3.12.04

Lisäys edelliseen

Laszlo Jamfista vielä. Kun näin nimen Jamf kirjoitettuna ensi kertaa, maailma keinahti. Nimen graafisessa hahmossa ja äänneasussa on jotain selittämättömän erikoista, ja aina kun kohtaan jotain vastaavaa, tunnen keinahduksen, siis aivan konkreettisen fyysisen tunteen siitä että maapallo huojahtaa. Keinahdukset ovat todella harvinaisia, mutta niitä kuitenkin tapahtuu. Nykyään tavallisimmin katsoessani jotakin modernia tanssiesitystä.

Pidän tanssista, sillä se on taiteenlaji, jota en osaa analysoida ja johon en osaa ottaa tarkkailevaa etäisyyttä. Toivottavasti en koskaan opikaan, ja tätä luonnontilaa ylläpidän välttämällä tanssiin liittyvän kirjallisen materiaalin lukemista tai tanssista keskustelemista. Kun järki liukastuu, aivot toimivat toisin, mutta toimivat kuitenkin, ja se on nautinnollinen ja ilahduttava kokemus. Tanssissa on parhaimmillaan jotakin lumoavan vierasta.

5 kommenttia:

Jani kirjoitti...

“Kun järki liukastuu, aivot toimivat toisin, mutta toimivat kuitenkin, ja se on nautinnollinen ja ilahduttava kokemus. Tanssissa on parhaimmillaan jotakin lumoavan vierasta.”

Vaikka olen tunnistavinani osia tuosta tunteesta, en voi olla varma, onko kyse siitä, johon sitä vertaan, sillä kyseessä on minulle ehkä suorastaan hieman vastenmielinen tunne.

Olen kokenut sen pariin otteeseen vieraillessani paikoissa, joissa ihmiset tiettävästi ovat asuneet, ja joiden epäsiisteys, törkyisyys, suoranainen saastaisuus on ylittänyt kaikki inhimilliselle asettamani kriteerit. Ajatus siitä, että joku on elänyt elämäänsä tässä paikassa on tuntunut niin kauhistuttavalta, että mieli on jotenkin tosiaankin tuntunut luiskahtavan pois paikoiltaan.

Toinen paikka oli alkoholistien kodin virkaa toimittanut vanha, laho talonrötiskö täynnä kaikkea mahdollista romua. Toinen oli edesmenneen ketjupolttajan yksiö, jonka seinät ja kattia kellersivät ja jonka hajun peittämiseksi tarvittiin sittemmin lukuisia maalikerroksia.

Jani kirjoitti...

Ja näin kätevästi lyhensin katon ja lattian “kattiaksi”.

Dyro kirjoitti...

Varmasti on vastenmielistä, jos vierauden tunne yhdistyy johonkin epämiellyttävään. Ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa vieraasta kauneudesta (alien beauty), mutta sekään ei kata tuota kuvailemaani kokemusta kuin osittain.

Inhimillinen törky on minustakin vastenmielistä, mutta romu ja romuttuneet teollisuusrakennukset taas eivät. Ne ovat erittäin kiehtovia; aikoinaan täynnä järjestystä ja toimintaa ollut tila siirtyy nyt pikkuhiljaa kohti epäjärjestystä ja sulautuu ei-inhimilliseen luontoon. En taida olla ainoa, niille oli oma valokuvasaittinsa ainakin jokin aika sitten. Tähän hätään en sitä valitettavasti löydä Googlenkaan avulla.

Muistan myös joskus nähneeni myös jutun valokuvaajasta, joka "kuvaa neulanreikäkameralla romua zeniläisessä mielentilassa". Häntäkin ymmärrän täysin, se on tuttua , eikä ollenkaan vierasta.

Jani kirjoitti...

“...niille oli oma valokuvasaittinsa ainakin jokin aika sitten...”

The Silent The Complete? L.B.:n viittauksesta.

Dyro kirjoitti...

Tuo se oli, kiitos!