7.9.04

Pää on olemassa siksi, että ihminen osaisi päättää

Olen saanut luultavasti kaikki Topeliuksen ja Lagerlöfin sadut kokoelmateoksina. Jos vaikka lukisi ne, kieli (käännös, tietenkin) on ainakin monipolvisen kaunista. Tai jos veisikin ne Hiltusen divariin? Maksaisikohan Seppo niistä hyvin? Ehkä. Minulla on nyt myös Seitsemän veljestä fraktuurapainoksena, tosin se näköispainos on vuodelta 1949, Gallen-Kallelan kuvittama Kalevala, sekä hirveän kokoinen ja tonnin painoinen nahkakantinen perheraamattu. Fraktuuraa en jaksa tavata, vaikka Seitsemän veljestä hyvä kirja onkin. Kalevalan voisin pitää itselläni, mutta ehkä tosiaan kiikutan nuo muut divariin.

Mutta jos nyt sitten kuitenkin ennen sitä lukisin niitä Topeliuksen ja Lagerlöfin satuja, ainakin sen verran, että tiedän pidänkö niistä.

Itse asiassa muuten Gallen-Kallelan Kalevala-kuvituksesta saisi hienoja tatuointeja. Mutta en toisaalta pidä tatuoinneista.

Mitähän sitä tekisi, jos kirjat osoittautuisivat ihan sika-arvokkaiksi harvinaisuuksiksi? Jos vaikka opettelisi lentämään? Alkaisi myrskybongariksi? Jos ostaisi skootterin tai vanhan kolikkoautomaatin (vektoripelin!)? Menisi Turun kautta Tukholmaan ja sieltä edelleen Vietnamiin?

Jos kirjoista ei saa rahaa, voisi leipoa leivän. Voisi talloa jalanjälkiä mutaan. Voisi soittaa kavereille, mennä käymään ja viedä mukanaan salmiakkia. Voisi käydä sienestämässä. Voisi ilmoittautua puukkokurssille työväenopistoon. Voisi käydä meressä uimassa, ennen kuin se jäätyy.

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Mainioimpiin teksteihin ei usein ole mitään kommentoitavaa. Joten, :) vain.

Dyro kirjoitti...

Kas, lukeehan tätä joku. Kiitokset.