17.9.04

Sketsi-idea: maanpuolustusleikkikenttä

Sketsissä haastatellaan Yli-Rääkkölän Maapuolustusyhdistyksen puheenjohtaja Kero Kariskoskea. Maanpuolustusyhdistys on rakentanyt talkoilla kaupungin (koska mikä tahansa taajama on nykyään kaupunki) alle kouluikäisille lapsille maanpuolustusaatteen innoittaman leikkikentän.

Leikkikentällä on juoksuhauta, poteroita, pari bunkkeria, köysikiipeilyseinä, betonisia leikkimiinoja, Lappset-tyyliin kasattu komentoteltta ja pari samalla tyylillä toteutettua leikkipanssarivaunua, johon on maalattu Suomen lippu ja sanat Isänmaa - yhteinen asiamme!

Kariskoski selittää, kuinka maanpuolustushenki on luotava jo lapsesta saakka, ja mikä olisikaan parempi tapa kuin tarjota ympäristö, jossa maanpuolustustaitoja voi kehittää hauskasti leikin varjolla. Erityisesti isät ja pikkupojat - ja mikseivät pikkutytötkin voivat leikkiä yhdessä vaikkapa jalkaväkijoukkueen hyökkäystä, tai opetella miinoitteiden laittamista, sulutusta ja murrostusta.

(taustalla lapset heittelevät käsikranaatteja, juoksevat juoksuhautaan ja sieltä ylös)

Toimittaja kysyy, eikö tällainen ole hieman samanlaista kuin DDR:ssä aikoinaan. Kariskoski vastaa, että tämähän on kokonaan eri asia - Suomi on Vapaa Maa, kiitos veteraanien (liikutusta äänessä, ärrä soRahtaen), ja meidän on ylläpidettävä sotilaallista valmiuttamme. Militarismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Sitäpaitsi leikkikenttä on lasten keskuudessa erittäin suosittu, ja vain jotkut pasifistivanhemmat ovat kieltäneet lapsiaan leikkimästä siellä. Ja kukapa tietää, täällä ehkä kasvaa tulevaisuuden johtaja-aines, kun lapset oppivat tiimityötä ja johtamista jo pienestä pitäen.

(taustalla lapset leikkivät rintamakarkureiden teloitusta)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten lauletaan samalla käsillä leikkien:

"Kuullos pyhä vala kallis Suomenmaa!"

Ja:

"Kyyllös pyhä välä källis Syömenmää."