1.9.04

Estoniakokoelma

Ruotsi on julkaissut Estonia-arkiston. Onneksi jouduin opiskelemaan pakkoruotsia koulussa ja yliopistossa, sillä sen avulla pysyn kärryillä onnettomuuden radioliikenteestä, johon nyt olen makaaberin kiinnostuksen ajamana tutustunut. Estonia oli kaamein onnettomuus mitä tiedän, mutta siitä huolimatta se kiinnostaa. Ehkä minussa asuu pieni Alibin lukija.

Äänitallenteita kuunnellessa huomaa hyvin, miten vaikeaa on saada tietoa välitettyä pelkän puheen keinoin, ja miten puhe heijastaa puhujansa kulloistakin mielentilaa. Kaikki tämän blogin lukijat (kaksiko teitä nykyään on?) varmaan muistavat Estonian perämiehen hätääntyneen "Mayday, mayday" -kutsun. Nauhoilta kuulee myös, kuinka Silja Europan radio-operaattori on kenties ensin vähän väsynyt yövuorossa, kunnes kuulee Estonian yrittävän tavoittaa häntä nimenomaan hätäsanoman vuoksi. Sitten ääni terästäytyy. Helsinki Radion radistilla taas on tyypillinen helsinkiläispuhetyyli.

Kuuntelin juuri tallenteen numero 11. Siinä Estonian uppoamispaikalle ensimmäisenä päässeelle Viking Mariellalle valkenee, että Estonia on uponnut. Hyytävää kuultavaa, radio-operaattori kertoo, kuinka meressä on paljon valoja, jotka vilkkuvat - "Här är massor med ljus på vår… som blinkar". Blinkar sanotaan epäuskoisen tyrmistyksen vallassa, taustalla joku huutaa sitä ennen "massor!". Lopuksi selviää, ettei Estoniasta näy vilaustakaan, ei edes tutkassa.

Estonian turma-aamuna heräsin myöhään, koska sinä päivänä ei ollut luentoja. Silloisella naisystävälläni oli korva kipeänä, ja hän pyysi minua hakemaan apteekista Buranaa. Minulla ei ole tapana katsella aamuisin TV:tä tai kuunnella radiota, joten lähdin saman tien matkaan. Ajoin Ruoholahdesta raitiovaunulla 8 Runeberginkadun apteekkiin, puolitangossa olevat liput läiskyivät. Onkohan joku taloyhtiöstä kuollut, ajattelin, mutta lippuja näkyi kaikkialla. Mikähän nyt on? Vähän ennen apteekkia näin elintarvikekioskin ovessa lööpin "AUTOLAUTTA UPPOSI TURUN SAARISTOSSA".

Muistan vieläkin, että ostin nestemäistä Buranaa liivatekapseleissa ja kiirehdin kotiin, matkalla vilkaisin vielä lehteä Ruoholahden metroaseman kioskin telineessä. Ai se olikin virolainen laiva joka upposi, ja keskellä avomerta. Eiväthän Siljat ja Vikingit uppoa. Ensireaktioni hävettää vieläkin.

Päivä meni epäuskon vallassa, uutiskuvissa oli hukkuneita ihmisiä, ulkona päivä oli jo seesteinen ja repaleisia pilviä kuljeskeli itäänpäin. Pari kuukautta myöhemmin matkustin autolautalla Tukholmaan. Oli erittäin kova tuuli, kaikki laivalla olivat hyvin vakavia, eivätkä yrittäneet sitä peittää. Henkilökunta yritti peittää huolestuneisuutensa. Katselimme hytin ikkunasta pimeää myrskyävää merta. Nukuimme vaatteet päällä, emme vitsailleet mistään.

Ei kommentteja: