5.9.04

Matkan varrelle jääneitä perustoimintoja

Raha-automaattiyhdistyksellä on kampanja, jossa mainostetaan Rayn tukea sotaveteraaneille. Mainokseen kuuluu kuva, jossa joukko miehiä poseeraa kameralle 40-luvun asepuvuissa, yläpuolellaan teksti "Olisiko meistä ollut siihen?" (Ovela veto sinänsä RAY:ltä, nyt kun sitä uhkaa pelimonopolin murtumien - sotaveteraanit mainitsemalla Ray pääsee taas kunnioitettujen laitosten kastiin).

Vasta erästä keskustelua seuratessani ymmärsin, että kuvan henkilöthän ovat kaikki julkkiksia. Kari Väänäsen tunnistin, kun tarkemmin kuvaa katsoin, mutta ketään muuta en. Tämä johtuu siitä, että en seuraa juurikaan televisiota (mitä nyt Blair Witch Projectin unohdin katsoa, argh) tai pysyttele kärryillä julkkisasioista enempää kuin mitä lööpeissä ja marketin kassajonossa tulee pakostakin nähtyä.

Television katsomattomuuteni ei sisälly mitään snobiutta, kuten ei sisälly siihenkään, etten lue iltapäivälehtiä tai 7 päivää:n kaltaisia tajunnantilkeriepuja. Televisiolla on vain minulle hyvin vähän tarjottavaa. En voi mitään sille, että maikkarin, subtv:n tai nelosen tarjonta kiinnostaa minua vain satunnaisesti ja harvoin. Yle Teemalta tulee kyllä usein hyvää ohjelmaa, sitä jaksan katsoa enemmänkin. Televisio ei kuitenkaan enää rytmitä elämääni, enkä edes muista, minä viikonpäivänä mikäkin sarja, talk show tai ajankohtaisohjelma lähetetään. Iltalehtiä en lue, ei niissäkään ole mitään minua kiinnostavaa. Populaarikulttuuria muutenkin seuraan varsin vähän, mitä nyt Soulseekillä imuroin koko ajan jotakin aidosti kiinnostavaa musiikkia. Sanomalehtiä kyllä luen aktiivisesti, joskus jopa kuuntelen radiota, sieltä Radio Helsinkiä.

Vaikka asunkin Helsingin keskustassa, elän hyvin etäällä siitä jokapäiväisestä mediavirrasta, jota kansalaisille tarjotaan. Kenties siitä syystä elämäni on hyvin onnellista, omaehtoista ja itseohjautuvaa (tai ainakin tuntuu siltä) - kukaan ei suostuttele, vaadi, houkuttele tai tarjoa viestintävälineiden kautta mitään. Itse asiassa olen päätynyt kuin itsestään elämään jatkuvassa mediapaastossa ainakin mainosrahoitteisen median suhteen, ja se tekee pelkästään hyvää.

Vähäisestä populaarikulttuurin seurannastani huolimatta en ole mitenkään sosiaalisesti syrjässä tai outo lintu. Kaikkea ei vain tarvitse vastaanottaa eikä vastustaakaan, joillekin asioille voi vain kääntää selkänsä.

Ei kommentteja: