11.10.04

Rahasta puheenollen

Osallistun taas Nettisijoittaja-kilpailuun. Kilpailussa tulee sijoittaa 2 x 50 000 euroa eri osakkeisiin, ja kun kilpailuaika marraskuussa päättyy, parhaiten pärjänneet kilpailijat palkitaan. Tällä kertaa olen menestynyt paremmin kuin koskaan, ykkössalkkuni on jo tuottanut kahdessa viikossa 569 euroa voittoa, mikä nostaa rankingini kilpailulistalla parhaaseen kymmenesosaan. No, edelläni on kyllä 1400 kilpailijaa, joten voittoon on vielä matkaa. Kakkossalkkunikin on parhaassa kolmanneksessa, vaikka se on tehnyt 183 euroa tappiota. Jotkut ilmeisesti polttavat rahaa kilpailussa oikein urakalla ja näin nostavat meidän vähemmän tappiollisten sijoitusta.

En tiedä osakesijoittamisesta kovinkaan paljon, joten en sitä tosielämässä harrasta. Ensimmäisillä pelikerroilla pari vuotta sitten sähläsin oikein kunnolla, myin ja ostin osakkeita harva se päivä täysin irrationaalisin perustein. Sijoitin esimerkiksi elintarvikealan yrityksiin, koska "ihmiset syövät aina, ja näin ruokafirmoilta eivät ainakaan asiakkaat lopu". Ei onnistunut se strategia ollenkaan. Lisäksi jokaisesta osto- ja myyntitapahtumasta täytyy maksaa palkkio, joten mitä enemmän ostaa ja myy, sitä enemmän joutuu maksamaan palkkioitakin.

Nyt olen liikkeellä hyvin maltillisella strategialla, sijoitan suuria summia muutamaan suureen ja vakavaraiseen yritykseen ja pieniä summia kolmeen-neljään lupaavaan ja innovatiiviseen (ainakin mielikuvissani) pienempään yritykseen. Se näyttää tuottavan toivottua tulosta ykkössalkussa, vaikka mestarisijoittajat pelissä repivätkin vielä suurempia voittoja. Tietysti jos ei sijoittaisi mitään, sijoittuisi kilpailussa ainakin paremmin kuin ne salkut, joiden arvo on laskenut alle 50 000 euron.

Sen olen ainakin oppinut, että menestyksekäs osakesijoittaminen vaatii erittäin taitavaa ja asiantuntevaa ajattelua, jonka hankkiminen ei ole aivan helppoa. Lisäksi olisi seurattava tiiviisti markkinoita, mitä ainakaan minä en ole hirmuisen kiinnostunut tekemään.

Ei kommentteja: