14.10.04

Maailmankaudet ja aika

Eilen opiskelin huvikseni maailmankaudet tältä loistavalta sivulta. Tietysti olin tiennyt niistä aikaisemmin, mutta en ollut koskaan muodostanut niistä yksityiskohtaista kokonaisuutta; sellaista jossa hahmottuu elämän kehitys ja aikakausien pituus jatkumona, ei vain muutamina toisiaan epäselvästi seuraavina jaksoina.

Vallan huimaavaa oli kehittää ajatuskoe, jonka avulla noiden aikakausien pituuden edes jotenkin ymmärtää. Numeroina luettuna ei vuosimiljoonalla ja -miljardilla tunnu olevan paljoakaan eroa, kumpikin on "pitkä aika". Niinpä yritin havainnollistaa asian. Oletetaanpa, että yhden A4-paperin paksuus on 0,1 mm, ja se vastaa yhtä vuotta. Kun papereita pinotaan peräkkäin, mahtuu yhden sentin matkalle 100 paperia, eli 1 cm on 100 vuotta. Tällöin 10 000 vuotta on 1 metri, ja 100 000 vuotta 10 metriä. Vuosimiljoona on 100 metrin mittainen, ja vuosimiljardi 100 kilometrin mittainen. Tuon sata metriä pitkän vuosimiljoonan voi hahmottaa helposti, erityisesti jos kuvittelee kävelevänsä 100 metriä pitkän, tiiviisti peräkkäin pinoitusta arkeista muodostetun paperipaalin vieressä. Sata miljoonaa vuotta on 10 kilometriä, senkin pituuden juuri ja juuri voi kuvitella, mutta miljardi vuotta, eli 100 kilometriä on jo kävelymatkana mahdoton hahmottaa. 100 kilometrin kävelemiseen menisi noin kolme päivää. Ja silloin vierellä olisi koko ajan se 100 kilometrin mittainen paperipaali.

Jos elämä alkoi noin 2,5 miljardia vuotta sitten, niin elämän alkuun olisi matkaa 250 kilometriä. Viikon kävelymatka paperipaalia seuraten. Kambrikauden alku, jolloin monisoluiset eläimet kehittyivät räjädysmäisesti, olisi nykypäivästä 55 kilometrin päässä. Dinosaurusten valtakausi päättyy 6,5 kilometrin päässä. Ihminen, Homo sapiens ilmestyi peliin noin 10 metrin päässä. Viimeisen jääkauden päättymisestä on nykyhetkeen matkaa metri. Kuinkahan pitkä ihmisen ajasta mahtaa tulla? Mahdammeko olla jonkinlaisen kambrikauden monimuotoisuus räjähdykseen verrattavan kongitiivisen räjähdyksen kynnyksellä?

Huikeaa. Elämän historian valtava aikaskaala ei kerta kaikkiaan meinaa mahtua päähän. Elämän monimuotoisuus ja maapallon kokemat kosmiset katastrofit ovat nekin mielenkiintoisia, mutta varsinainen tajunnanräjäyttäjä on minulle tuo aikaskaala. Tätä kokemusta ei oikein voi välittää sanoin.

Tänään huomasin, että Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan erään rakennuksen portaissa on ilmeisesti oikosarvisten fossiileja, jotka ovat ehkä noin 450 miljoonaa vuotta vanhoja (jos ne ovat peräisin ordovikikaudelta, mutta voivat ne olla paljon nuorempiakin, sillä oikosarvisia oli vielä triaskaudellakin). Ordovikikaudelle olisi 45 kilometriä kävelemistä. Joka tapauksessa satoja miljoonia vuosia sitten eli eläinyksilö joka kuoli, fossilisoitui ja päätyi vuosimiljoonien pyörityksessä lopulta minun silmieni tarkasteltavaksi. Tunnen oloni kummallisen nöyräksi.

Joskus aikaisemmin kirjoitin, että sisäinen aikani on hidasta kuin jäätiköiden kasvu. Joskus olen tuntenut itseni poikkeavaksi sen vuoksi, mutta nyt tajuan, ettei siinä mitään vikaa ole, päinvastoin. Lisäksi tämän maailmankausiasian johdosta olen alkanut tuntea viehtymystä pitkiin ajanjaksoihin kaiken tämän kvartaalitalousroinan vastapainona. The Long Now -projekti kiinnosti minua jo aikaisemminkin, mutta vain hauskana kekseliäisyyden osoituksena. Nyt ymmärrän, että projekti on erittäin tärkeä ja merkittävä. Geologisen ajan pituuden syvä ymmärtäminen voisi ohjata ihmiskunnan kehitystä kestävämmälle pohjalle.




Ei kommentteja: