29.2.04


Mielleyhtymä

Päivä on mennyt Linnaa lukiessa. Koskelan Akselihan on ihan ilmetty Fast Shown Ted.

25.2.04


Toimintoja

Kevään tullessa ajattelukin käy juoheammin. Oikeastaan pidän paljon enemmän keskustelusta ja väittelystä kuin bloggaamisesta. Viime aikoina olen ollut Tiede-lehden keskustelupalstalla väittelemässä kreationisteja vastaan nimimerkillä Leähmud. Mistähän tuokin nimi mieleen juolahti.

Koulussa saatu luonnontieteellinen sivistys on tärkeää kaikille siksi, että moni tulee aikanaan toimimaan tehtävissä joissa on valtaa päättää siitä mitä opetetaan ja millaiselle tutkimukselle annetaan määrärahoja. Jos peruskoulussa ja lukiossa on saatu jollekin ideologialle perustuvaa luonnontieteellistä tietoa, on meillä ainakaan käsissämme kansalaisia ja päättäjiä, jotka tekevät virheellisiä päätöksiä. Yksinkertaisesti sanottuna Suomi tyhmistyy. Vastustan uskonnollisperustaisia kouluja, koska niissä luonnontieteiden opetuksen takana on aina jokin agenda. Kristillinen koulu muovaa biologianopetuksensa kreationismipohjaiseksi, samoin tekee islamilainen koulu. Neuvostoliitossakaan ei hyväksytty evoluutioteoriaa, vaan siellä kehitettiin siitä oma, kommunistiseen maailmankatsomukseen perustuva lysenkolaisuus. Jännittävää on ymmärtää se, että kreationismia ajetaan USA:ssa kouluihin siksi, että siellä koulut ovat perustuslain sanelemina uskonnottomia. Kreationismilla yritetään siis ajaa kristillistä uskontoa kouluihin. Kieroa peliä.

Ja ei, evoluutioteorian perustana ei ole mikään ateistinen maailmankatsomus. Kreationistit eivät tätä mitenkään ymmärrä, sillä he kuvittelevat muidenkin ajattelun taustalla olevan jonkinlaisen sala-agendan, samanlaisen kuin heillä itsellään on.

---

Luvussa on Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Loistava romaani, suosittelen.


Ohvashmiööööööö

Suomi on maailman paras maa, kertoo BBC:n uutispätkä, jonka real media -traileri on tämän linkin takana.

On muuten päin-helvettiä että suomalaiset ovat aina niin perkeleen tosikkoja ja vaatimattomia noissa haastattelutilanteissa. Ai miin it käänt lääst. Vii aar a liitel bit pessimistik. Vii aar äktsyli a teribul pleis. Miksei haastatteluissa voisi vain puhua kevyitä sopivan värittyneitä faktoja (=heittää niinkö hyvää asiantuntevahkoa läppää), tosiasioista viis.

24.2.04


Kauniita sanoja ja joukkoliikennettä

Yksi suomen kielen kauneimmista sanoista on säteilysumu. Se on sitä litteää sumua joka leijuu matalalla maanpinnan yläpuolella aamuisin, ja joka syntyy siitä että maanpinnan lämpö säteilee yöllä avaruuteen ja samalla maanpinnan yläpuolella olevan ilman kosteus tiivistyy sumuksi.

Tänään näin hienoja säteilysumulauttoja kun matkasin bussilla töihin. Olen jo monena päivänä jättänyt auton parkkiin ja kuljen kokeeksi pari viikkoa bussilla. Tähän asti olen nauttinut bussimatkaamisesta paljon, se aikaansaa juuri sopivan siirtymätauon työn ja vapaa-ajan väliin. Autolla ajaessa joutuu olemaan aina henkisesti enemmän tai vähemmän valppaana, eikä työpäivä tunnu loppuvan kunnolla kun kotiin hurahtaa niin nopeasti. Bussissa on aikaa mietiskellä tai tyhjentää päänsä ajatuksista kokonaan, jos sen taidon osaa.

Taidan luopua autosta kokonaan ja siirtyä taas joukkoliikenteen käyttäjäksi. Olisikin todella surullista jos Helsingissä asuja oikeasti tarvitsisi autoa työmatkoihinsa. Mitä iloa autoilusta edes pääkaupunkiseudulla on? Kehä I:n ruuhkissa jumittelua ja punaisia liikennevaloja, keskustan maksullisia parkkipaikkoja ja tylsiä maisemia matalalta. Nähty ja koettu on, ei kiinnosta.

22.2.04


Jehovat ovella

Tommipommi kirjoitti pitkän pitkästä aikaa taas kunnon asiaa, tällä kertaa uskonnoista. Valitettavasti Tommipommin blogi on jotenkin sekaisin, siinä näkyy ganjamiehistölle tarkoitettua Potlog-koodia, eikä kommentointimahdollisuus toimi.

Perkola toteaa, että henkilö joka omaksuu ajatuksensa kokonaan seurakunnalta eikä oikeastaan ole olemassa ilman uskonnollista yhteisöä, ei ole erityisen fiksu. Hyvä esimerkki tästä ovat jehovan todistajat, joiden yhteisö kaappaa jäsenensä ajattelun ja elämän kokonaan, eikä jehovana olo ole kovinkaan miellyttävää. Seurakunta on ahdistava ja jäsenten valvonta ankaraa. Siksi ovelle tulleille jehoville kannattaakin olla ystävällinen, vaikka mitään materiaalia ei kannata heiltä ottaa vastaan eikä heidän sanomaansa myötäillä mitenkään. Jehovat nimittäin suhtautuvat ei-jehoviin hyvin kielteisesti ja odottavat saavansa heiltä tylyä kohtelua käännytyskäynneillään. He selittävät asian niin, että vika ei ole heissä itsessään vaan "maailmassa", joka on paha, ja jossa elävät ihmiset ovat harhautuneita. Tyly kohtelu ja oven paiskaaminen nenän edestä kiinni vain vahvistaa tätä käsitystä ja lisää jehovien sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tunnetta siitä että he ovat Oikealla Asialla. Jos jehoville juttelee tavallisen ystävällisesti, mutta samalla pitää tiukasti kiinni omasta maailmankatsomuksestaan, se sotkee heidän ennakkoasenteensa ja parhaassa tapauksessa iskee pienen särön heidän maailmankuvaumpioonsa. Se toivottavasti auttaa ainakin jotakuta heistä luopumaan vähitellen uskonnostaan. Tämä ei muuten ole omaa luulotteluani, vaan perustuu keskusteluihin kahden jehovan todistajista eronneen henkilön kanssa.


Lada Lada lallada

Tänään nimipäiväänsä viettää Lada, Laaban, Lauri, Larpa, Lasse, Laaser ja Latukka.

Ajelin vastikään pitkästä aikaa Ladalla, sellaisella 80-luvun 1200 S -mallilla, jossa on suorakaiteen muotoiset etuvalot. Niitä pyöreävaloisia Laabaneita ei enää oikein liikenteessä näykään, koska ne on joko viety romikselle tai myyty Venäjälle (ja sitähän sitten itketään parinkymmenen vuoden päästä kun Ladassa alkaa olla retro- ja museoTyyliä (tm)).
Lada on oikeastaan mainio auto, vaikka ajoasento on käsittämättömän hankala ja työn jälki kökköä. Se ei juurikaan haittaa, itse asiassa minua jopa miellytti Ladan suunnittelun tietty kömpelyys, joka kuitenkin on hyvin toimivaa. Ladalla paahattelu toi mieleeni nuoruusvuodet, jolloin ajoin käytetyllä Lada 1200 S:llä kymmeniätuhansia kilometrejä. Larse kulki ja toimi aina moitteettomasti, vaikka kilometrejä oli alun perinkin jo pitkälti yli 100 000. Matkamittarissa tosin oli vain viisi numeroa - liekö pessimismi iskenyt suunnittelijoihin, realismi ei ainakaan.

Nii-in, minä olen mieltynyt Ladaan. Ladan kömpelössä ulkonäössä ja suunnittelussa on jotakin vetoavaa, varsinkin kun auto ei ole ärsyttävällä tavalla teknisesti oikutteleva tai kummallinen, onpahan vain vähän traktorimainen. Ladasta tulee vielä kulttiauto kun aika kuluu.

Itse asiassa voisi olla mielenkiintoista asentaa johonkin Ladaan MegaSquirt.

Asiaan liittymättä, mitähän nuo kävijälistassa olevat merkinnät "tällä henkilöllä useita tilauksia" merkitsevät? Niitä on alkanut näkyä varsin paljon.

18.2.04


Kofeiines Ankka

Ikuisen kahvitauon kommenttiosastolla poristaan firman kahvipolitiikkojen ilmentymistä.

Piilaaksossa vuonna 1999 pahimman IT-huuman aikaan (ooh...) join kerran firman ruokalan Stabucks-etäpäätteen myyjän ohjeistamana Cafe Americanaa (no automaats hier, 50 eri kahvidrinkkiä mixed by a human be-in, ooooooohhhh). Se oli kahvia jossa oli jäitä, ice coffeeta siis. Aivan helvetin pahaa, niin pahaa ettei sanotuksi saa. Miten niin kylmä kahvi kaunistaa? Irvistys naamalla ei minusta ole ollenkaan kaunis.

Nyt juon firmassa synteettistä kahvia Vendor-automaatista, aamuisin syön heräämisen aikaan kofeiinipillerin tai pari, koska en jaksa panostaa kahvinkeitintä valmiiksi sängyn viereen niin että sen voisi kätevästi napsauttaa löpröttämään herätyskellon soidessa. Pillerit imeytyvät nopeasti ja varttitunnin päästä jaksaa jo herätä sen sijaan että tökkisi ensin torkkupainiketta puolen tusinaa kertaa ja keittäisi aamukahvin vasta sitten. Ja myöhästyisi bussista ja tulisi töihin myöhässä, jolloin olisi ensin haettava kahvia ennen kuin alkaisi töiden pariin.


Näköaisti on sähkömagneettinen aisti

Outo tunne olla ammattilaisen katseen kohteena. Esitin optikkoliikkeessä asiani, uusia laseja tulin hankkimaan, ja hämmennyin kun optikkonaisen katse alkoi pomppia nopeasti kasvoillani paikasta toiseen. Hän siis skannasi kasvonpiirteeni ennen kuin alkoi esitellä pokia, niinkuin tietysti hänen ammatissaan kuuluukin tehdä. Se oli silti erikoinen kokemus, koska tavallisesti myyjät eivät asiakasta niin intensiivisesti tutki. Kasvot eivät kirjakaupassa, tietokoneliikkeessä tai matkatoimistossa joudu katseen kohteeksi samalla tavalla.

Optikolla oli mukava pohjoissuomalainen murre ja hyvin ilmeikkäät, eloisat kasvot. Ihana nainen kerta kaikkiaan. (Huomaatte varmaan että kevätvalo alkaa vaikuttaa).

17.2.04


Leena Krohnin selluloosablogi

Luin Leena Krohnin uusimman teoksen 3 sokeaa miestä ja 1 näkevä. Se oli tavallaan kuin hidas blogi, Krohn kommentoi saamiaan sähköpostiviestejä ja yhteiskunnallisia tapahtumia samaan tapaan kuin monet bloggaajat tekevät. Usein toivon, että Krohn kirjoittaisi enemmän ja julkaisisi tekstejään tiheämmin myös Web-sivuillaan. Se tosin kummastutti, että Krohn oli päästänyt kirjansa etnobotaniikasta kertovaan jaksoon muutaman kemikaalin nimen englanninkielisessä asussa suomenkielisen asemesta. Hyoskiini oli hyoscine ja niin edelleen. Ehkä liiallinen surffaus englanninkielisillä sivuilla (mistä muualtakaan saisi kasvikemikaaleista helposti ja nopeasti tietoa) on tehnyt tepposensa - puhuvathan Hezetbegovitshin toimittajatkin nykyään massatuhoaseista eivätkä joukkotuhoaseista.

Tänään saapui postista myös Suomen Luonto -lehti. Olen aina pitänyt Suomen Luontoa laadukkaana julkaisuna, ja nyt sitten päätin tilata sen. En pettynyt, lehti on yhtä loistava kuin ennenkin. Tässä numerossa on juttua Lapissa kasavavasta Väinönputki-nimisestä rohdoskasvista (Angelica archangelica). Mitähän kemikaaleja se sisältää?

Ja asiaan täysin liittymättä. Ostoskeskuksilla on oma tuoksunsa, paitsi Isolla omenalla, joka ei tuoksu miltään. Itäkeskuksen tuoksusta pidän paljon, se on kerrassaan miellyttävän ruokaisa tuoksu, johon sekoittuu uusien vaatteiden hajua.

Ja vielä. Ajattelin ostaa uudet silmälasit, mutta valitsemani uniikkikehykset maksavat linsseineen päivineen 750 euroa. Olen silti sitä mieltä, että silmälasien hankinnassa ei pidä nuukailla, niitä pitää päässään joka päivä, ja ne muodostuvat erottamattomaksi osaksi persoonallisuutta. Silti 750 eetua tuntuu vähän tylyltä hinnalta, vaikka pokat sopivat kasvoinini kuin nakutettu, ja se ei ole kovin tavallista. Jos ratkaisisikin ongelman ostamalla piilolasit?

15.2.04


Eihän nyt ole vielä maaliskuu

Maaliskuiselta Helsinki kuitenkin tuntuu, auringon lämmittävyys ja yhtäkkinen koleus kun rakennuksen varjo lankeaa kulkureitille. Joka keväässä on vain yksi tällainen päivä, jossa auringon lämpö ja tuulen koleus ovat täsmälleen tasapainossa. Vuosi sitten istuin tällaisena päivänä Uunisaaren etelärannan kalliolla ja katselin louhikkoista jääkenttää silmiä siristellen.

Francesco Alberoni väittää että rakastumisen tekee mahdolliseksi depressiivinen ylikuormitus. Naiskansalaisen diary on tästä hyvä esimerkki niille jotka ovat blogia pitkään lukeneet.

Lovelacen testi (12 minuuttia ajattelua hengästymättä?) sisältää usein linkkejä ajattelun oppikirjoihin, kuten viimeksi Edward de Bonon Simplicityyn. Ajattelua todellakin voi oppia, mutta voiko tunteita oppia, vai pitäisikö sanoa tunteiden tuntemista oppia? Runoilija Risto Ahti puhuu puhtaista tunteista, joita ovat viha, rakkaus, ilo, suru ja pelko. Ahdin mukaan on myös olemassa puhtaiden tunteiden vahingollisia sekamuotoja eli jätetunteita, kuten ylpeys, kostonhimo, kateus, katkeruus, sääli ja häpeä. Ahdin ajatuksissa on järkeä. Ehkä tunnemaailmaansakin voi jalostaa ja kirkastaa samalla tavalla kuin ajatteluaan. Tähän asiaan aion paneutua huolellisesti.

14.2.04


Kuumeunia

Kuumeisena näen yleensä vakiounia, sellaisia joissa vuorottelevat Giacomettimaiset pitkät ja langanlaihat ihmishahmot ja lyhyet, muhkean pulleat ihmiset. Lisäksi kuumeunissani toistuu jonkinlainen pursuava sitkeä musta massa, jota tulee lisää ja lisää ja lisää. Valvetajunnan ilmiöistä sitä lähimpänä on ehkä Pahoehoe-laava, vaikka kuumeuneni massa ei olekaan kuumaa, kivistä ja sisältä hehkuvaa.

Ihmisten kuumeunissa on ilmeisesti tiettyjä vakiotyyppejä. Jotkut näkevät unia maa-aineksesta, toiset taas happanevasta maidosta. Olen kerran tavannut naisen joka näki minun laillani laihoja ja lihavia ihmisiä ja pursuavaa massaa. Muita kaltaisiani en ole tavannut. Tekeekin mieleni kysyä lukijoitani millaisia kuumeunia itse näette?

Hurjimman kuumeuneni näin viitisen vuotta sitten, kun ruumiinlämpöni hipoi 40:ää astetta. Unessa tunsin kuinka muutuin sellaiseksi kiemuraiseksi ruusun?oksaksi, joita näkee kukka-asetelmien koristeina. Tunsin, kuinka kasvoin nollapisteestä kapeana, voimakkaasti mutkittelevana, pitkänä ja kolmiulotteisena. Jo se oli eriskummallinen ja voimakas tunne, mutta sitten nyrjähdin neljänteen ulottuvuuteen, ja se vasta oli villi olotila. Äkisti olin neljään ulottuvuuteen levinnyt kiemurteleva ruusunoksa, neljäs ulottuvuus oli eräänlainen aikaulottuvuus, jonka kuitenkin tunsin ja näin graafisesti. Heräsin aivan pökerryksissäni, sisäinen aikakäsitykseni tunti pudonneen raiteiltaan niin, että kaikki tuntui tapahtuvan suunnattoman nopeasti. Levoton kävelyni ja hengitykseni tuntui tapahtuvan kiihdytetysti, tätä jatkui jonkin aikaa kunnes normaaliaika taas otti vallan ja olin pelkkä kuumeinen kolmiulotteinen ihminen.


Brownin liikettä

Ihanaiselle ei ole vielä valjennut, että päivän pamauksesta saa selville koska mikäkin blogi on päivittynyt. Minun pamaukseni on aika laaja, siellä on laatublogien lisäksi myös ihqunaaraan kaltaisia ärsykeblogeja, sillä viihdettä olla pitää. Kumma kyllä en pamaustani juurikaan käytä, vaan rullailen listoja ja luen usein muitakin blogeja kuin suosikkejani. Ihanaisen nimimerkki Ihana Viveka muistutti minua siitä, että webissä oli joskus huoran päiväkirja jota piti nimimerkki Kaunis Helena. Kuukkelointi paljasti, että päiväkirja on jo poistettu, mutta päiväkirja toimi hyvänä muistutuksena siitä miksi huorissa ei pidä käydä. Sitä saattaa päätyä blogiin, eikä K.H. juurikaan asiakkaidensa ominaisuuksien kritisoinnissa sanojaan säästellyt.

12.2.04


REC REW PLAY CUE/FF STOP PAUSE

Saitillinen kasettien kansia. Voi mössö mitä takaumia aiheutuu noista! Suurin osa taitaa kuitenkin olla ajalta, jolloin en vielä kaseteista ja populaarimusiikista perustanut, mutta silti. Loistava saitti muutenkin, pitkästä aikaa todella vaikuttavia valokuvia!

Mistäköhän esineistä 2000-luvun alkupuolen teinistö hankkii fläshbäkkinsä 2020-luvulla?

11.2.04


Känninen uutistenlukija

Helsingissä kuuluu Lähiradio taajuudella 100,3 MHz. Nyt sieltä tulee uutiset. Uutistenlukija on kännissä, mutta yrittää skarpata ja epäonnistuu siinä täysin juuri niinkuin känässä oleva tekee. Tämähän on mainiota! Tavallisetkin uutiset kuulostavat ihan Kysyn Vaanin kirjoittamilta.

10.2.04


Yhdistyksiä

Aika ja Timo kirjoittaa:

Miten olisi yhdistys nimeltä "Vastahakoisesti Epäsovinnaiset" tai "Tiensyrjän Sivistysporvarit", sellainen väljästi vasemmistokristillinen (ateismi OK) ja asiallisen teknovihreä?

Tää ilmoittautuu jäseneksi! Tuo pitäisi kirjata BlogiWikiin.


Israelin cowboy

Persianlahden sodan jälkeen matkustin keskellä talvea Israeliin ystävääni moikkaamaan ja rantalomailemaan Eilatissa. Israelin lentoyhtiö El Al on kuuluisa turvajärjestelyistään. Ennen koneen lähtöä Helsinki-Vantaalta turvallisuusviranomaiset pystyttivät lähtöhalliin tusinoittain pöytiä ja kuulustelivat jokaisen matkallelähtijän erikseen. Yksi matkustajista oli joku kolmekymppine Pohjanmaalta kotoisin oleva mies, joka oli pukeutunut mustaan Cowboy-asuun, buutseihin ja stetsoniin. Mies oli aluksi reteää poikaa, kunnes viimein pääsi koneeseen sen jälkeen kun kaikki muut satakunta matkustajaa olivat jo kuulusteluista selvinneet. Mahtoi olla kova grillaus. Käytävää kävellessään miehellä oli kasvoillaan oli teennäisen itsevarma hymy, joka pani mieleeni ajatuksen: ne on tutkinu sen B-rapunkin.

Eilatissa sain heti vatsataudin, oma vika, mitäs piti juoda siinä pikku pizzapaikassa tuoppi vettä jossa näytti kelluvan meduusa. Luulin sitä muussatuksi sitruunanlohkoksi, mutta ehkä se oli silti meduusa, ehkä sekin muussattu. Näin hienoon yksityisasuntoon rakennetun lääkärinvastaanoton, jonne palasin päivää myöhemmin viemään virtsanäytteen 25 asteen helteessä. Ei hepatiittia, hienoa, mutta sukelluskurssi täytyi unohtaa. Menin Jerusalemiin ystävää tapaamaan. Jerusalemissa oli satanut lunta. Sitä sataa siellä kerran kahdessakymmenessä vuodessa. Väitettiin, että Israelin ilmasto oli Irakin palavien öljylähteiden vuoksi viturallaan.

Kun kolmen maailmanuskonnon pyhillä paikoilla liikutaan, ei ole ihme että kaupungissa oli paljon uskovaisia, jotka yrittivät käännyttää kaikkia muita omaan uskontoonsa. Yksi buddhalainenkin yritti käännyttää juutalaisia buddhalaiseksi. Naurua riitti, mutta ei käännyttäjää voi itsevarmuuden puutteesta syyttää - yrittää nyt käännyttää uskovaisia toiseen uskontoon näiden pyhimmässä kaupungissa.

8.2.04


Omakehublogeja

Jaa jaa, listalle on taas ilmestynyt yksi omakehugenreen eli yhden asian blogeihin kuuluva blogi nimeltään Ihanainen. Näitähän on nähty ennenkin, taannoin oli YTM, joka onnistui pusertamaan kaksi postausta, Frank Friscoltakin loppuivat paukut aika nopeasti. Näinköhän ihqukvinna jaksaa kuukautta kauempaa - blogia ei ole päivitetty viiteen päivään...

6.2.04


Tamilimusiikkia

Kuuntelen parhaillaan mainiota intialaista kappaletta nimeltä "Ooru vittu ooru vandhu"; nimi selittänee miksi sen tiedostonjako-ohjelmasta nappasin kun se vastaan tuli. Mielenkiintoinen kappale, ilmeisesti se on elokuvamusiikkia filmistä jonka nimi on Sorgamae Enraalum (ei linkkiä, koska ei oikein löydy kohdetta sille). Kappaleessa laulaavat mies ja nainen, joista jälkimmäisellä on upean notkea ääni. Sanoituksissa olevat retrofleksisten konsonanttien saundi jää mieleen - retrofleksiset konsonantit ovat niitä, jotka lausutaan kielen päätä "taaksepäin" kääntäen, kokeile vaikka sanoa 't' ja käännä kielen kärki kohti kitalakea. Instrumentit ovat tietysti intialaisia, mutta mukana on myös ovelaa rautalankakitaraa ja viulukonetta. Kappaleen sävelasteikko ei taatusti ole länsimainen, mutta ei ollenkaan niin oudon tai edes eksoottisen kuuloinen kuin voisi kuvitella. Jos olen pikagooglauksen jälkeen päätellyt oikein, kappaleen säveltäjä Ilayaraaja on tamilielokuvamusiikin arvostetuimpia säveltäjiä.

Tamilielokuvista löysin sivustonkin. Tuo saa nyt kelvata, kohta menen maate. Intialaiseen elokuvamusiikkiin ja Ilayaraajan tuotoksiin täytyy palata, sen verran hyvältä ne kuulostavat.

4.2.04


Idols

Täytyy todeta, että minulla ei idoleita oikeastaan ole, mutta seuraavat äijät ovat aika korkealla arvostusasteikossani: Richard Feynman (asenne!), Carl Sagan (asenne!) ja Bootsy Collins (asenn... ai, arvasitte jo).

Runoilijoista e.e. cummings, jossa on jotakin kirkasta, vähän samaa kuin Edward Hopperin maalauksissa, joista en tosin oikein osaa päättää pidänkö vai en. Hopperin Cape Cod Morningissa on kyllä erikoisen optimistinen, kiehtova valo. Niin, ja Cummingsissa ja Hopperissa on molemmissa paljon sitä samaa sanoiksi taipumatonta kuin hänessä jonka yritän vähitellen jättää taakseni.

3.2.04


Hip Hop

Olen vissiin tosikkoutumassa. Kuuntelen Radio Helsingistä Rauhaa, jossa soi muun muassa hiphoppia. Huomaan, että rap saa minussa aikaan inhoreaktion; minua ei pätkääkään kiinnosta jonkun los angeleslaisen jenginuoren ongelmista uhoaminen. Rap on minusta alemman sosiaaliluokan öyhöttävää mellastusta. Eihän näin saa ajatella, ei ainakaan joku sellainen kuin minä, joka olen sentään ollut monta vuotta intensiivisesti tekemisissä musiikin parissa.

Jos olisin ollut tämän ikäinen 70-luvulla, olisinko ollut kieltämässä Sex Pistolsin maahantuloa? Olisinko 60-luvulla vastustanut pitkätukkarokkia, 50-luvulla rokkia ylipäätään ja 20-luvulla aisteja kiihottavaa neekerijatsia? Hyvänen aika sentään, olenkohan vähitellen muuttumassa tiukkapipokonservatiiviksi? Täytyy varmaan harjoittaa itsetutkistelua illalla peiton alla.

Nyt musiikki vaihtui sentään paremmaksi.


Sisu Horna

Ei liene sattumaa, että nuorisolle kohdennettujen Sisu Horna -pastillien ulkomuoto muistuttaa ekstaasitabletteja. Molemmat ovat samalla lailla ruskeapilkullisia ja molemmissa on syvennetty logo.

Tämän perustan siis netisssä näkemiiini kuviin ekstaasitablettien ulkomuodosta. Pitäisiköhän asiasta vihjata iltapäivälehdille? Kuinkahan paljon ne maksavat juttuvinkistä?

2.2.04


Arkipäivä on katoavaista

Männä viikolla kävin erään oppilaitoksen liikuntatiloissa liikuskelemassa. Pukuhuoneiden seinillä oli tietokoneella tulostettuja aanelosia: Tämä pukuhuone on vain iltavuorolaisten käytössä, Ei juomia ja ruokia liikuntasaliin!, Keltaset liput eivät enään kelpaa maksuvälineiksi!, Laitathan tavarat takaisin paikoilleen lähdettyäsi jotta muiden ei tarvitse siivota jälkiäsi! Kiitos! Jäin miettimään, kuinka nykyään kaikki tuollaiset tiedotukset ja opasteet on kirjoitettu ja tulostettu tietokoneella - tietokoneet ja printterit ovat nykyään niin halpoja, että niitä on oppilaitosten vahtimestareillakin.

Kymmenen tai viisitoista vuotta sitten moiset laput olisi kirjoitettu käsin, mutta nykyään ei käsin kirjoitettuja lappuja näy enää juuri missään. Jos tekisi elokuvaa tai televisiosarjaa, joka sijoittuisi 80-luvun loppupuolelle tai 90-luvun alkuun ja yhtenä kuvauspaikkana olisi jokin laitos, (oppi- tai terveydenhoito- tms.), pitäisi muistaa panna seinille muutama käsin kirjoitettu ohjelappu aidon tunnelman saavuttamiseksi.

Oma muistini toimii sillä tavoin valikoivasti, että arkipäivän tavanomaisimmat asiat eivät juuri jää mieleen. Muistaako kukaan teistä lukijoista, miltä vaikkapa maitopurkki näytti 5 vuotta sitten? Entä 10 vuotta sitten? Arkipäivä on hämmästyttävän katoavaista, ja siksi sitä pitäisi tallentaa koko ajan, ottaa kuvia ruokapöydistä, sanomalehdistä, mainospylväistä, parkkipaikoista, marketeista, kouluista, ihmisistä, mistä tahansa tuikitavallisesta asiasta. Tuosikymmenten päästä kuvilla olisi enemmän muistinvirkistysarvoa kuin tavallisilla poseeraus-, biletys- ja matkakuvilla. Sain kymmenvuotiaana halvan kameran ja siihen paljon mustavalkofilmiä koska se oli halpaa. Kuvasin erittäin paljon, mitä tahansa mitä matkan varrelle tuli. En välittänyt ollenkaan siitä, mitä silloin pidettiin taitavana valokuvauksena, dokumentoin vain itselleni tärkeitä asioita. Nyt nuo kuvat ovat minulle suunnattoman arvokkaita, sillä niissä näkyy lapsuuteni visuaalisen ympäristön yksityiskohtia tavalla, jolla tarkemmin ja "paremmin" sommitelluissa kuvissa ei näkyisi. Kolmanneslitran limsapullojen pahvipakkauksen päällä torkkuva kissa, ystäviä muovisessa pihakeinussa, kaukosäätimetön televisio, ensimmäiset stereot, maalle jääneitä suuria veneitä, talven kinoksia, muovisotilaita. Kaiken kaikkiaan perusarkipäivää kuviksi tallentuneena.


Ilo irti kuumeesta

Flunssa koettaa saada ruumiinlämpöäni koholle. On mukavan höntti olo, kuumetta 37,6 astetta. Tämä on tavallaan hauska olotila, koska nenästä ei valu räkää, kurkku ei ole enää kipeä, mutta kuume saa ajan tuntumaan hitaalta. Tietysti sairaslomalla on silläkin osuutensa asiaan.

Hyvä lääke kurkkukipuun on muuten paksu hyytelömäinen Lasten Panadol -mikstuura. Kun sillä kurlaa, kurkkukipu häviää ja nieluun tuntuu leviävän jonkinlainen suojaava kalvo. Vaikuttavaa ainetta Lasten Panadolissa on niin vähän, ettei yliannostuksen vaaraa ole, jos ei koko ajan sitä ryystä.


Näin unta että olin astronautti, joka käveli Marsin pinnalla. Katsoin taivaalle ja huusin kypäräni sisällä: "Ihmiskunta, olet suuri!". Tunsin olevani tähtiin levittäytyvän ihmiskunan kasvukärki, valittu ja onnekas saadessani elää juuri tässä ajassa, mikä aika se sitten siinä unessa olikaan. Lisää kuumeunia!