Euroviisuistakin. Minun sukupolveni olisi voittajasukupolvi.

---

En muuten ihmettele yhtään miksi Kokoomuksen kannatus on niin alhainen. Puheenjohtajan persoonalla ei ole asian kanssa paljoakaan tekemistä, vaikka Kokoomuksessa niin tunnutaankin kuvittelevan. Siinähän se Kokoomuksen virhe onkin - ei politiikka sittenkään ole televisioviihdettä, eikä puolue ole talk show, joka menestyy tai kaatuu juontajansa mukana. Kokoomuksen ongelma on, ettei se edusta oikein kunnolla ketään. Esimerkiksi nuoret akateemiset, joiden voisi kuvitella Kokoomusta äänestävän, ovat usein pätkätyökierteessä, eikä Kokoomus suinkaan pätkätyöläisten asiaa aja. Ns. sivistysporvariksi itsensä mieltävät äänestävät nykyään vihreitä. Vihreäthän eivät ole varsinainen vasemmistopuolue, eivätkä enää niin vahvasti ympäristöpuoluekaan. Minusta näyttää vahvasti siltä, että Kokoomus menettää kannattajiaan nimenomaan vihreille, ei Keskustalle tai Kristillisdemokraateille.

13.3.04


Koulutuspohdintaa

Mutta ensin toteamus ohi otsikon. Suurimmaksi suomalaiseksi äänestin Tove Janssonia.

Ihmissuhteiden kommenttipalstalla keskustellaan siitä uhkaako maahanmuutto alkuperäiskulttuuria. En tiedä, mutta yhteiskunnat voivat itsekin tuhota itsensä. Kokkarisen linkit jenkkilän arvosanainflaatiosta kertoviin juttuihin ja Aamulehdestä saamani linkki USA:n kouluissa käytettävään köyhdytettyyn kieleen, josta kertoo kirja Language Police, saivat minut aavistelemaan, että parinkymmenen vuoden päästä USA:n tekninen ja sitä myötä taloudellinen suurvalta-aika on jäänyt taakse, ja Eurooppa ottaa johtoaseman itselleen.

Language Policen mukaan yhdysvaltalaisissa koulukirjoissa ei saa olla hoitavia tai kotitöitä tekeviä naisia, eikä miehiä lakimiehinä, lääkäreinä tai putkimiehinä. Koulukirjojen ja lukemistojen tarinat eivät saa sijoittua vuoristoon, meren rannalle, metsiin tai viidakoihin, koska näiden maisemien valinta ilmentää tiettyjen alueiden suosimista toisten kustannuksella. Dinosauruksista ei saa kertoa, koska ne viittaavat evoluutioon. Hyvästi terve järki.


Kaupunkihiljaisuus

Luonnonhiljaisuus ei minua niin hirveästi viehätä, mutta kaupunkihiljaisuuden kanssa on toisin. Tänään löysin Katajanokan kärjestä yllättävän hiljaisen ja rauhallisen paikan. Aurinko paistoi - se näyttää näin keväällä valkohehkuiselta, kaukana merenlahden toisella puolella trukit ja rekat jyryyttivät Kalasatamassa, Merimuseon piipusta tuli pöllähdys mustaa savua. Lentokone pudotti laskuvarjohyppääjän keskelle Helsinkiä. Jumbojetti piirsi nelivanaa pilvettömällä taivaalla. Ainoa ääni oli kaupungin vaimea taustakohina. Kenties se olikin oman vereni kohina korvissani. Rauhaa toiminnan keskellä, tunti tai pari hiljaisuutta maaliskuun huikaisevassa kirkkaudessa.

11.3.04


Empatiakato?

Kaikkeen turtuu - Espanjan pommi-iskut eivät hätkähdyttäneet minua faktoina puoleen taikka toiseen. Myyrmanni tai Madrid, pommeja räjähtelee. Vasta kun keskustelin madridilaisten ystävieni ja kollegojeni kanssa asiasta päivä parin iskujen jälkeen, havahduin niiden raakuuteen. Vasta kun pommi-iskut saivat ihmiskasvot, kun kuulin ystävieni äänestä kuinka järkyttyneitä ja kauhistuneita he olivat, minulle selvisi miten järkyttävä asia terrorismi oikeasti on, ja miten kevyesti olin sen sivuuttanut. Turtuuko myötäelämisen kyky vähitellen sota- ja väkivaltauutisiin, niin ettei mikään tunnu missään, eivät edes veriset kuvat? En tiedä, mutta itse aion kuitenkin vastedes yrittää pitää myötäelämiseni kykyä yllä.

10.3.04


Aargh!

Kun tykkää revontulista ja ensin kyttää päivittäin magnetogrammia ja toistakin ja sitten monen turhan hälytyksen jälkeen siihen kyllästyy, mutta huomaakin että revontulihälytyksille on oma postituslistansa ja liittyy siihen ja saa taas kymmeniä vääriä hälytyksiä postilootaansa niin on helpottunut kun majordomo lakkaa syytämästä alertteja, eikä osaa ajatellakaan että asiassa on jokin viturallaan ja kun sitten näkee telkkarista illalla dokumentin japanilaisista revontulituristeista ja alkaa haaveilla näkevänsä revontulia itsekin ja seuraavana päivänä sitten kuulee että juuri sinä samana iltana oli niitä reposia oikein komeasti näkynytkin ihan Helsingissä saakka, mutta itse ei ole tiennyt siitä mitään KOSKA REVONTULIHÄLYTYSLISTA ON BUGITTANUT,

niin sellainen vituttaa.


Roi

Jos lentäisi Rovaniemelle viikonloppuna Snow Showta katsomaan, ajattelin kun Finnairin liput ovat niin halpoja - 26 euroa yhteen suuntaan. Vaan eipä, päälle tulikin yli kolmekymppiä veroja ja viidentoista euron toimitusmaksu, jolloin meno-paluun hinnaksi tuli 99,54 euroa. Vähän ilme kääntyi, tuota hintaa en ilmailun ilosta jaksa maksaa ja juna on liian hidas tällaiseen puuhaan. Katselen sitten kun lumi sulaa täällä Helsingissä.


Saapas - Das Boot

Polkupyörälleen tai autolleen tuskin kukaan antaa nimeä, mutta vene on eri asia. Mukavaa olisi tutkia veneiden nimiä, minulle on tullut laiturilla vastaan mitäänsanomattomien naistennimien joukossa muun muassa Etana ja Ruma, mutta jos nimi on enne, niin en astuisi veneeseen jonka nimi on Syvyyksien kaiho.


8.3.04


Valon kielioppi

maasta nousevat krookuksenversot,
fotosyntaktiset huutomerkit.

No ei sentään vielä. Tämä ristoreipas oli sunnuntaikävelyllä meren jäällä Seurasaaren lähistöllä. Jäällä oli latuja rinta rinnan, niitä tehtiin moottorikelkalla, joka heräsi perässään latu-uria muovaavaa lanaa. Kaksitahtimoottorin pakokaasut löyhähtelivät. Pitkä lenkki, paljon ihmisiä ja aurinkolaseja, narisevaa lunta. Retkikahvilassa oli pimeää mutta lämmintä.

Poispäin kävellessä vastaan tuli keltainen uusvolkkari jonka ratissa oli hymyilevä nainen. Ajattelin ohimennen, että siinä on varmaan Menopaussin mea koeajamassa havittelemaansa volkkaria.

Tänään ilmassa oli erikoinen kevään tuoksu: märän hiekan ja kostean lumen sekoitus.

5.3.04


Ryypytystä

Tekipä mieleni ostaa neurotoksisen sienimyrkyn saastuttamaa kasvisuutejuomaa. Alkoholivero on alentunut ja alkossa oli pitkä jono. Panin merkille, että lähes kaikki ostivat viiniä tai olutta. Kukaan ei ilmeisesti kehdannut ostaa viinaa, nyt kun sitä halvalla saa. Asenteet ovat muuttumassa.

Hyllyssä oli viinaa jonka etikettiä koristi Mannerheim-risti ja teksti Ritarin ryyppy. Viinaa ja sotaa! Siinäpä vasta pullollinen suomalaisuuden ydinmehua, voi perkele sentään.


Idi Aminohappo vai Idi Baramin

Tämä on aavemaista, nyt miehemme Torontossakin mainitsee entryssään sanan baramini. Törmäsin tuohon kreationistien termiin ensimmäistä kertaa viime viikolla, ja nyt se pomppaa esiin siellä täällä.

Nyt saa väittely minun puolestani loppua, paneudun taas Linnan pariin.


4.3.04


Silmiin pistää tuo taivainen fuusioroihu

Näen silloin tällöin unia valtavista, ruotsinlaivojen kokoisista lentokoneista. Viime yönä istuin sellaisen kyydissä lähtökiidossa, mutta ihmettelin kun vauhti ei tuntunut kiihtyvän mihinkään. Kiitorata oli kapea ja mäkinen kuin mikäkin maantie. Tajusin, ettei lentokone pääse ilmaan koska se on liian painava, mutta se ei yhtäkkiä haitannut. Kone muuntuikin risteilyalukseksi, ja vastaani tuli juhlapukuisia naisia matkalla katsomaan "esitystä".

Täällä pohjantähden alla -romaanisarjan ensimmäinen osa on nyt luettu. Pitkästä aikaa kykenin jättämään taakseni sen jatkuvan kirjallisten keinojen analyysin jota tahattomasti harrastan lukiessani. Eläydyin romaaniin samalla tavalla kuin joskus teininä eläydyin, ja se oli virkistävää. Luulin menettäneeni sen kyvyn kokonaan. Ykkösosa huomenna takaisin kirjastoon ja kakkos- ja kolmososat lainaan.

Kreationistien kanssa on edelleenkin mukava väitellä. Vaihdoin hetken mielijohteesta nimeni Jylpyksi, sillä olin päättänyt lopettaa väittelyn, mutta enpä sitten halunnutkaan sitä lopettaa. Omia biologian tietoja pitäisi kyllä vähän päivittää, erityisesti tarvitsen paljon yksityiskohtaista faktatietoa fossiileista ja eliöiden rakenneyhtäläisyyksistä. Genetiikan ihana monimutkaisuus on paremmin hanskassa, mutta aina tulee sellaisia kysymyksiä ja väitteitä erityisesti eläinten kehityksestä, joihin en osaa antaa havaintoihin ja paleontologiaan perustuvia yksityiskohtaisia tietoja. Biologista tietoa on tietysti netti tulvillaan, mutta luen mielummin kirjoja biologian alalta. Kirjoista tietää heti ovatko ne yleistajuisia vai erikoisalaa käsitteleviä, ja lisäksi niissä on tuoteselostekin. Nettisivuista ei ihan niin heti tiedä, ja muutenkin kirjastossa käyminen on helpompaa kuin tiedon kaivaminen netistä. Ehkä olen poikkeava, mutta olen menettämässä luottamustani siihen, että elämä on ihanaa, kun on pääsy "melkein kaikkeen maailman tietoon". Ei se ihan niin ole, Googlesta ei ole läheskään niin paljon hyötyä kuin mitä haluaisin siitä olevan, ei edes sen luokittelujärjestelmästä. Sain etsiä taksonomiastakin kertovia hyödyllisiä, riittävästi tietoa sisältäviä sivuja todella kauan, ja silti kirjastosta viidessä minuutissa hakemassani kirjassa asiat oli esitetty paremmin, selkeämmin ja täydellisemmin kuin sivuilla joilla vierailin. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tiedonhankinnassa tietokirjat ovat perusta ja netti hyvä lisäke. Odottelen kiihkeästi hakukoneiden uutta sukupolvea.

En hetkeäkään kuvittele, että kreationistit luopuisivat käsityksistään, päin vastoin. Hehän rakentavat itselleen hermeettistä "tieteellistä" umpiomaailmaa, jossa Maa on 6000 vuotta vanha ja ilmakehää ympäröi vesikehä ennen kuin se romahti alas vedenpaisumuksessa. Tämä ei ole ihan niin pöhkö-hauskaa kuin miltä se kuulostaa. Kreationismin pahin puoli on se, että se vetoaa huonon luonnontieteellisen perussivistyksen saaneisiin uskonnollisiin ihmisiin. Kun ihmisellä on huonot perustiedot luonnontieteistä, hänen ainoa tapansa arvioida jonkin tieteellisen tai pseudotieteellisen väitteen todenperäisyyttä on arvottaa se väitteen esittäjän sosiaalisen aseman mukaan. Tämä on silkkaa auktoriteettiuskoa, ja mitä huonommat perustiedot kansalla on luonnontieteistä, sitä helpompaa on tieteen kaapuun pukeutuvan roskan vallata alaa. Roskan levittäjiähän ajaa usein jonkin kieroutunut uskonnollinen tai poliittinen vakaumus.

Evoluutio vs. kreationismi -keskustelu ajautuu yleensä lopulta oppihistoriallisiin kiistoihin. Tässä valossa en yhtään ihmettele että biologi Anto Leikola opettaa myös oppihistoriaa.

Väittelyjuttuihin liittyy Kari Tikkasen oiva meta-argumentointisivusto.