17.3.04


Kansallisia traumoja

Sain Täällä pohjantähden allaninkin päätökseen pari viikkoa sitten. Tuumin, että olen huiman onnekas, koska suvussani ei ole koskaan oltu niin punaisia kuin valkoisiakaan, eikä kumpikaan isoisistäni ole taistellut sodassa. Toinen kuoli juuri ennen sodan syttymistä ja toinen oli rähinöihin liian vanha. Koska en ole sukulaisteni kautta altistunut suomalaisen kollektiivisen tietoisuuden synkimmille asioille, eivät ne minuun vaikuta yhtä voimakkaasti sukupolvien yli kuin joihinkin toisiin kanssakansalaisiini. Minulle esimerkiksi sotaveteraanit eivät ole kristuksenkorvikkeita, joiden kallis uhriveri valui maahan jotta saisimme elää - ei, veteraaneilla kävi vain paska säkä kun joutuivat sotaan kesken nuoruuttaan, ja Suomihan pärjäsi siinä mittelössä eräällä tavalla hyvin.

Nyt kun Marjo Matikainen-Kallströn oikeistoilee kommenteissaan, kumpuavat keskustelupalstoilla jostakin kansan alitajunnasta automaattisesti lahtari- ja punikki-termit, jotka ovat jo täysin vanhentunutta tavaraa, mutta yhä niitä vain käytetään, ja useimmiten ilmeisesti enemmän tosissaan kuin kieli poskessa naljaillen. Suojeluskuntiakin yritetään kaiketi elvyttää kodinturvajoukkojen nimellä. Ilmeisesti joillakuilla on nyt kova tekemisen puute tai suuri kaipuu aitoon ja oikeaan viholliseen, kun NL on kupsahtanut.

Ei kommentteja: