31.12.04

Lettuja ja hilloa sekä paahtoleipää

Yksilön arvo pariutumiskumppanina on suoraan verrannollinen hänen kykyynsä tuottaa mielihyvää (potentiaaliselle) kumppanilleen. Ihminen on mielihyväperiaatteella toimiva eläin, ja nyt kun elämme hedonistisemmassa kulttuurissa kuin ennen, ei ole ihme että ihmisen kyky tuottaa mielihyvää toisille on ratkaisevan tärkeää niin parinmuodostuksessa kun muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tämä käy ilmi selvästi vaikka Helenin blogia lukiessa. Jos ihminen ei tuota toisille mielihyvää ulkonäöllään, tai pahimmassa tapauksessa tuottaa mielipahaa pelkällä olemuksellaan, hän ajautuu sosiaaliseen paitsioon myös muuten kuin pariutumusmielessä.

On siis niin, että jos haluaa rakkautta, on oltava rakastettava. Rakastettavuus taas on kykyä tuottaa kumppanilleen mielihyvää, ei mitään hypermystiikkaa.

Se mistä itse kukin mielihyvää saa, on sitten toinen juttu. Hyvä ulkonäkö tuottaa instant-mielihyvää, mutta niin tuottaa raha, sosiaalinen asema ja sopiva luonne. Siksi on typerää väittää, että ulkonäöllä ei ole merkitystä tai että vain ulkonäöllä on merkitystä. Kaikilla mielihyvää tuottavilla ominaisuuksilla on merkitystä, niiden summa ratkaisee.

Edit: viime vuonna uudenvuodenlupasin opetella pilkkusäännöt uudelleen. En noudattanut lupaustani. Poistin kuitenkin turhaksi luulemani pilkun otsikosta. Vaistonvarainen pilkutus on hölmöä, koska vaisto on tuuliviiri.

Hämmästüttävä luonto

Ulkona varisparvi ahdistelee kahta haukkaa. Hain kiikarit, mutta haukat olivat jo paenneet. Kiikareilla bongasin jokunen päivä sitten taas komeetta Machholzin. Sumutäplä oli liikkunut, sen oli pakko olla se. Andromedan galaksinkin löysin. Laadukkaat kiikarit minulla.

Näennäinen valaistuminen ja valokuvaukselliset puutalot

Eilen nukkumaan käydessä ajattelin, kuinka elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Nämä ajatukset eivät oikeastaan ole peräisin Aasian katastrofista, vaan yksinkertaisesti sen tunnustamisesta, että elämän mielekkyys tai tarkoitus on keksittävä ja kehitettävä itse. Tästä syystä elämän mielekkyys on pelkkä illuusio, jokaisen oman mielen luomus. Sama koskee tietysti elämän tarkoituksettomuutta ja mielettömyyttä, sekin on vain mielen luomaa harhaa. Se sai aikaan mukavan irrallisuuden ja vapauden tunteen. En ole uskonnollinen, mutta aloin miettiä onko tämä nyt sitä mistä Zen-buddhalaisuudessa käytetään nimitystä ei-mitään.

Valitettavasti en ehtinyt valaistua, koska nukahdin. Näin unta, että olin kalliolla leikkivien lasten seurassa. Männyn varjostaman kuusen alta löysin kallion pinnasta ensin kultaa ja sen jälkeen vaaleansinisiä turmaliineja ja lopuksi punaisia läpikuultavia rubiineja, jotka olivat muodoltaan täydellisiä pentagonidodekaedreja. Jalokivet kaiken lisäksi lähtivät irti kivestä ihan vain vetäisemällä.

Tänään olen valokuvannut 20- ja 30-luvulla rakennettua puutaloaluetta ja havainnut, että talojen piharakennuksissa on tietty muoti. Yhden kadun varrella piharakennukset on rakennettu tontille pitkittäin, ja kaikki ovat saman kokoisia ja melko lailla saman näköisiä. Toisen kadun varrella piharakennukset on rakennettu aivan tontin lyhyttä sivua vasten poikittain siten, että naapurin puolella on samanlainen piharakennus samassa kohdassa ja rakennuksilla on siis yhteinen väliseinä, ja yhtenäinen katon kulma. Ihan kuin tavallinen talo olisi pantu puoliksi. Mikähän tällaisen yhtenäisyyden on saanut aikaan? Itse omakotitalot ovat jokainen erilaisia. Yksi niistä on kuution muotoinen, kuin noppa. Se on kuulemma siirretty Karjalasta. Alueella näkyy paljon kissoja vapaana, kunpa ne eivät jäisi autojen alle.

30.12.04

Mitä muistetaan vuodesta 2004

Avustusroposet on kilautettu lippaaseen, joten olen nyt Hyvä Ihminen. Varmistin tottakai ensin, että avustus menee paikallisille ihmisille, eikä varakkaille länsimaisille turisteille, joilla on matkavakuutus, tilauslennot kotimaahan, hyvälaatuinen sairaanhoito ja kriisipsykologin ilmaista apua. He pärjäävät kyllä, vaikka se ei kaikille helppoa olekaan.

Katselen tsunamivideoita ja ihmettelen miten erilainen tsunami on kuvitelmiini nähden. Se ei olekaan valtava vesiseinä, vaan vain kohtalainen hyökyaalto, joka puskee rantaan ja sisämaahan sen sijaan että kasvaisi ensin huikean korkeaksi ja romahtaisi sitten ylhäältäpäin kaikkien niskaan. Olin itsekin alustavasti suunnitellut matkaa Thaimaan rannoille, mutta täytyy sitten lähteä vaikka Vietnamiin jossakin vaiheessa.

Kävin tänään katsomassa Pelikaanimiehen. Selkeä ja rauhallinen elokuva, mutta ei aivan yllä Heinähatun ja Vilttitossun tasolle. Pelikaanimiehen miljöö oli merkillisen ajaton ja kaurismäkimäinen, tarina oli sekin hyvä, mutta Heinähatussa ja Vilttitossussa oli enemmän minua miellyttävää särmää. Pelikaanimies on pohdiskelevampi ja syvämietteisempi. Kiinnostaisi tietää, mitä lapset siitä ajattelevat, aikuiset pitävät elokuvasta varmasti. Alvar Aallon sokeripalatalo oli yhdessä kohtauksessa korvattu sen tieltä puretulla rakennuksella. On sekin kaunis, mutta minä olen sillä tavalla kai poikkeava, että minusta se Aallon rakennuskaan ei ole ruma kuin vain muutamasta kulmasta, joiden löytämiseksi täytyy kaiken lisäksi nähdä vaivaa.



Raketei ja pomei

Monet kaupungit ovat luopumassa uuden vuoden ilotulituksista ja lahjoittavat ilotulitusrahat Aasiaan. Kaunis ajatus, mutta ei kovin oikeudenmukainen. Ilotulitukset on tilattu yrityksiltä, jotka jäävät nyt nuolemaan näppejään, elleivät ole osanneet tehdä kunnon sopimuksia tilaajien kanssa. Jos sopimuksessa sanotaan, että tilauksen peruuttamisesta tietyn ajankohdan jälkeen on maksettava sopimussakko, kaikki häviävät. Tilaaja ei saa ilotulitusta ja kaupungille koituu sakosta lisäkustannuksia. Pahimmassa tapauksessa tsunamin uhreille lähetetään pienempi summa kuin mitä ilotulitukseen oli varattu, koska summasta on vähennetty sopimussakko. Apu tulee varmasti tarpeeseen, mutta minusta ilotulitusten peruminen on silti hurskastelua. Rahaa voi lahjoittaa itse kukin Punaiselle Ristille sopivaksi katsomansa summan, ja paljon fiksumpaa olisi kehottaa kansalaisia tinkimään omista uuden vuoden ilotuliteostoksistaan ja tilittämään hiukan rahaa SPR:lle. Siten saataisiin kerättyä varmasti enemmän kuin mitä kunnilta saadaan.

Siis: Kansalaiset, tinkikää hiukan rakettiostoksistanne ja lahjoittakaa säästämänne raha katastrofirahastoon.

Täksi uudeksi vuodeksi ostan pari pataa. Se saa riittää ja SPR saa minulta paria rakettia vastaavan summan. Ennen ostin raketteja ja pommeja niin paljon kuin vain rahavarat antoivat myöten, mutta enää en jaksa. Kerrankin ostin 1 000 isoa kiinalaista, ja niitä oli jäljellä vielä viiden vuoden kuluttuakin, kun ne olivat jo kiellettyjä. Niitä vanhoja Thunder King -tykäreitä kyllä kaipaan, siis niitä joista lensi vihreä pallo joka räjähti kovaa lennon lopuksi, eikä nysväillyt crackling-tyyliin niinkuin nykyiset.

28.12.04

Pulkkailusta

Pulkkailu on talven parhaita iloja! Siinä yhdistyy rasitus ja lepo mitä todella hauskalla tavalla. Mäen kiipeämisessä ja pulkassa istumisessa sen jyryyttäessä alaspäin on juuri oikea rytmi.

Tänä jouluna löysin kaikkien aikojen parhaan pulkkamäen. Se on melko matala, mutta samalla aika jyrkkä, ja ennen kaikkea siinä on mahdollisuus pitkään loppuliukuun. Pulkkailun ilo haihtuu kokonaan, jos hyvät vauhdit joutuu lopettamaan mäen alla jarrutukseen.

Hyvän pulkkamäen ei edes tarvitse olla kovinkaan avara, tämäkään ei ole. Sen sijaan siinä on useita eri reittivaihtoehtoja: jyrkkä ja nopea perusmäki jota seuraa pitkä finaali puron yli; loiva ja pitkä mäki, jonka lopussa on tiukka käännös ja jäinen kapea polku metsän siimeksessä (lykkimällä pääsee vielä hiihtoladun yli ja kymmeniä metrejä eteenpäin loivaa alamäkeä synkässä pimeässä metsässä) ja tosiurheilijoille superjyrkkä alkupala, tiukka käännös ja sitten taas sitä samaa polkua hiihtoladulle saakka. Pulkkailu on nautintolaji, ei taitolaji.

Tsunami

Aasian tsunamikatastrofin laajuus valkeni minulle aika hitaasti. Minulle tyypilliseen tapaan kesti pari päivää ennen kuin edes reagoin tapahtumaan muuten kuin noteeraamalla sen tapahtuneeksi samaan tapaan kuin noteeraan vaikkapa sankan lumipyryn. Katastrofeja sattuu ja ihmisiä kuolee - sellaiseen tottuu ja turtuu. Tuhoalueella ei ole tuttaviani (ainakaan tietääkseni), joten senkään puolesta en ole kokenut omakohtaisesti mitään. Vasta jatkuva uutis- ja kuvavirta herätti. Uutiskuvissa on jotakin poikkeuksellista, ne ovat kummallisen rauhallisia ja hitaita, kuin turtuneita. Aurinko paistaa, palmut huojuvat; ruumiita ja roinaa lojuu maassa. Unenomaista ja epätodellista, kaunista ja juuri siksi hirvittävää.


23.12.04

Tauko

Olen joulutauolla ensi viikkoon asti. Toivotan lukijoilleni oikein mukavaa joulua.

Nähdään.

22.12.04

Shuffeli

Vannoin, etten ikinä osallistu mihinkään meemiin, enkä aloitakaan sellaisia kuin vahingossa. Perun sanani, osallistun jälkijunassa meemiin, jossa piti valita koko mp3-kokoelmastaan satunnaisesti 10 kappaletta.

1. Red Snapper - Hot Flush

Kuuntelen musiikka usein paloina, siis siten että kiinnitän huomiota jonkin kappaleen yksittäisiin kohtiin. Tässä 16-minuuttisessa biisissä on mahtava rumpufilli, ja hypnoottisesti toistuva pystybassokuvio, johon on aina pakko sovittaa joitakin nonsense-sanoja.

2. The Cure - In-between Days

Muistuma brittipoppariajoiltani. Hankitty kokoelman täydennykseksi.

3. Muska - Kirjoita postikorttiin

Lähes protoheviä. Muska "Kirkan sisko" Babitzinilla on heviääni, mutta siinä on jotain holtitonta. Samalla tavalla holtitonta kuin miltä tuntuu ajaa pyörällä jossa on löysät pinnat. Näkkärisaundinen kappale, mutta Muskan karjunta pelastaa.

4. O'Jays - Smiling Faces Sometimes

Mistähän tämäkin on kokoelmiini päätynyt. Tämä on kai jotain loungekamaa.

5. Happy Mondays - Step On

No nyt! Häppärit ja manchesterpoppi olivat 90-luvun alussa todella inspiroivaa tavaraa, niin innostavaa että perustimme kavereiden kanssa bändin ja olimme koossa viitisen vuotta. Keikkailimme Tavastialla monesti, Tampereen YO-talossa kerran (jolloin paikalla velloi neljän ihmisen yleisömeri) ja Turussakin muutamaan otteeseen. Ahvenanmaallakin olimme Peace Festivalilla, joka oli järjestetty keskelle metsää, mutta siellä oli ehdottomasti villein yleisö.

6. Hope Sandoval - Heroin

Mazzy Starin eteerinen naislaulaja esittää Velvet Undergoundia.

7. Byrds - Eve Of Destruction

Byrdsillä on hyvä saundi, mutta siinä kaikki.

8. Renaissance - Kings and Queens

Olin ammoin kesätöissä viherrakentajana, ja psilocybe semilanceata -sienistä pitänyt työkaverini suositteli tätä bändiä. Muistin yhtyeen nimen vasta vuosikymmenen päästä, ja löysinkin sitä mp3:sina. Jos on olemassa sukkahousuheviä, niin tämä on sitten sukkahousuprogea, ja peribrittiläistä vieläpä.

Työkaverini oli mukava mies, mutta pelkäsi verta. Jotakin tappia veistäessäni iskin itseäni kirveellä sormeen, johon tuli pienen pieni haava. Kaveri meinasi pyörtyä nähdessään pikkuruisen verihelmen.

9. Dead Can Dance - Towards the Within

Jotain näennäismystiikkaa. Teennäistä, mutta tähän kappaleeseen liittyy mukavia muistoja.

10. Hatsaturjan - Miekkatanssi

Tämän kappaleen kuulin ensimmäisen kerran jossakin 70-luvun tsekkianimaatiossa, ja muistaakseni imuroin sen siksi.

Nyt kaikki laulakaa

Joulu 11-vuotiaana. Muminaksi meni sekin kerta kun pukki pyysi laulamaan Joulupuu on rakennettu, emmekä veljen kanssa muistaneet kuin Joulupuu on varastettu -version sanat:

Joulupuu on vaa... ...tettu
jeepaa... ...tton ovella
Joulupukki hirtet... ...oksalla

Kuusen pienet kynttiläiset
kär... ...iia
mnmm... ym... ...ia

Ei edes naurattanut.


Joulupukkina

En löytänyt vuosia sitten kirjoittamaani juttua joulupukkikokemuksistani, joten kirjoitin sen nyt uudestaan. Olkaapa hyvät, tositarina.

---

Lukiossa ollessani halusimme kaverini kanssa tienata rahaa joulupukkina ja tonttuna. Ajattelimme, että joulupukki-tonttu-pari tilattaisiin helpommin kuin tavallinen pukki, kun hintakin oli sama. Pyysimme keikasta 150 markkaa, ja pian meillä olikin koossa viisi varausta. Uskoimme kuitenkin, että saattaisimme päästä 200 markan ansioihin keikkaa kohti, koska ihmiset ovat joulumielellä ja tippaavat helposti sen viisikymppiä.

Varustauduimme hyvin, minä olin pukki ja kaverini tonttu. Puimme päällemme hienot pukin ja tontun tamineet, jotka kaverini vanhemmat olivat meille hankkineet, niissä ei onneksi ollut edes kuuma. Punaa nenään ja poskipäihin ja menoksi. Ajomatkalla bongailimme vastaan tulevia autoilevia joulupukkeja.

Ensimmäisessä talossa asui ilmeisen vauras, hieman nousukasmainen maansiirtoyrittäjä perheineen. Menimme sisään, kysyimme oliko kilttejä lapsia, ja olihan siellä yksi viisivuotias tyttö. Ennen pakettien jakamista oli edessä pakolliset pukille laulamiset, ja tyttö lauloikin joulupuu on rakennettua kaksi säkeistöä. Kolmannen säkeistön alussa, siinä missä lauletaan kiitos sulle Jeesuksemme, tytöllä oli vaikeuksia ensin muistaa sanoja, ja vanhemmat liikehtivät vaivautuneina.

Aloitimme sitten pakettien jaon. Perheenjäsenille ja tytölle jaettiin paketteja, kunnes luin yhdestä paketista "Mummolle". Perheen oviaukossa seissyt äiti livautti salamannopeasti "Mummo ei ole nyt täällä" ja kurottui nappaamaan paketin. Lahjojen jako jatkui keskeytyksettä. Sen päätyttyä isäntä kutsui meidät ulos ja kaivoi lompakostaan kaksi satasta. "Voi kiitos!", sanoimme yhteen ääneen ja kävelimme autolle. Syyn isännän hölmistyneeseen ilmeeseen tajusimme vasta myöhemmin - hän oli odottanut vaihtorahaa. Ei meillä sitä mukana olisi ollutkaan.

Seuraava asunto oli kerrostalossa, jossa huoneistoon oli kokoontunut myös liuta perheen sukulaisia. Koko joukko oli pulleaa ja hauskaa väkeä, huoneiston lämpötila oli korkealla ja lahjoja riitti. Jakamisesta ei meinannut tulla loppua, koska perhe oli paketoinut erikseen myös joka ikisen pariston, joka lasten leluihin kuului. Kesken kaiken ovikello soi, ja ovella oli laiha suoratukkainen väsyneen näköinen nainen, joka antoi joulukortin ja toivotti ohuella äänellä hyvää joulua. Jokin naapuri ilmeisesti, hänetkin kutsuttiin sisään, koska "yksin ei ole sinunkaan mukavaa viettää joulua", mutta hän kieltäytyi. Kun lopulta saimme kaikki paketit jaettua, olimme jo myöhässä aikataulustamme. Perheen isällä oli tasaraha. Lapset vaikuttivat tyytyväisiltä lahjapinojensa keskellä.

Kaahasimme seuraavaan osoitteeseen ja kirimme aikataulua kiinni minkä voimme. Tämä perhe asui viehättävässä 20 -luvulla rakennetussa puutalossa. Kuten muissakin paikoissa, perheen isä oli meitä vastassa, saimme häneltä lahjakorin vaivihkaa, ja sitten menimme tiedustelemaan kilttien lasten olemassaoloa. Taas luimme vuorotellen paketeista nimilappuja. Perheenjäsenet saivat kukin liudan paketteja, mutta sitten vastaan tuli uusi nimi.

- Pekalle. Pekkakin on ollut kilttinä, sanoi kaverini ojentaessaan pehmeää pakettia
- On täs ollu ihan hyvii fiiliksii vissii, sanoi ovensuusta rankasti tatuoitu linnakundin näköinen mies, joka otti myhäillen pakettinsa.

Autossa vitsailimme, mitä paketissa mahtoi olla. Olikohan perhe päättänyt ostaa Pekalle pitkät kalsarit, koska kiven sisässä on kylmä, eikä kalsareita saa edes vaihdettua viinaan kovinkaan helposti.

Sitten oli vuorossa vauras suomenruotsalainen sivistysporvariperhe, joiden joulukuusi oli todella kauniisti koristeltu ja paketitkin hienoon paperiin käärittyjä, rusetteineen päivineen. Perhe oli iloisella tuulella, ja vitsaili kanssamme. Vanhempi nainen kysyi, saisiko pukin syliin istua. Sanoin, etteivät pukin hauraat luut taitaisi sitä kestää. Tosiasiassa en vain halunnut että kukaan siirtää paikoiltaan vyötärölle köyttämäni tyynyä. Kökkö vitsini ei onneksi pilannut tunnelmaa, tosin kaverini kyllä huomasi ilmeiden hieman kääntyneen muutaman sekunnin ajaksi. Viihdyimme perheen luona erittäin hyvin, ja käynnistä jäi oikein hyvä mieli. Palkkiomme maksoi perheen isoäiti, joka ei hämärässä eteisessä meinannut erottaa sinisiä kympin seteleitä sinisistä tuhannen markan seteleistä. Olimme kuitenkin rehellisiä, ja kerroimme että nyt meinaa pukin ja tontun käynnille tulla roimasti ylihintaa.

Viimeiseen paikkaan saavuimme myöhässä, koska emme olleet löytää taloa. Onneksi perheen lapset olivat jaksaneet odottaa meitä. Pahoittelimme, mutta kukaan ei tuntunut olevan myöhästymisestämme erityisen harmissaan. Myös tämä perhe oli hauska, he olivat vasta muuttaneet taloon ja kaikki vaikutti kovin keskeneräiseltä. Lahjat jaettuamme juttelimme vielä tovin ennen kuin lähdimme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivotellen. Revimme parrat pois ja jaoimme saaliin. Neljäsataa kummallekin muutaman tunnin työstä. Aioimme tehdä saman seuraavana joulunakin, mutta se sitten jäi, kun tyttöystävät eivät ideasta innostuneet.

21.12.04

Komeetta Machholz

Nyt on kirkasta ja tähdet ovat näkyvissä hyvin. Tai niin hyvin kuin valosaasteisessa, lumipeitteisessä kaupungissa voivat olla.

Parvekkeeni on etelään, mikä on onni, sillä näin pääsin yrittämään komeetta Machholzin löytämistä. Otin Viipurin torilta ostamani halpiskiikarit kouraan, ja aloin haravoida etelätaivasta. Muutaman kerran jouduin ravaamaan sisälle katsomaan miltä taivaan pitäisi komeetan ympäristössä näyttää, ja lopulta löysinkin tähtipari omikron Eridani 1:n ja 2:n, joiden alapuolella komeetan piti olla. Niin se varmaan olikin, mutta ainoa mitä näin oli suurehko himmeä sumuinen läiskä. Komeetathan ovat sumuisen näköisiä, mutta olin odottanut edes jonkin verran tähtimäisen näköistä kappaletta. Ainoa mitä näin oli se himmeä diffuusi läiskä, kuin rasvainen peukalonjälki lasissa. Kai se sitten oli Machholz, jonka pitäisi olla komeakin. Hale-Bopp ja Hyakutake olivat kyllä hienompia. Tai sitten en vain osannut etsiä tätä komeettaa oikeasta paikasta.

Orion oli kyllä komea, kiikareilla näkyivät sen kaasusumun tähdetkin. Minulle tulee aina tietynlainen syvän ilon ja hartauden sekainen Olo, kun katselen tähtiä. Tähdet vain Ovat. Niiden mykkä ja vakaa loiste on hyvin yksinkertaista, äärettömän kaunista, ja jotenkin turvallista, tuttua ja kotoista. Joskus en voi välttyä mielikuvalta, tai ehkä se on enemmänkin tunne, että kirkkailla tähdillä on oma sävelensä, jolla ne soivat hiljaa. Tämä on jännittävä synesteettinen tuntemus, jonka olen joskus kokenut myös Kuuta katsoessani. Lapsena Kuullakin oli mielestäni tietynlainen ontto ääni tai sävel, olen jossakin merkinnässäni kuvaillut sitä.


20.12.04

Joulumuisteloja

Osa yksi. Arawnin kommenttiosastolle ehdin jo kirjoittaa, että

Minun hurjin ja ehkä surkuhupaisin joulumuistoni on muutaman vuoden takaa Helsingin keskustasta. Oli aatonaatto, kaupungilla karmea tungos sekä kaduilla että kaupoissa. Torvikaiuttimet puskivat joululauluja, vaatteet hiostivat, reppu painoi, jalat lipsuivat muhentuneessa sohjossa ja Kolmen Sepän aukion yläpuolella synkällä taivaalla säksätti helikopteri, jonka pohjassa skrollasi ja vilkkui valoteksti "Iloista joulua Expertiltä."
Testailen siis tuossa myös blockquote-toimintoa. Toinen koominen joulumuistoni on toissa vuodelta, jolloin naapuri tarjoutui tuomaan minulle joulukuusen omasta metsästään. Kaadettu kuusi ei mahtunut pakettiautoon, joten naapuri lyhensi sitä puoli metriä. Latvasta.

Säilöin katkaistun kartion muotoisen kuusen parvekkeelle. Lämpötila oli noussut nollan paikkeille, joten panin kuusen seisomaan vesiämpäriin, koska pelkäsin sen virkoavan - talvehtimisitilasta heräävä kuusi alkaa imeä vettä, ja jos sitä ei ole tarjolla, kuusi kuivuu ja neulaset karisevat heti kun kuusi tuodaan sisään. Jouluaaton vastaisena yönä lämpötila putosi -20 asteeseen ja aamulla huomasin että ämpäri oli jämähtänyt umpijäähän. Päätin sulattaa ämpärin kuuman suihkun alla vessassa. Raahasin kuusen asuntoni läpi, ja parin välttämättömän ja ahtaan käännöksen jälkeen puolet kuusen oksista oli jäänyt matkan varrelle. Kun olin saanut ämpärin sulatettua, havaitsin että kuusen tyvi oli aivan liian paksu kuusenjalkaan sopiakseen. Minulla ei ollut kirvestä, mutta saha onneksi löytyi. Sillä sitten nyhersin höyryävän kosteassa vessassa kuusen tyveä kapeammaksi, ja lopulta se solahtikin paikalleen. Vessa näytti siltä kuin siellä olisi riehunut metsätyökone helvetistä, kun roudasin kuusen taas samojen parin mutkan läpi olohuoneeseen. Matkan varrelle jäi taas muutama oksa. Olohuoneessa havaitsin, että latvaton kuusi oli muuttunut myös epäsymmetriseksi, toinen puoli oli melkein kokonaan oksaton. Sen seurauksena kuusen painopiste oli muuttunut, eikä se pysynyt mitenkään pystyssä. Yritin sitoa kuusen lahjapakettinarulla pöytään, mutta naru ei kestänyt. Löysin kiepin käyttämätöntä televisioantennijohtoa, joka oli riittävän pitkä, paksu ja kestävä, jotta sillä pystyi köyttämään kuusen pöytään tukevasti. Johto tietysti näkyi selvästi, mutta koristeilla sen sai onneksi joten kuten piilotettua.

Koristelun jälkeen kuusi näytti itse asiassa ihan hyvältä, kun sitä katsoi tietystä kulmasta.

18.12.04

Säätöä

Vaivauduin vihdoinkin lukemaan Bloggerin helppiä, kiitos Maalaisen, joka opasti jollekulle toiselle miten sivupalkkiin saadaan blogilista. Samalla otin käyttöön otsikkotyylit.

Olen joissakin tärkeissä asioissa ihan käsittämättömän laiska, niinkuin tässä blogin ulkoasun säädäntätyössä. Nyt sentään tiedän mistä ohjeita löytyy, jotenkin helpin olemassaolon aina unohtaa. Ilkan sanapeliä jaksoin sentään puukottaa hack and slash-menetelmällä, kun se ei toiminut eikä kääntynyt koneessani. Riivin siitä pois kaikki häiritsevät assert-lausekkeet, sen jälkeen peli toimi puolittain, mutta ei tunnistanut sanoja eikä laskenut pisteitä. Sen pitemmälle en sitten mennytkään, java-taitoni ovat vielä todella alkeelliset.

Aion etsiä kirjoittamani jutun joulupukkikokemuksistani ja postittaa sen tänne, jos en löydä sitä, joudun kirjoittamaan koko jutun uudelleen.

17.12.04

Nuhbo

En lähe paarii, en lähe kavereittenkaa, en lue kirjaa, en pelaa pelii, en tee ruokaa, en lue lehtee, en siivoo, en tee mitää.

On nylvy olo. Sellainen, joka edeltää flunssaa, mutta niin lievänä että siitä seuraa vain levotonta pyörimistä. Kurkkua kutittaa, ei edes koske, vaan vain kutittaa. Tekee mieli raapia, mutta siten lentäisi yrjö. Mitään ei jaxa tehä. Tällaisessa olotilassa ei edes netistä löydä mitään mielenkiintoista, ja se on jo saamattomuuden huippu. Ei edes komeetta Machholz näy kun on pilvistä. Jukka Tilsan Supermauno sentään huvitti muutaman sekunnin, mutta sekin vain kohdassa jossa myyjä tarjoaa s-maunolle mustekalan muotoista 900 voltin paristoa.

Jos hiuksissa olisi tuntoa, ne pitäisi leikata nukutuksessa. Nyt kun ei ole mitään velvollisuuksia, en osaa tehdä mitään, en edes saada flunssaakaan kunnolla.
Sukkien äänetön kuivuminen

Siwassa joku oli yrittänyt maksaa thaimaalaisella 10 bahtin kolikolla, joka näyttää 2 euron rahalta mutta on noin 20 sentin arvoinen. Oli onnistunutkin, kertoi myyjä, joka oli jossakin vaiheessa huomannut huiputuksen ja nostanut lantin kassalootasta vaihtorahamukiin jossa on 5 sentin kolikoita niitä tarvitseville. Baht on siis kokenut arvonalennuksen, mutta onkohan se silti Siwassa käypää valuuttaa?

10 bahtisilla hämättiin kuulemma joskus RAY:n peliautomaatteja.

Xylitolipurkka pierettää, luen kohtalotovereiden kertomuksia Tiede-lehden keskustelupalstalta.


16.12.04

Boom-sha-ka-lai, "punklehti" on sekä substantiivi että verbi

Sekin ottaa päähän, että hajanaisin evoluutiotiedoin ei voi ottaa osaa tulossa olevaan Suureen Taisteluun. Olen nimittäin varma, että Bushin vaalivoiton seurauksena uskonnollisperäinen konservatismi ja kreationistinen ajattelu tulee yhä suositummaksi Suomessakin. Sitä vastaan on taisteltava, mutta ilman hyvää kokonaiskuvaa elämän kehityksestä on vaikeaa keksiä hyviä vasta-argumentteja kreationistisille väitteille. Olisi tärkeää, että osaisi osoittaa miten eri havainnoista syntyy suuri kokonaisuus, sen sijaan että tarjoilisi yksittäisiä detaljeja kuin sisupastilleja.

Olen myös sitä mieltä, että tieteen liian yksinkertaistavassa popularisoinnissa on vaarana se, että tieteen löydöistä muodostuu pelkästään sarja jännittäviä kertomuksia, ja taustalla oleva suurempi kuva jää hahmottumatta. Tällöin vaikkapa elämän kehitys ja evoluutio alkaa tuntua vain yhdeltä vaihtoehtoiselta tarinalta muiden joukossa, ilman erityistä paremmuutta esimerkiksi kreationismiin verrattuna. Sen jälkeen onkin helppo valita itseä miellyttävä virheellinen maailmanselitysmalli jo olemassa olevaa uskonnollista maailmankuvaa tukemaan, sen sijaan että muodostaisi maailmankuvansa tosiasioiden perustalle. Minun pitäisi nyt palata niiden tosiasioiden pariin sitten, kun kerran niistä vaahtoan.

Leipähammas

Olen parin viikon sisällä törmännyt kahdesti minulle ennestään tuntemattomaan sanaan leipähammas. Ensimmäinen esiintymä tuli vastaan yhdessä koulutusmateriaalinipussa ja toinen tänään Hesbessä. Onkohan tämä nyt sitten jokin uusi muotisana? Googlen mukaan sitä on käytetty jo viime vuonna, eli olen jäljessä.

Toivottavasti leipähammasta ei ala kuulla useammin. Mitä se edes tarkoittaa? Keripukin runtelemassa suussa ainoana seisovaa hammasta, jolla leivän jauhaminen vielä onnistuu?

Olen tyhmä

Nyt vituttaa. Olen koko syksyn ollut opintovapaalla, ja elänyt erittäin kurinalaista elämää, itseänikin hämmästyttäen. Seitsemältä ylös, yhdeksältä lukusaliin ja neljän-viiden maissa kotiin. Ei ilta- tai viikonloppuopiskeluja. Tarpeeksi unta ja vähän arkiliikuntaa, liian vähän kyllä nyt syksyn loppupuolella. Tulokset ovat olleet hyviä, opinnot ovat edenneet hyvin ja olo on ollut mitä mainioin, sellainen perusterve. Kaamoskaan ei ole vaivannut ihan niin paljon kuin ennen. Päivät kirjastossa ja luennoilla ovat olleet mukavia ja keskittymiskykyni on ollut parempi kuin koskaan (yleensä se ei ole niin hyvä kuin haluaisin sen olevan). En ole välttämättä puhunut kenellekään koko opiskelupäivän aikana, ja olen nauttinut siitäkin niin paljon, että olen joskus miettinyt onko se edes normaalia. Oma rauha nyt vaan on luksusta, silloin kun se on yksinoloa eikä yksinäisyyttä.

Mutta. Äsken oli tämän sykyn viimeinen tentti, se oli evoluutiobiologian perusteista ja elämän kehityksestä. Niitä tietoja en mitenkään tarvitse hyötymielessä, ja e-b on ylimääräinen kurssi. Toisaalta olen siitä jumalattoman kiinnostunut, kiinnostuneempi kuin aikoinaan pääaineestani tai mistään sivuaineesta. Evoluution ja elämän kehityksen ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen, ja varsinkin yksityiskohtainen ymmärtäminen. Päätin kuitenkin satsata evoluutiobiologiaa edeltävään toiseen tenttiin, koska siihen piti opetella ulkoa todella paljon materiaalia. Koska ulkoa opettelemaan joutuminen on yliopisto-opiskelussa harvinaista, halusin kokeilla miltä se tuntuu, ja millä opiskelutekniikoilla se sujuisi kätevimmin. Sujuihan se, ja tentti oli kaiken lisäksi helppo.

Evoluutiobiologian tenttiin en valmistautunut riittävän hyvin, koska...no, en minä tiedä. Kuukausia jatkunut kurinalainen opiskelu jotenkin hyytyi, enkä tunnistanut miten haitallista melkein-osaaminen on. Naurettavinta on se, että ne osat jotka oppimateriaalista ja -kirjoista luin, jäivät päähäni helpommin kuin mikään tätä ennen, mutta en lukenut kaikkea, vaan toimin typerästi tärppitaktiikalla.

Niinpä sitten tulkitsin tentissä yhden kysymyksen väärin, koska osasin vastata väärin tulkittuun kysymykseen paljon paremmin kuin kysymykseen sen oikeassa muodossa. Todella ääliömäistä touhua, ja vielä asiassa josta olen ylitsepursuavan kiinnostunut. Pääsen kyllä tentistä läpi, mutta se ei ole tärkeää. Tärkeää on se, ettei minulla ole laiskuuteni vuoksi riittävän kokonaisvaltaisia ja yksityiskohtaisia tietoja evoluutiobiologiasta. Vittu saatana! Olipa hieno lässähdys hyvän syksyn päätteeksi. Tietenkin voisin lukea oppimateriaalin kunnolla jälkikäteen, mutta tunnen itseni niin hyvin, että tiedän etten tule sitä tekemään, koska olen peruslaiska, enkä ollenkaan niin tunnollinen ja ahkera kuin voisi päätellä.

Ostin sitten kiehuntaa lievittämään kirjan Kemian taikaa, koska se on niin nörtti teos. Se sisältää ohjeita erilaisiin kemiallisiin kokeisiin, joissa tapahtuu räjähdyksiä ja värikkäitä leimahduksia, ja sopii jokaiselle jolla on kotonaan arsenaali myrkyllisiä kemikaaleja ja vetokaappi. Täytyy tyytyä haaveiluun. Vaarattomista kemikaaleista nyt vaan ei saa aikaan kovinkaan mielenkiintoisia kokeita.

15.12.04

Kummituksia vai öyhöndereitä?

Unenpuuteongelmani ei ratkennut. Tyhjillään olevasta yläkerran asunnosta alkoi kuulua yöllä järjetöntä huutoa, remellystä ja turpiinvedon ääntä, ja kun asunnossa ei ole huonekaluja tai mattojakaan, niin möykkä kuului hienon kaikuefektin saattelemana ympäri taloa. Äänistä päätellen joku mies mätki naistaan turpaan. Soitin poliisit.

Aamulla soitin isännöitsijälle, joka kertoi että asunnossa ei todellakaan asu ketään. Metelin olivat kuulleet muutkin. Ehkä jotkin känniset ja debiilit murtovarkaat olivat menneet asuntoon, koska "siel ei oo näkynny liikettä hei pitkää aikaa ni ne asukkaat on varmaa lomal tai jotaa".

14.12.04

Pukisinko päälleni sukat vai jalkineet?

Kävin kuuntelemassa Ursan järjestämää esitelmää astrobiologiasta. Populaaritieteelliset esitelmät ovat usein vain lyhyitä pintaraapaisuja aiheeseen ja sellaisena lähinnä turhauttavia, minä haluaisin kuulla hyvän esitelmöijän luennoivan hyvin yksityiskohtaisesti ja pitkään jostakin aiheesta. Lisäksi nämä Ursan esitelmät houkuttelevat kummallista ukkoväkeä, vanhoja miehiä, jotka haisevat hielle ja esittävät kummallisia kysymyksiä, joista käy ilmi että he ovat enemmän kuin lievästi pihalla. Ei ollut hauskaa ei. Paljon enemmän saa irti vaikkapa kirjasta History of Life, se on sopivan yleistajuinen mutta siitä huolimatta ilahduttavan yksityiskohtainen teos elämän historiasta.

Birdy kirjoittaa lelukuvastoista. Olen itsekin kammoksunut aivan samaa asiaa, mutta saman tien muistanut, kuinka minun lapsuudessani 70-luvulla ne tiedostavien ihmisten halveksimat lelut olivat minun mielestäni todella kivoja nekin - muovisotilaat, kiinalainen itsestään liikkuva ilmatorjuntatankki, nallipyssyt ja mitä ikinä niitä nyt olikaan. Toisaalta minulla oli kyllä paljon muitakin, vähemmän leikkijän sukupuolta korostavia leluja. Poliittisesti osittain epäkorrektista lelumenneisyydestäni huolimatta en silti osaa suhtautua neutraalisti lelukuvastojen maailmaan, jossa lelujen sukupuolittuneisuus (uhh...tuo sana) hyppää silmille. Se saattaa tosin olla heijastusta amerikkalaisen leluteollisuuden tehokkaasta eri kohderyhmille suunnatusta tuotteistuksesta ja markkinoinnista. Silti Bratz-nuket ja Action Manit näyttävät proleilta, ihan kuin ne olisi tarkoitettu amerikkalaisen esikaupungin alemman keskiluokan hyperaktiivisille kakaroille. Löysin onnekseni jouluostoksilla Helsingistä hyvän lelukaupan Fredrikinkadun alkupäästä, siellä oli paljon keskieurooppalaisia leluja, jotka olivat laadukkaan oloisia, eivätkä edes tylsiä, niinkuin monet "kehittävät" lelut lapsuudessani olivat.

Minulle on kertynyt viiden tunnin univaje tällä viikolla. Tällaiseen jähmeään, salaista vitutaatiota täynnä olevaan olotilaan tottuu pelottavan nopeasti, niin että unohtaa millaista on kun on nukkunut tarpeeksi. Ajatukset tosin saattavat yllättää - äsken tuumin, kuinka Kuussa ja Marsissa on pakko olla jalokiviä, koska maapallollakin niitä on.

8.12.04

Suomi Finland Perkele Talvisota Lauantaimakkara S-Market

Sivustaan ja Sinisen kirjan marginaaliin on kirjoitettu asiaa, joka minuakin riipoo yhä enemmän joka itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyspäivä on kaapattu yksinomaan sotatapahtumien muistelolle, vaikka 6.12. ei edes ole mitenkään sotatapahtumiin liittyvä päivämäärä. Eli varoitus, seuraa tekstiä joka saattaa järkyttää tavissuomalaista lätkäfania joka pitää Karjala-oluesta:

Joskus kirjoitin Ilta=Sanomien keskustelupalstalla, kuinka sotaveteraaneista on tullut maallistuneessa Suomessa jonkinlaisia kristuksenkorvikkeita, joiden kallis uhriveri vuoti maahan jotta me saisimme elää. Nykyään sotaveteraaneista puhuttaessa on lähes aina muistettava lisätä perään lause "ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja" tai jokin sen versio, samalla tavalla kuin muslimit lisäävät profeetta Muhammedin nimen perään sulkeisiin "SAAS", mikä tarkoittaa muistaakseni rauha olkoon hänen kanssaan. Siis Muhammed (SAAS) sitä ja tätä ja silloin ja tuolloin.

Mitä vähemmän sotaveteraaneja (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja), sitä enemmän heidän puolestaan alkavat puhua tahot jotka haluavat itse asiassa kiillottaa kilpeään veteraanien (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja) avulla. Tämä on ilkeää hyväksikäyttöä, jota ei voi hyväksikäytöksi paljastaa, koska se tulkittaisiin loukkaukseksi sotaveteraaneja (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja) kohtaan. Ne veteraanit joita tunsin ennen kuin he kuolivat olivat ihan tavallisia miehiä, jotka taistelivat, palasivat kotiin kuka enemmän kuka vähemmän ehjänä, jälleenrakensivat Suomen, kasvattivat lapsensa ja tekivät työtä. Eivät he olleet mitään tekojeesuksia tai sankareita, tavallisia miehiä joilla kävi paska säkä.

Sitäpaitsi Tom of Finlandkin oli sotaveteraani (ja minä kunnioitan sotiemme veteraaneja), mikä tosiseikka ei meinaa mennä tietyntyyppisille näennäisisänmaallisille idiooteille jakeluun.

Koko sotaan keskittyminen kertoo itse asiassa siitä, miten ohuella pohjalla suomalainen identiteetti nykyään lepää. On surullista, ja vaarallistakin, jos suomalaisuutta määrittää vain joku 65 vuotta sitten käyty sota, ja MM-lätkävoitto Ruotsista vuonna 1994 (vai oliko se 1995). Ihan kuin suomalaisuutta ei olisi ollut edes olemassa vuosina 1917-1939 tai 1945-2004. Kun juhlitaan itsenäisyyttä, tulisi juhlia myös sen saavutuksia, muitakin kuin sotasaavutuksia.

Sitäpaitsi jos ilkeä haluaa olla, niin voi ajatella, että jos Suomi olisi miehitetty 1940 tai 1944, meillä olisi nyt katukyltit suomeksi, alhainen tuloveroprosentti, Nato-jäsenyys ja Ruotsissa kauhisteltaisiin kuinka sikäläiset firmat aikovat siirtää tuotantoaan Suomeen. Euroviisutkin olisimme ehkä voittaneet.

5.12.04

Juhlapöydän konvehteja

Jouluruuat ovat jäänteitä agraari-Suomen ajoilta, jolloin jouluksi kannettiin parasta pöytään: teurastettiin sika ja tehtiin juureskellarin aineksista laatikoita. Jouluruuat eivät oikeasti ole hyvän makuisia, kinkkua lukuunottamatta, mutta ne tietysti assosioituvat joulun muihin miellyttäviin asioihin ja näin niiden paikka ruokapöydässä säilyy vuosikymmenestä toiseen.

Tänä jouluna noudatan makuaistini todistusta, enkä syö perinteisistä jouluruuista muuta kuin kinkkua. Koska olen suuri kalaruokien ystävä, herkuttelen lohella, sillillä, kuhalla ja eri mädeillä. Jouluruuan ei tarvitse olla perinteistä, kunhan se on hyvää ja juhlavaa. En myöskään aio syödä ylenmäärin karkkiakaan, sillä liika ruoka ja karkki tuottaa turpean jouluolon, jollaisen olen tuntenut jo liian monena jouluna. Viiniä saatan ehkä nauttia lasillisen, sillä jouluaaton pikkuhönö on sekin tylsä olotila. Ei, jouluna tulee olla levollisen rennossa olotilassa, ei turtuneena, jotta joulu olisi mahdollisimman nautinnollinen. Joulun ei tarvitse olla ylitsepursuavan runsas, jotta siitä voisi iloita. Pikemminkin aivan päinvastoin, laatu ennen määrää.

Tarjoustalon kattokaiuttimissa moikasi joululaulu, jossa Tapani Kansa kehotti "te kiiiiiittttäkäätte heeerrraaa", mikä minut purskahtamaan tahattomaan nauruun ja ihmiset pesuaineosastolla Katsoivat minuunpäin.

Jouluasioista suosikki-inhokkini ovat Pandan Juhlapöydän konvehdit. Mitä järkeä ostaa kenellekään mitään niin pahanmakuista ja huonoa. En sano halpaa, koska halpa lahjakin voi olla kiva, mutta huono ja mitätön lahja on pelkkä turhake. Toivottavasti en saa juhliksia joululahjaksi, koska en itsekään niitä kenellekään osta. Miksi ostaa lahjaksi kaloripommillinen keskivertokonvehteja, kun samalla rahalla saa pari-kolme laatukonvehtia, jotka ilahduttavat enemmän. Sama pätee joululahjoihinkin, ne muutamat joululahjat joita läheisilleni ostan tai teen, ovat yleensä jotakin pientä ja mukavaa tai sitten jotakin sellaista jonka tekemiseen olen nähnyt vaivaa.

Tänä jouluna askartelen joulukortit itse. Olin ihan unohtanut millainen ääni kuuluu värillisen kartongin leikkaamisesta ja millaista on tahria sormensa Eri-Keeperiin kuin aikoinaan peruskoulussa. Lidlistä sai kolmella eurolla aivan hillittömän hyvän askartelutarvikepaketin, jossa on aineksia vaikka mihin - himmeliinkin. On metallipaperia, värillistä aaltopahvia, irtotähtiä, liikkuvia silmiä otuksille, ynnä muuta mukavaa. Jee jee, lapseksi jälleen! Tämänpäiväiseen korttiin tein isopäisen tontun joka tuijottelee tähtiä.

3.12.04

Lisäys edelliseen

Laszlo Jamfista vielä. Kun näin nimen Jamf kirjoitettuna ensi kertaa, maailma keinahti. Nimen graafisessa hahmossa ja äänneasussa on jotain selittämättömän erikoista, ja aina kun kohtaan jotain vastaavaa, tunnen keinahduksen, siis aivan konkreettisen fyysisen tunteen siitä että maapallo huojahtaa. Keinahdukset ovat todella harvinaisia, mutta niitä kuitenkin tapahtuu. Nykyään tavallisimmin katsoessani jotakin modernia tanssiesitystä.

Pidän tanssista, sillä se on taiteenlaji, jota en osaa analysoida ja johon en osaa ottaa tarkkailevaa etäisyyttä. Toivottavasti en koskaan opikaan, ja tätä luonnontilaa ylläpidän välttämällä tanssiin liittyvän kirjallisen materiaalin lukemista tai tanssista keskustelemista. Kun järki liukastuu, aivot toimivat toisin, mutta toimivat kuitenkin, ja se on nautinnollinen ja ilahduttava kokemus. Tanssissa on parhaimmillaan jotakin lumoavan vierasta.

2.12.04

Lukemista

Lukulistalla on seitsemän vuotta sitten lukemani John Steinbeckin Bombs Away: The Story of a Bomber Team, joka on silkkaa sotapropagandaa, mutta erittäin svengaavasti ja yksityiskohtaisesti kirjoitettu teos lentävän linnoituksen miehistön koulutuksesta tehtäväänsä. Hyvä propaganda on myös hyvää viihdettä.

Seitsemän vuotta sitten aloitin myös toisen toiseen maailmansotaan sijoittuvan romaanin lukemisen. Se oli Thomas Pynchonin Gravity's Rainbow, mutta en koskaan lukenut sitä loppuun. Teos oli kerta kaikkiaan liian runsas kakku. Sitä ei voinut lukea pikku hiljaa, sillä tapahtumat unohtuivat, mutta ei sitä voinut lukea pitkiä jaksoja kerrallaankaan, koska muuten tuli ylensyönyt olo. Gravity's Rainbow on kyllä mielenkiintoinen älynnäyte, mutta samalla kaikkea on liikaa. Netistä löytyi teoksen yhteenvetokin, mutta sitä en lue vielä.

Romaanissa on toisaalta henkilöiden nimiä, joita ei voi mitenkään unohtaa - Tyrone Slothrop, Laszlo Jamf, Blicero ja Tchitcherine. Mikä helvetin Jamf? Se näyttää kirjoitettunakin todella kummalliselta, J:n ja f:n muodot ovat toistensa peilikuvia (melkein) ja niin edelleen. Gravity's Rainbow:lla on rasittava tapa injektoida noita henkilöiden nimiä päänuppiin niin, että niitä sitten toistelee päivästä toiseen (jos on sellaiseen taipuvainen, minä olen).

Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Tyrone Slothrop
Blicero!

T.S. on kirjan päähenkilö, joka saa erektion kaupungilla aina silloin kun sattuu kävelemään kohtaan, johon saksalaisten V2-ohjus tulee tulevaisuudessa iskemään.

Kirjastossa oli kirja nimeltään Understanding Thomas Pynchon, ja sen luettuani aloin taas miettiä jos vaikka sittenkin lukisin Gravity's Rainbown kokonaan.


Kirjoituskonekiväärin nakutus

Olemme katselleet Maalaisen kanssa samaa ohjelmaa, Heli Laaksosen haastattelua. Minusta Maarit Tastula haastattelee eri tavalla kuin ennen, vaan hänelle on kehittymässä muutama jännä maneeri, sellainen joissa hänen puhetapansa sävelkulku lipsahtaa yllättävän puhekieliseksi. En tiedä kiinnittääkö kukaan huomiota tällaiseen, mutta minun huomioni kiinnittyy ihmisten puhetapaan aivan automaattisesti. Tastula on aina ollut kotoisa haastattelija, mutta nyt kotoisuutta on tullut lisää entisestäänkin, enkä ehkä pidä siitä enää.

Heli Laaksosen elämäntapa on kyllä viehättävä, minäkään en halua enempää kuin kolme virikettä päivässä. Myös Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon voittajan Sanna Karlströmin elämäntavassa on järkeä. Miksi suuntautua vaativaan työelämään, jos kirjoittaminen kiinnostaa enemmän. Niinpä hän toimii iltavahtimestarina. Voisin aivan hyvin elää tuolla tavalla, mutta minua ei kirjoittaminen tai muu taiteen tekeminen kiinnosta niin paljon, että vaihtaisin elämäntyyliä. Voisin kyllä muuttaa maalle havainnoimaan tähtiä, etsimään komeettoja, digikuvaamaan ja sen sellaista, mutta maalla tarvitsee auton, ja auto vie ne vähäiset rahat jotka ansaitsisin yksinkertaisessa ja rasittamattomassa työssä, ja näinollen minulla ei olisikaan varaa ostaa teleskooppiini kunnon okulaareja. Saati koko teleskooppia.

Täytyy kyllä tunnustaa, että en kuunnellut Heli Laaksosta kovinkaan pitkään, koska Neloselta tuli ohjelma leikkauksen aikana hereillä olleista potilaista. Tunteita möyhivä jenkkiohjelma kohtalokkaan äänisine juontajineen pyydysti kiinnostukseni, vaikka ohjelman sisältö ei niin kovin erikoinen ollutkaan.

Siitäpä tuli mieleeni, että en ole koskaan kokeillut ilokaasupatruunoiden vaikutusta. Täytyy panna asia muistiin.

30.11.04

Harhailuruutu

Tylsyyden multihuipennuksessa oli juttua showpainista, ja kommenttiosastolla tuotiin julki suosikkiurheilulajeja. Mainitsin, että pidän sumopainista, mutta on toinenkin hauska urheilulaji: rekkatrial. Valtavan kokoiset rekat ajavat maastossa ja yrittävät olla kaatumatta mäkiä kiipeillessään. Luontoarvoista viis, maata mylläytyy syvältä, kun rekkahirviöt ruopivat! Siinä on jotain...irstasta.


Kaljaa

Bloggaan vaihteeksi musiikin soidessa, kuulokkeissa hevaa Stratovarius, jota en ole koskaan aikaisemmin kuunnellut. Voitin viime keväänä bändin Fright Night -levyn arpajaisissa ja tänään löysin sen paperipinon alta. Tavanomaista heviä, hieno levynkansi kyllä, mutta sekin on tavanomaista hevigenreä. Biisien sanojen painotukset eivät mene yhteen luontevien sanapainojen kanssa, joten lyriikat hyppelehtivät erikoisesti. Kitarismi on ihan vikkelää neoklassista hevitilutusta.

Kaisaniemen metroasemalla minua pyydettiin osallistumaan oluttutkimukseen, ja minähän osallistuin. Osallistun yleensä periaatteesta kaikkiin gallupeihin ja markkinatutkimuksiin, koska parhaassa tapauksessa pääsen antamaan negatiivista palautetta asioista jotka minua ärsyttävät (ja positiivistakin jos aihetta on). Joskus osallistumisesta saa palkintojakin, yhtenäkin kesänä haukuin Elisan mainoskamanjan lyttyyn, sen missä halutaan olla kaikkien kanssa kaikkialla, ja sain palkinnoksi paketin tai pipareita.

Tämä tutkimus olikin erikoinen, ja koska minua ei kielletty kertomasta siitä, niin juttu jatkukoon. Hartwallilta on ilmeisesti tulossa uusi Lapin Kulta sitruunaolut, ja minun piti kommentoida sen pakkausehdotuksia. Sitten yhtäkkiä sain tietää, että minun tulisi vielä viedä kotiin kaksi olutpulloa, ja arvostella ne mukaan annetun lomakkeen avulla. Pulloissa on koodi K5 ja R8. Koo vitosen join äsken, vahvuus lienee pilsnerin tasia ja maku oli aika simainen. Sitruuna erottui selvästi, mielestäni liian selvästi. Luultavasti Hartwall haluaa tuottaa juoman oluen ja siiderin välimaastoon niille jotka eivät teinix-esanssisiideristä piittaa, mutta eivät toisaalta oluestakaan. Kevät voisi olla hyvä aika lanseerata tällainen juoma, esimerkiksi vapun alla. Silti K5 ei ollut riittävän pehmeä, eikä sitä tee mieli juoda yhtä pulloa enempää, mikä ei varmaankaan liene tarkoitus. Aikuisten kännilimuahan tässä luultavasti tavoitellaan. Kaipaisin lisää siman pehmeyttä, tällaisen sitruunaoluen maku täytyy saada juuri kohdalleen jotta se menestyisi. Oluet pitää juoda kotona "normaalissa oluenjuontitilanteessa", mikä onkin fiksua, jos halutaan saada realistisia arvioita. Minä join ruokapöydässä pullon suusta, kunnes piti arvioida väri, jolloin jouduin hakemaan lasin. Pullo R8 on vielä jäljellä.

Minulle soitetaan viikon päästä, jolloin raportoin tulokseni. Lisäksi saan sähköpostissa lomakkeen, jonka täyttämiseen menee 20 minuuttia, ja palkintona on Finnkinon leffalippu tai kaksi Casino-arpaa. Aika tavalla vaivaa saa nähdä jonkin leffalipun eteen, mutta säästyypähän nekin rahat sitten.

29.11.04

Öäh

Nyt alkaa pikkujouluista saatu krapuilakin väistyä, sitä onkin jatkunut kaksi päivää, sunnuntaista saakka. Tämä krapis oli todella kummallinen, ei hikoilua ja sydämentykytystä, ei känniunia ja päänsärkyä vaan vain levoton ja häiriintynyt olo. Kaiken lisäksi mielikuvitukseni oli tehostunut sellaiseksi, että kykenin kuvittelemaan juhlan tapahtumille erinäisiä lisäyksiä ja ylimääräisiä sattumuksia niin elävästi, että ne olivat melkein uskottavia. Tuskin olen sentään stripannut tanssilattialla ja kieputtanut penistäni kuin helikopterin roottoria. Tai siis en ole, mutta lähes uskon että olen, kun ajattelin tänään raitiovaunussa että varmaan voisin tehdä niin tarpeeksi juovuksissa. Heti tuli mielikuva siitä, että miltä se mahtaisi vaikuttaa ulkopuolisten silmin ja omin silmin. Kun vanhenee, krapulatkin muuntuvat ihan toisenlaisiksi kuin nuorena, jollon sitä ihan vain suoraviivaisesti oksensi menemään, poti aikansa ja sitten oli taas kaikki hyvin.
Vain vitsejä murjaistaan

Tänään on iloa tuottanut Sielun Veljien levy Suomi-Finland, jota kuulin viimeksi 80-luvun nousukaudella. Levyn tunnelma on jotenkin optimistisen vinksahtanut, ja kannessa on kinkusta veistetty kalju pää pilottilaiseineen kaikkineen. Niiltä ajoilta muistan luottokorttimainoksen, jossa "city on sinun / sinun on". Puhumattakaan Pahkasiasta, joka oli tuolloin parhaassa iskussa. Toinen lehti oli nimeltään Menestyjä, jota ei kai sitten ilmestynyt muutamaa numeroa enempää.

Äsken löysin Lintukodon, jossa saan aikaa tuhlattua taas ihan tarpeeksi.

26.11.04

Plöki hävisi

Panu sitten lopetti. Harmi, sillä Plöki oli tärkeä blogi, joka toi esiin sellaisia näkökulmia, joita en itse olisi osannut muotoilla, mutta joihin voin hyvin yhtyä. Sivuutan tässä nyt kokonaan Plökin psykonarttuvihan, joka karkeudestaan huolimatta sisälsi muutaman totuuden siemenenkin siellä täällä. Minusta kuitenkin Plökin tärkein anti olivat Panun analyysit öyhöisänmaallisuudesta, totalitarismista, demokratiasta, politiikasta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Sen kaltaista ajattelun laajuutta ja selkeyttä ei julkisuudessa näe, eikä varsinkaan siellä missä sen pitäisi näkyä - laajalevikkisissä sanomalehdissä ja televisiossa. Nyysseissä on ollut ilo seurata Panun jatkuvaa hyökkäystä libertarismia vastaan, ja nykypäivän libertarismihan on se entisaikojen kommunismiin tai fasismiin verrattava vaara, jota vastaan on pakko ja velvollisuus hyökätä ankarasti, mutta hyökkäys ei ole tehokas ilman erittäin laajaa yleissivistystä ja sinnikkyyttä, ja niitä Panulta löytyy.

Edit: Panun suositusten joukosta löytyy linkki kansallissosialistiseen blogiin. Hmm...

--

Tänään kuuntelin nuorisopsykiatri Raisa Cacciatoren luentoa nuorisosta. Nykyään on vihdoinkin alettu tutkia nuorten keskuudessa vallitsevaa dominanssihierarkiaa. Sopivaa linkkiä ei valitettavasti löydy, mutta kyseessä on siis nuorten keskuudessa vallitseva arvojärjestys ja jakautuminen ryhmiin, kuten nörtit, rastat, suositut ja niin edelleen. Nuoret luokittelevat toisensa seiskalla, ja hierarkia ja viiteryhmään kuuluminen on pysyvää kasista ysiin. Minusta vaikuttaa siltä, että nuorten hierarkiarajat ovat muuttuneet raaemmiksi ja tiukemmiksi minun nuoruuteeni verrattuna. Ilmeisesti se johtuu siitä, että aikuiset eivät halua sekaantua nuorten toimintaan oikeudenmukaiseen ja moraalisen toimintaan opastajina, vaan haluavat jättää nuoret oman alakulttuurinsa pariin. Siitä seuraa, että hierarkia muodostetaan väkivaltaa käyttämällä.

Cacciatore puhui myös siitä, miten nykykoulu on poikavastainen ja miesvihamielinen. Pojat eivät saa leikkiä fyysisiä ja vilkkaita poikien leikkejä, koska niissä voi sattua ja seurauksena on oikeusjuttu. Niinpä poikien rajut leikit siirtyvät aikuisten valvonnan alta piiloon, ja siellä piilossa vallitsee sitten täysi anarkia ja vahvimman oikeus. Ei ole ihme, että pojat häiriköivät, ongelmoivat ja hurjastelevat niin paljon teini-iässä.

Miesvihamielisyys taas ilmenee nykyään siten, että tavallinen arkinen miehen elämä naurunalaistetaan mitä ovelimmin keinoin. Miehiseen arkipäivään, jos mies on aikuinen ja on onnistunut kasvamaan Hyväksi Ihmiseksi (TM) , kuuluu oikeudenmukaisuus, moraalisuus ja reiluus, mutta jos arkipäivästä tehdään naurunalaista, samalla hävitetään näiden arvojen arvostus.

22.11.04

Koneista

Lapsena kasasin kymmenittäin koottavia lentokoneita, ja leikin niillä ilmasotaa. Koottavien myötä tulivat tutuiksi muun muassa brittien Spitfiren kauniit muodot ja saksalaisten Messerschmitt 109 E:n tylympi ja kulmikkaampi olemus. Ajattelin muotojen eron johtuvan siitä, että Spitfire oli hyvien puolella ja siksi sulava, ja Messerschmitt taas oli kulmikas ja ilkeämmän näköinen siksi että se oli pahan puolen lentokone. Kaikkein oudoin kohtaamani lentokone oli saksalaisten Blohm und Voss BV-141. Ohjaamo siivessä ja peräsimistä puuttuu puolet. Mietin jo silloin, millainen insinöörimieli voi suunnitella tuollaisen kummallisuuden. Kummallinen mieli, kummallinen lentokone, ajattelin silloin.

V2-ohjuksen moottorin teknisiä tietoja penkoessani päädyin eilen sivulle, jossa on saksalaisten edistyksellisiä lentokoneluonnoksia toisen maailmansodan ajalta. Messerschmittin luonnokset ovat vielä ihan kiinnostavan ja tavallisen näköisiä, samoin Dornierin ja Junkersin, mutta Blohm & Voss on tuottanut taas friikimpiä rakenneratkaisuja.

Tässä on nyt jotain mielenkiintoista ja tutustumisen arvoista, jota en osaa oikein saattaa sanoiksi, enkä tiedä miten edes alkaisin selvittää asiaa. Kaikkien koneiden ulkomuotoon vaikuttaa varmasti ajankohta ja kulttuuri, jossa ne suunnitellaan, mutta asiassa täytyy olla muutakin. Insinöörien suunnittelutyötä ohjaa ehkä vielä jokin muukin seikka, ehkä persoonallisuuden piirteistä johtuva, joka saa lopulta tuotokset näyttämään siltä miltä ne näyttävät. Kirja nimeltä The Existential Pleasures of Engineering saattaisi olla hyvä aloitusteos tämän toistaiseksi hahmottoman asian selvittämiseksi.

Nykyään Blohm & Voss valmistaa suhteellisen normaalin näköisiä veneitä ja laivoja.

20.11.04

Mansi- ja mustikoita

Joskus ikiajat sitten näin kaupassa tekstatun lappusen "Siilin makuisia perunalastuja". Ihmettelin ohimennen onko siilin liha niin erikoisen makuista että sitä kannattaa käyttää perunalastujenkin makuaineena. Myöhemmin ymmärsin että lapussa oli kirjoitusvirhe, siinä piti lukeman "Sillin makuisia perunalastuja".

Mutta kenen mielestä muka sillin makuiset perunalastut kuulostavat herkullisilta?
Lumen sumeus

Talous- ja sosiaalihistorian tentti meni hyvin, ja olisin voinut hyvin tenttiä jonkin toisenkin kokonaisuuden tämänpäiväisessä tiedekuntatentissä. Olen huomannut, että kun tenttikirjat lukee huolellisesti ja tarkkaan laskettuun aikatauluun sitoutuen, niiden sisältö palautuu mieleen riittävän hyvin muutaman kuukaudenkin päästä, kuten tänään tapahtui. Olin lukenut puolet kirjoista aikaisemmin syksyllä, enkä kerrannut niitä sen jälkeen ollenkaan, vilkaisin vain. Tosin tämä menetelmä edellyttää, että kirjoja lukee hyvin keskittyneesti, eikä sullo tenttiä edeltävään viikkoon yhtään sen enempää lukuaikaa kuin muutenkaan.

Viime vuonna tein uuden vuoden lupauksen, jossa lupasin hankkiutua selvyyteen markkinataloudesta ja sen mekanismeista. Vielä olisi opiskeltava kansantaloustiedettäkin, ihan itsensä sivistämismielessä. En edelleenkään ymmärrä talouselämää tarpeeksi hyvin.


19.11.04

Lumi ei ole vielä sulanut pois

Tomi Kontion runoja olen pitänyt ihan hyvinä, mutta tämä YLEn sivuilta löytynyt Kontion runo on parempi kuin hyvä, ja toimii hienosti ääneen luettuna.

Linkki avaa kuvatiedoston, joka kannattaa suurentaa täyteen kokoon, koska muuten kirjaimet palikoituvat.


17.11.04

Poimi ja sekoita

Iltasanomien keskustelupalstalla nimimerkki Jackass kirjoittaa:

Urheilija on ainoa joka saa tienata mitä vaan eikä näiden vellihousujen tarvitse käydä inttiä ja he voivat dokata, olla pilvessä, doupata sekä pistää muijaa turpiin. Urheilu-kansa hyväksyy kaiken tämän. Mutta Ollila ei saa tienata eikä poliitikko vetää hasaa ja sivarit linnaan, mutta urheilija on koskematon jumala. Aamen.

Aamen.

--

Ihmiset kääritytyvät pimeään, eivätkä heidän refleksinsä ole enää nopeita. Rautatieaseman vieressä kaksi naista käveli vastakkain, eikä kumpikaan osannut väistää. Niinpä he seisoivat vastakkain ilmeettöminä ja liikkumatta sekunnin pari, ennen kuin saivat toisensa ohitettua.

Ruokajonossa edelläni oli rastatukkainen nuori, jonka muhkean villavat ja huopamaiset patukat oli sidottu nipuksi takaraivolle. Tukka näytti typerältä, koska se on niin rääkätyn ja kuolleen näköinen. Mieleeni putkahti jostakin mielikuva shampoomainoksesta, jossa sanotaan "Healthier, more voluminous hair." Minua alkoi naurattaa, mutta ei ääneen.

Äsken tein sen virheen, että kuuntelin Diu Dau Tape 200:lta Anteeksi, vaimo -yhtyeen kappaleen Pikku-Merja. Nyt päässäni soi koko ajan

Kotikylän pikku Merja
tule takaisin (pikkummerja pikkummerja)

laulettuna Tommi Liimatan äänenmurroksen rääkkäämällä äänellä.

16.11.04

Imppausta

Yläkerran kämpästä muutti asukas pois, ja nyt siellä tehdään remonttia. Eilen päivällä olivat ilmeisesti maalanneet seinät, koska tullessani illalla kotiin leijui asunnossani karmea maalinkatku. En voinut siihen aikaan enää valittaa kenellekään, yläkerrassa ei ollut ketään, koska remonttimiehet olivat lähteneet yöksi kotiin. Hyvähän niiden on maalailla seiniä ties millä myrkkymaalilla, kun ei tarvitse kärsiä seurauksista. On olemassa hajuttomiakin maaleja, mikseivät remontti-anterot käytä sellaisia? Perkele, en meinannut saada nukutuksi, ja nyt keuhkoputkessa kaihertaa. Huomenna valitan saatanan maalariamatööreille maalivalinnasta perkele.

Bussilakko ei juuri tunnu missään, mutta pinna taitaa olla kuskeilla kireällä. Eilen bussi ei meinannut päästä pysäkiltä kiilaavan henkilöauton vuoksi. Bussikuski töötötti, ajoi auton perässä liikennevaloihin, vaihtoi siinä auton vasemmalla puolella olevalle kaistalle, avasi etuoven ja karjui kiilaajalle: "Is that your education? Is that your education? Suomalaiinnen saatana perkel!" Ihan oikein, joukkoliikenteen hankaloittamista ei saa sietää.

Tarja Filatov haluaisi lyhentää siviilipalvelusta kuukaudella. Hyvä!

11.11.04

Toinenkin

Marraskuun pimeys aiheuttaa omat hyydyttävät vaikutuksensa kirjoittamiseen. Tänä vuonna pimeys ei tosin rasita yhtä pahasti kuin muutamana menneenä vuotena, koska elämäntilanteeni on nyt hyvin rauhallinen, mutta silti bloggaus ja mietintä tuntuu vaivalloiselta. Niinpä laitankin tähän linkin parempaan artikkeliin, joka löytyi Slashdotista, ja joka käsittelee Suomessa asumista USA:laisen maahanmuuttajan silmin.

10.11.04

Linkki

Tämänpäiväisistä toimista en mainitse muuta kuin sen, että Joni Mitchellin Blue -LP on hyvä. Kirjoitan kuitenkin tämän merkinnän, koska haluan oheistaa linkin erinomaiseen fundamentalistisesta islamista kertovaan artikkeliin. Se kannattaa lukea tarkasti.

9.11.04

Ja totanoinni

Revontulia pitäisi olla näkyvissä tänä yönä, koska auringossa on tapahtunut purkauksia. Melkein päivälleen vuosi sitten tapahtui myös hyvin voimakas purkaus, joka sekin taisi aiheuttaa revontulia. Minulla on mpg-videona time lapse -elokuva Auringon röntgensätelystä tuolta ajalta, purkaus välähtää yhtäkkiä Auringon reunalla ja sitä seuraa mieletön kaasun tanssi magneettisissa silmukoissa. Samaan aikaan viime vuonna vastaanotin myös hyvin epämiellyttävän uutisen, johon olin varautunut, mutta jota en olisi halunnut kuulla. Kaksi jysäystä samaan aikaan siis.

Ostin lottomiljonäärien elämää käsittelevän kirjan kahdella eurolla Gaudeamuksen kirjamyynnistä. Kirjan sisällön perusteella päättelen, että on olemassa optimi-ikä ja -elämäntilanne, jolloin päävoitosta on eniten iloa. Jos päävoiton saa nuorena, ei ole vielä vakiintunut osaksi jotakin yhteisöä, jolloin ei tarvitse niin paljon huolehtia kateudesta. Jos kaiken lisäksi vielä asuu kaupungissa, eikä pienessä maaseutuyhteisössä, hyötyy anonymiteetistä. Pahin virhe minkä lottoivoittaja voi tehdä on tulla julkisuuteen, sillä tällöin hän lakkaa olemasta ihminen, ja muuttuu lottovoittajaksi. Sosiaaliset seuraukset voivat olla kamalat.

---

Patjani on muuten siitä jännä, että kun tietyssä makuuasennossa pieraisee, jouset aiheuttavat kaikuilmiön kuin kaikujousellisessa kitaravahvistimessa ikään. Nyt täytyy buutata kone, Zone Alarmin päivitys ei muuten astu voimaan.

5.11.04

Keo

Vuonna 2006 lähetetään Maata kiertämään Keo-niminen satelliitti, joka palaa takaisin Maahan 50 000 vuoden kuluttua. Satelliitin mukaan saa kirjoittaa Webissä 6 000 merkkiä pitkän viestin tulevaisuuden arkeologien ihmeteltäväksi. Eipä siistiä.


4.11.04

Onneksi ei ole autoa, osa 1 000 000 000

Vaikka en erityisesti pidäkään termistä kognitiivinen alaluokka (puhuisin mielummin pelkästään alaluokasta), niin autoasioissa joutuu todellakin tekemisiin ihmisten kanssa, jotka eivät ole aivan sieltä välkyimmästä päästä. Mulkuimmasta päästä sitäkin useammin. Tässä pari esimerkkiä.

Mulkuissa liikkeissä myös asiakas on mulkku. Samasta liikkeestä on muitakin huonoja kokemuksia.

Onneksi minulla ei ole enää autoa. Eipähän enää tarvitse altistua autohuoltofirmojen henkilökunnalle. Luulen että ongelma on peräisin jostakin hyvin syvältä ammattikoulujen autonasentajalinjojen kyvyttömyydestä opettaa opiskelijoille työmoraalia. Amiskulttuurissa täytyy olla jotakin vikaa.

3.11.04

Bush

George Bush näyttää voittaneen vaalit. Periaatteessa hyvä juttu, sillä Bush ajaa USA:n älyllisesti alas ja talouden niin rapakuntoon, että EU:lle avautuu tilaisuus ottaa älyllinen ja lopulta taloudellinen johtoasema maailmassa. Eri asia sitten on, kykeneekö EU siihen ollenkaan.


1.11.04

Ihmiset kopioivat käytöksesi

Minulla oli paljon kopioitavaa kopiokoneella, ja kopioidessani joku muukin tuli aina välillä koneelle jonottamaan. Jos hän odotti vuoroaan sen kummemmin numeroa tekemättä, kysäisin pian montako sivua kopioitavaa hänellä oli ja päästin hänet kopioimaan omien kopiointieni välissä. Yleensä jonottajilla ei ollut paria sivua enempää.

Jos taas jonottaja päästi jonoon asettuessaan hiukankin ärtyneeltä kuulostavan huokauksen, jatkoin kopiointia keskeytyksettä. Yleensä huokailija lähti sitten aikanaan puhisten tai tsk-ääniä päästellen pois. Nyt on niin, että jos kuulen takaani ärtyneen huokauksen, en tietenkään anna periksi ja ota selvää sopisiko odottajan vaikkapa päästää ottamaan omat pari kopiotaan minun satojen kopioideni välissä. Minua ei saa myötämieliseksi osoittamalla ärtyneisyyttä ja kireyttä, päin vastoin. Kiltit, huomaavaiset ja säyseät jonottajat saavat kyllä vastalahjaksi minultakin huomaavaisuutta ihan itsestään. Tästä tietysti opin itse sen, että minunkaan ei kannata näyttää ärtymystäni vastaavanlaisissa tilanteissa aivan heti.

Huomasin, että ärtyneet jonottajat pysyttelivät selkäni takana alusta saakka, kun taas moni kiltti jonottaja tuli sivulleni siten, että he osuivat näkökenttääni ja odotteli sitten siinä kaikessa rauhassa. Kaikki eivät näin tehneet, mutta moni kuitenkin. Ovelaa.

---

Uusin blogilöytöni on Axis of Aevil. Sen kautta näkee tämän kaupungin ihan uudella tavalla.



28.10.04

Biososiologiaa

Tiedemies pohdiskelee blogissaan sosiobiologisia selityksiä poikkeavalle käyttäytymiselle. Minä en sosiobiologiasta tiedä kovinkaan paljoa, joten seuraavat ajatukset ovat vain arveluja ja aavistuksia, eivät edes väittämiä.

Minusta tuntuu, että sosiobiologialla yritetään selittää joitakin asioita liian helposti. On hyvin kätevää sorvata jollekin käyttäytymiselle sosiobiologinen selitys, koska selityksen virheellisyyttä on vaikeaa todeta. Sosiobiologia varmasti kehittyy tieteenalana, mutta samalla se tulee varmasti tahallaan ja opportunistisesti väärinymmärretyksi ja väärinkäytetyksi samalla tavalla kuin evoluutioteoria aikoinaan.

Ihmisen käyttäytymisellä on tottakai biologinen evoluution aikana muodostunut perusta, mutta tämä perusta ei taatusti ole niin yksinkertainen kuin voisi olettaa, ja kaiken lisäksi ihmisen käyttäytymisen biologiset lainalaisuudet ilmenevät erittäin moninaisin tavoin. Virheellinen sosiobiologinen selitys ihmisten käyttäytymiselle yksinkertaistaa ja johtaa harhaan.

Poikkeavalle käyttäytymiselle ja tarkoitushakuiselle vastarannankiiskeilylle löytyy varmasti perustansa biologiasta, mutta itse etsisin sitä kädellisten käyttäytymisen ominaispiirteistä. Radikaali kaiken vastustaminen, on usein mielestäni oman statuksen nostatusyritys. Status on apinayhteisössä erittäin tärkeää, mutta ihmislaumassa status ei riipu juurikaan fyysisestä voimasta. Meidän keskuudessamme statusta saavuttaa ennen kaikkea pelaamalla älykkyyttä vaativaa sosiaalista peliä, jossa menestyminen auttaa yksilöä saamaan haltuunsa yhteisön arvostamia asioita, kuten rahaa, valtaa tai arvostusta. Konsensuksen rikkomisen taustalla saattaa siis olla statuksen saavuttamisyritys, apinoita kun olemme.

Jossakin vaiheessa sosiologia ja biologia kohtaavat, ja syntyy sosiobiologian lisäksi myös biososiologia.

---

Tähän loppuun ihan toinen miete. Maalaisen kokemukset ekoyhteisöstä antavat minulle aiheen olettaa, että ekoyhteisö voi toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaan omavaraisesti vasta kun se on riittävän suuri ja sisältää tarpeeksi asiantuntijoita. Nykyiset mikroekoyhteisöt ovat olleet heterotrofeja eli toisenvaraisia, ja riippuvaisia muun yhteiskunnan generoimista työttömyyskorvauksista ja muista tuista. Saattaa olla niin, että vasta kokonainen valtio tai valtioiden yhteenliittymä voi olla aito ekoyhteisö olematta toisenvarainen tai viherkurjala. Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta koko ihmiskunnan on oltava yhteisö, joka ei ainakaan tuhoa oman jatkuvuutensa mahdollisuuksia.

26.10.04

Parempaa kuin lottoaminen

Nettisijoittaja-salkkuni arvo kasvaa hitaammin kuin monien muiden. Olen tällä hetkellä sijalla 445/21970, muutama päivä sitten olin noin sijalla 650. Kymmenenkin euron ero vaikuttaa listasijoitukseen paljon, joten vähäriskinen taktiikkani ei ehkä vie minua kärkeen, mutta en ehkä putoa siitä kauaskaan. Tosielämässä olisin sijoituksiini tyytyväinen, ne ovat kolmessa viikossa tuottaneet noin 5,1 %. Joku sijoittamisesta oikeasti tietävä saattaa tässä vaiheessa nauraa.

Toisen salkkuni sijoitus on
15306/21970, joten siitä ei kannata paljon puhua. Silti virtuaalisen rahan menetys harmittaa.
Reviirikuplan puhjenta

Lounasruokala oli melkein kokonaan täynnä, joten etsiydyin lähimpään pöytään. Se oli pieni kahden istuttava pöytä, jossa istutaan noin puolentoista metrin päässä vastapäätä olevasta ruokailijasta. Pöydässä oli jo joku, ja kysyin oliko paikka vapaa. Kyllä oli, istuin siihen. Vastapäätä istunut mies näki tarjottimellani olevan pannukakun ja totesi ystävällisesti "pannaripäivä." Yllätyin tästä luontevasta kontaktinottoyrityksestä, sillä yleensä noin lyhyt välimatka saa kummankin sulkeutumaan kokonaan omaan reviirikuplaansa, samaan tapaan kuin bussissa tai metrossa ollaan omissa oloissaan, vaikka kymmenen sentin päässä viereisellä tai vastapäisellä istuimella on toinen henkilö.

Aloimme rupatella, ja kävi ilmi, että mies ei ollutkaan Helsingistä vaan Rovaniemeltä. Se selittää varmasti paljon, kukaan riittävään pitkään Helsingissä asunut ei aloita keskustelua tuolla tavalla, yksinkertaisen ystävällisesti. Joko keskustelua ei aloiteta noin lähekkäisessä tilanteessa ollenkaan, tai sitten sanotaan jokin yksinkertainen kommentti, johon sitten vastataan vastaavanlaisella simppelillä kommentilla. Tarkoitus ei ole alkuunkaan saada aikaan keskustelua, vaan yksinkertaisesti tunnustaa toisen läsnäolo ja säilyttää samalla oma etäisyys. Puolitutuille sitten jutellaan kuin kenelle tahansa.

Juttutuokio oli muuten oikein mukava.

25.10.04

Oi Suomi katso, ilman käsiä!

Helge Eskelinen, tuo finet.binaries.keskustelu -ryhmän legenda oli löytänyt Ilta=Sanomista jutun, jonka mukaan syyttäjä vapautti ilman käsiä ajaneen moottoripyöräilijän syytteestä, koska pyöräilijä oli omien sanojensa mukaan juhlistanut Marcus Grönholmin rallivoittoa. Se oli syyttäjän mielestä isänmaallinen teko, joten syytettä ei ollut tarpeen nostaa.

Huoh. Jos perustelu ei vituttaisi, se naurattaisi.

Tänään bussi ole lähdössä pysäkiltä, kun kuulin vielä avoinna olevasta ovesta tarja halosmaisen äänen sanovan "ne on nuorii ja nättei". Käännyin vaistomaisesti katsomaan, ja bussin sumuisen ikkunalasin läpi näkyikin joku punapäinen nainen puhumassa pukumiehen kanssa. Ei kai se ollut T.H., hänhän on parhaillaan Japanissa.

22.10.04

Sailas vääns

Otsikko on viite Cyrus Vanceen, josta muistan lapsena kuulleeni laulun "sairas vääns, sairas vääns, Amerikan mantereella kamalasti sairas vääns."

Raimo Sailas, tuo viikatemies (ja P. Lipposen mukaan maamme eturivin intellektuelli) on vihdoinkin sanonut jotakin järkevää. Sailaan mielestä huippu-urheilulta pitäisi ottaa valtion tuet pois, koska huippu-urheilu on bisnestä. Oikein! Lisäksi kuntourheiluverkostoakaan ei tarvitse rakentaa enää lisää, koska se on nykyisellään riittävän hyvä. Taas oikein! Kansa lihoo, koska syö liikaa eikä liiku, ei siksi ettei urheilumahdollisuuksia muka olisi. Nyt sitten tuumasta toimeen ja sportti-huippu-ääliöiltä rahat veks.

20.10.04

Elävä ruumis ja tajunta

Ilmiölle nimeltä elämä ei ole olemassa yleispätevää määritelmää. Moni elämän ominaispiirre esiintyy myös ei-elollisissa prosesseissa ja esineissä. Mielestäni tämä on aivan luontevaa, koska jos elämä olisi ilmiönä jotain täysin ei-elollisesta poikkeavaa, se muodostaisi eräänlaisen epäjatkuvuuskohdan, ja abiogenesikseen olisi vaikea uskoa. Toki elämä voidaan määritellä nukleiinihappoja monistavana prosessina, mutta määritelmä ehkä päde kuin maapallolla, joten se ei ole yleispätevä.

Sama luullakseni koskee tietoisuutta. Olen melko varma, että tietoisuuttakaan ei kyetä määrittelemään yleispätevästi kokonaan ruumiintoiminnoista tai aivoista erillisenä ilmiönä. Mitä enemmän tietoisuutta määritellään, sitä paremmin huomataan että määritellyt kriteerit löytyvät myös ei-tietoisista soluista. Miten voisikaan olla toisin? Elottomalla ja elollisella ei ole selvää rajaa, eikä elävän olennon ja tietoisen olennon välilläkään sellaista löydy.

En myöskään usko, että ihmisen tietoisuus voidaan uploadata tietokoneeseen mallintamatta uploadattavia aivoja. Mutta jos mallinnetaan aivot, on mallinnettava myös muu ruumis. Jos näin ei tehdä, mallinnetut aivot sekoavat, koska ne alkavat kärsiä sensorisesta deprivaatiosta. Jos ruumis simuloidaan, on sitten simuloitava sen vastaanottamat ärsykkeetkin.


Vaalitilaa v

Lovelacen testin kautta päädyin Reko Ravelan kunnallisvaaliblogiin. Hauska sattuma, sillä miehen vaalimainos kolahti postiluukusta tänään. Ravela kirjoittaa, kuinka vihreät eivät ole vasemmistopuolue. No shit, Sherlock! (Anteeksi englanninkielinen slangi-ilmaisu, mutta se sopii tähän niin hyvin). Vihreät eivät ole vasemmistopuolue, vaan kaupungistuneen, hyvinvoivan, nuoren ja liberaalin aikuiston puolue. Nimitys bulevardivihreät kuvaa vihreiden ehdokas- ja kannattajapohjaa hyvin ainakin Helsingissä. Vihreät saavat nyt toimittaa sen sivistysporvaripuolueen virkaa, joksi Kokoomus ei ole koskaan kyennyt profiloitumaan, kenties puolueen kiväärikristillisen siiven epäluulojen vuoksi. Niinpä Kokoomus joutuu turvautumaan Sarkkuihin (kiitokset Birdylle linkistä).

18.10.04

Sijoitukset paisuvat, öljyn tuotanto hyytyy

Nettisijoittaja-salkkuni arvo on nyt 52 988,20 €, mikä tuottaa listasijoituksekseni 256/19112. Vielä en ole 100 parhaan joukossa, eikä aliastani näy listalla. Listan kärki näyttää pitävän salkussaan samoja osakkeita, koska salkkujen prosentuaaliset tuotot kultakin päivältä ovat lähes tai kokonaan samoja. En todennäköisesti ole sijoittanut samoihin osakkeisiin kuin kärki. Jos sijoituskohteeni osoittautuvat jatkossakin sellaisiksi, jotka nousevat yllättäen reilusti ja nopeammin kuin kärkisalkkujen sijoitukset, kiilaan parhaimmassa tapauksessa top kymppiin.

Kakkossalkkunikin on 17 euroa plussan puolella. Sitä täytyy perata vähän. Voisin tehdä siitä vaikka hardcore-riskisalkun.

Iltasanomien keskustelupalstalla käydään keskustelua Peak Oil -ilmiöstä. Minulle koko juttu oli uusi vielä kuukausi sitten, mutta sen jälkeen olenkin tutustunut asiaan hartaasti. Keskusteluun osallistuu muutama hyvin asiantunteva kirjoittaja, joiden mielestä biodieselillä ja bioetanolilla voitaisiin korvata öljy polttoaineena melko helposti. Puttuu vain poliittista tahtoa, mm. verotus estää biodieselin tuotannon aloittamisen. Samoin kuin nimimerkki Susanna, haluaisin todella olla mukana aloittamassa biopolttoainealan yritystä, kehittämässä prosesseja, lobbaamassa poliitikkoja sekä pohtimassa yrityksen kilpailustrategiaa ja imagoa (high-tech, ei missään tapauksessa mikään viher-, koska sitä ei oteta vakavasti). Se olisi erittäin erittäin motivoivaa, ja luulen että tällaisen yrityksen aika on nyt tullut. Miten pääsisin mukaan?

Tätä asiaa sivuten: piipahdan usein Maalaisen blogia katsomassa. Lukiessani sen kertomuksia ekoyhteisön sekoiluista, en voi välttyä ajatukselta, että todellisen ekoelämän tekevät mahdolliseksi juuri ne ihmiset, joita ei ekoyhteisöihin hakeudu. Insinöörit, kemistit, biokemistit, maa-ja metsätaloustieteilijät ja biologit ne kehittävät toimivia fossiilisten polttoaineiden korvikkeita, eivät kivillä parantajat. Jos haluttaisiin todella toimiva ekoyhteisö, sinne pitäisi nimenomaan valita korkeasti koulutettuja ja psyykkisesti tasapainoisia ihmisiä, joilla olisi taito konkreettisesti kehittää ja arvioida yhteisön toimintaa. Lisäksi tarvittaisiin käden taitojen osaajia, vaikkapa puuseppä ja metallityöntekijä. Tällaisella väestöllä yhteisöstä ei tulisi viherkurjalaa.

Aloitin viime viikolla ohjelmoinnin opiskelun Javalla. Osaan jo ihan vähän. Tänään keksin ohjelman aiheen ihan itse: teen ohjelman joka laskee, koska öljyn nykyreserveistä on kulutettu puolet, kun nykykulutuksella ne riittävät 47 vuodeksi ja kulutus kasvaa x % vuodessa.

15.10.04

Elämää pitkässä hetkessä

Olisi erittäin miellyttävää, jos valmistettaisiin sähköistä mustetta käyttäviä kirjoja, joihin voisi ladata verkosta teoksen tai pari käymättä kirjastossa.

Millaistakohan olisi elää 10 000 vuotta? Jos siis ei vanhenisi ollenkaan, vaan pysyisi aina tällaisessa kunnossa kuin nyt on, ja sama koskisi tottakai kaikkia muitakin ihmisiä. Kuinkakohan hyvin sitä muistaisi 1 000 vuoden tai 5 000 vuoden takaisia tapahtumia? Persoonakin varmasti muuttuisi ajan mittaa hyvin paljon; muuttuuhan se nytkin, mutta pitkien ajanjaksojen kuluessa vielä radikaalimmin. Pystyisiköhän sitä tekemään elämästään kertomusta ollenkaan, jos aivojen muistikapasiteetti tulisi vastaan.

Tietysti olisi hauska sitoutua pitkiin projekteihin ja vaikkapa jännätä, milloin Betelgeuze tai Eta Carinae räjähtää. - 3 000 vai 8 000 vuoden kuluttua? Vai heti kohta 800 vuoden päästä.

14.10.04

Maailmankaudet ja aika

Eilen opiskelin huvikseni maailmankaudet tältä loistavalta sivulta. Tietysti olin tiennyt niistä aikaisemmin, mutta en ollut koskaan muodostanut niistä yksityiskohtaista kokonaisuutta; sellaista jossa hahmottuu elämän kehitys ja aikakausien pituus jatkumona, ei vain muutamina toisiaan epäselvästi seuraavina jaksoina.

Vallan huimaavaa oli kehittää ajatuskoe, jonka avulla noiden aikakausien pituuden edes jotenkin ymmärtää. Numeroina luettuna ei vuosimiljoonalla ja -miljardilla tunnu olevan paljoakaan eroa, kumpikin on "pitkä aika". Niinpä yritin havainnollistaa asian. Oletetaanpa, että yhden A4-paperin paksuus on 0,1 mm, ja se vastaa yhtä vuotta. Kun papereita pinotaan peräkkäin, mahtuu yhden sentin matkalle 100 paperia, eli 1 cm on 100 vuotta. Tällöin 10 000 vuotta on 1 metri, ja 100 000 vuotta 10 metriä. Vuosimiljoona on 100 metrin mittainen, ja vuosimiljardi 100 kilometrin mittainen. Tuon sata metriä pitkän vuosimiljoonan voi hahmottaa helposti, erityisesti jos kuvittelee kävelevänsä 100 metriä pitkän, tiiviisti peräkkäin pinoitusta arkeista muodostetun paperipaalin vieressä. Sata miljoonaa vuotta on 10 kilometriä, senkin pituuden juuri ja juuri voi kuvitella, mutta miljardi vuotta, eli 100 kilometriä on jo kävelymatkana mahdoton hahmottaa. 100 kilometrin kävelemiseen menisi noin kolme päivää. Ja silloin vierellä olisi koko ajan se 100 kilometrin mittainen paperipaali.

Jos elämä alkoi noin 2,5 miljardia vuotta sitten, niin elämän alkuun olisi matkaa 250 kilometriä. Viikon kävelymatka paperipaalia seuraten. Kambrikauden alku, jolloin monisoluiset eläimet kehittyivät räjädysmäisesti, olisi nykypäivästä 55 kilometrin päässä. Dinosaurusten valtakausi päättyy 6,5 kilometrin päässä. Ihminen, Homo sapiens ilmestyi peliin noin 10 metrin päässä. Viimeisen jääkauden päättymisestä on nykyhetkeen matkaa metri. Kuinkahan pitkä ihmisen ajasta mahtaa tulla? Mahdammeko olla jonkinlaisen kambrikauden monimuotoisuus räjähdykseen verrattavan kongitiivisen räjähdyksen kynnyksellä?

Huikeaa. Elämän historian valtava aikaskaala ei kerta kaikkiaan meinaa mahtua päähän. Elämän monimuotoisuus ja maapallon kokemat kosmiset katastrofit ovat nekin mielenkiintoisia, mutta varsinainen tajunnanräjäyttäjä on minulle tuo aikaskaala. Tätä kokemusta ei oikein voi välittää sanoin.

Tänään huomasin, että Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan erään rakennuksen portaissa on ilmeisesti oikosarvisten fossiileja, jotka ovat ehkä noin 450 miljoonaa vuotta vanhoja (jos ne ovat peräisin ordovikikaudelta, mutta voivat ne olla paljon nuorempiakin, sillä oikosarvisia oli vielä triaskaudellakin). Ordovikikaudelle olisi 45 kilometriä kävelemistä. Joka tapauksessa satoja miljoonia vuosia sitten eli eläinyksilö joka kuoli, fossilisoitui ja päätyi vuosimiljoonien pyörityksessä lopulta minun silmieni tarkasteltavaksi. Tunnen oloni kummallisen nöyräksi.

Joskus aikaisemmin kirjoitin, että sisäinen aikani on hidasta kuin jäätiköiden kasvu. Joskus olen tuntenut itseni poikkeavaksi sen vuoksi, mutta nyt tajuan, ettei siinä mitään vikaa ole, päinvastoin. Lisäksi tämän maailmankausiasian johdosta olen alkanut tuntea viehtymystä pitkiin ajanjaksoihin kaiken tämän kvartaalitalousroinan vastapainona. The Long Now -projekti kiinnosti minua jo aikaisemminkin, mutta vain hauskana kekseliäisyyden osoituksena. Nyt ymmärrän, että projekti on erittäin tärkeä ja merkittävä. Geologisen ajan pituuden syvä ymmärtäminen voisi ohjata ihmiskunnan kehitystä kestävämmälle pohjalle.




Moraali-ismismi

Lukijajoukkoni vähentyi viidellä, paviaanikommenttinikohan sen sai aikaan. Good riddance, you paviaanien ystävät!

Jani kirjoitti sinisen kirjansa marginaaliin miellyttävän ärhäkkäästi ilmiöstä, jossa moraalisesti kyseenalaiseksi arveltua lausumaa pehmennetään sen vastakommentilla, eli siis "en ole väkivallan kannattaja, mutta..." tai "en ole rasisti mutta...". Ilmeisesti on niin, että voimakkaiden moraalisten kannanottojen ilmaisua kartetaan, koska sen pelätään leimaavan esittäjänsä moralistiksi (mm. Leena Krohn määriteltiin moralistiksi hyvin sukkelasti ja heppoisin perustein). Kannanottojen sisältöön sinänsä ei ehkä kiinnitetä niin suurta huomiota kuin siihen, että moinen kannanotto yleensä ilmaistaan. Otaksun, että tästä syystä ihmiset haluavat pehmentää mielipiteitään niiden vastakkaisilla näkökannoilla.

Tämä asia ilmenee myös toisella tavalla. Minun kuvaamani ilmiö, jossa moraalinen kannanotto vesitetään toisella esimerkillä ja näin sivuutetaan itse puheena oleva asia, kertoo mielestäni siitä, miten hankalaa ihmisten on ylipäätään kohdata moraalisia kannanottoja, ja siksi ne yritetään sysätä sivuun argumentaatiokikkailulla.




13.10.04

Kaksi asiaa

Olen poikkeava - Korkeasaaren paviaanien tappotuomio ei liikuta minua. Paviaanit eivät ole uhanalainen laji, joten niiden tappaminen sijoitusongelmien vuoksi on hyväksyttävää. En aio osallistua mihinkään vetoomuksiin niiden puolesta. Selviävät jos selviävät. Sitäpaitsi minua risoo puhuminen paviaanien "nukuttamisesta", sillä ainakin minun kielentajuni mukaan nukuttamista seuraa aina herääminen. Paviaanit tapetaan, niitä ei nukuteta, vaikka tappaminen tapahtuisikin nukutusaineella.

Sitten huomio. Henryllä, joka kutsuu itseään ATM:ksi, on kuitenkin blogistanin parhaat naiset. Lukekaa kommenttiosastoa, missään muussa blogissa ei liene noin sivistyneitä naiskommentoijia.

11.10.04

Rahasta puheenollen

Osallistun taas Nettisijoittaja-kilpailuun. Kilpailussa tulee sijoittaa 2 x 50 000 euroa eri osakkeisiin, ja kun kilpailuaika marraskuussa päättyy, parhaiten pärjänneet kilpailijat palkitaan. Tällä kertaa olen menestynyt paremmin kuin koskaan, ykkössalkkuni on jo tuottanut kahdessa viikossa 569 euroa voittoa, mikä nostaa rankingini kilpailulistalla parhaaseen kymmenesosaan. No, edelläni on kyllä 1400 kilpailijaa, joten voittoon on vielä matkaa. Kakkossalkkunikin on parhaassa kolmanneksessa, vaikka se on tehnyt 183 euroa tappiota. Jotkut ilmeisesti polttavat rahaa kilpailussa oikein urakalla ja näin nostavat meidän vähemmän tappiollisten sijoitusta.

En tiedä osakesijoittamisesta kovinkaan paljon, joten en sitä tosielämässä harrasta. Ensimmäisillä pelikerroilla pari vuotta sitten sähläsin oikein kunnolla, myin ja ostin osakkeita harva se päivä täysin irrationaalisin perustein. Sijoitin esimerkiksi elintarvikealan yrityksiin, koska "ihmiset syövät aina, ja näin ruokafirmoilta eivät ainakaan asiakkaat lopu". Ei onnistunut se strategia ollenkaan. Lisäksi jokaisesta osto- ja myyntitapahtumasta täytyy maksaa palkkio, joten mitä enemmän ostaa ja myy, sitä enemmän joutuu maksamaan palkkioitakin.

Nyt olen liikkeellä hyvin maltillisella strategialla, sijoitan suuria summia muutamaan suureen ja vakavaraiseen yritykseen ja pieniä summia kolmeen-neljään lupaavaan ja innovatiiviseen (ainakin mielikuvissani) pienempään yritykseen. Se näyttää tuottavan toivottua tulosta ykkössalkussa, vaikka mestarisijoittajat pelissä repivätkin vielä suurempia voittoja. Tietysti jos ei sijoittaisi mitään, sijoittuisi kilpailussa ainakin paremmin kuin ne salkut, joiden arvo on laskenut alle 50 000 euron.

Sen olen ainakin oppinut, että menestyksekäs osakesijoittaminen vaatii erittäin taitavaa ja asiantuntevaa ajattelua, jonka hankkiminen ei ole aivan helppoa. Lisäksi olisi seurattava tiiviisti markkinoita, mitä ainakaan minä en ole hirmuisen kiinnostunut tekemään.
Talveutuminen ja lottovoitto

Jonnekin päin maata satoi ensilumi, ja tiekamerassakin oli näkynyt hirvi ylittämässä lumista tietä.

Taidehallissa oli Jouko Lehtolan näyttelyssä kuva keväisistä lähtevistä jäistä. Kuvassa oli juuri sellainen kolea maaliskuun lopun tai huhtikuun alun ilta, jonka tietää olevan viimeisiä kunnolla kylmiä hetkiä ennen kevättä. Jäälautalla oli punainen Marlboroaski, mutta sitä ei näe ellei katso kuvaa läheltä.

Mutta nyt ei ole kevät vaan talven alkusoitto. Tai ei ehkä dramaattisesti alkusoitto, mutta yleisö ainakin vaeltaa jo paikoilleen vähitellen täyttyvään saliin. Pimeyden lisääntyminen alkaa jo tuntua, inhoan sitä. En saa sortua liialliseen kahvin juontiin, se alentaa mielialaa ja hajottaa keskittymiskyvyn kokonaan, ja jos vajoan kaamosmasixeen, niin seuraavat kolme-neljä kuukautta tulevat olemaan ikäviä, kuten aina.

--

Millaistakohan olisi voittaa lotossa 7 oikein? Miten oikein suhtautuisin siihen? Ensinnäkin päävoitto pitäisi lunastaa Veikkauksen toimistosta pelitositetta vastaan, joten todennäköisesti olisin ihan paterissa siitä, ettei tositteelle vain kävisi mitään lauantai-illan ja maanantaiaamun välillä. Maanantaina tietysti ryntäisin sinne Veikkaukseen. Menisinkö taksilla? Mitä jos taksikuski arvaisi ja ryöstäisi minut? Moni lottovoittaja menee Veikkaukseen maanantaina taksilla, sen tiedän. Menisinpä kuitenkin taksilla.

Kuuden viikon protestiajan jälkeen saisin rahat. Nuo kuusi viikkoa voisivat kulua hitaasti. Työteho saattaisi olla alhainen. Tai sitten ei. Mutta mitä tekisin rahoilla. Sijoittaisin osa, mutta mihin? Rahastoihin? Varmaan sinne. Ostaisin asunnonkin.

Uskaltaisinkohan lopettaa työnteon? Noin ihan muuten vain. Riittäisivätköhän rahat? Uskaltaisikohan sitä ollenkaan lopettaa töitä, elämä voisi olla varsin tylsääkin, kun päivisin ystävät ovat työssä ja itse palloilisi tyhjän panttina. Tai kai sitä aina jotakin keksisi. Niillä rahoilla.


7.10.04

Mainonnallinen sattuma

Sitemeterin referrals -osastossa on alkanut näkyä blogspot-sivujen osoitteita, joilta ei todellisuudessa ole linkkiä tähän blogiin. Silkkaa mainostusta siis, ja asialla ovat poikkeuksetta jenkkiläiset uudet blogit, jotka yrittävät saada näkyvyyttä.

Yksi sellainen onnistuu nyt taktiikassaan mukavan yhteensattuman vuoksi. Views from a Red State Liberal kertoo postauksessaan Art Gone Bad taiteilijasta, joka kirjoitti seinämaalauksessaan monien kuuluisten henkilöiden nimet väärin. Einsteinista tuli Eistein ja niin edelleen. Olen itsekin törmännyt väärin kirjoitettuun nimeen taideteoksessa Helsingissä. Domus Academican tiloissa sijaitsevan kirjaston sisäänkäynnin pääällä on reliefi, jossa on kuuluisten suomalaisten taiteilijoiden nimiä, mm Edith Södekgran. Se osui silmään samalla hetkellä kun näin reliefin ensimmäistä kertaa.

Bloggaajan mainitseman taiteilijan vastaus kritiikkiin oli tietysti pöljyydessään surkuhupaisa (mitähän mm. Kokkarinen repisi siitä).



Lisää seksitaloutta

Tulipa mieleeni sellainenkin asia, että pornon kerrotaan halventavan naisia. Sanavalinta "halventaa" paljastaa täysin suoraan sen, mistä Sexual Economics -tutkimuskin puhuu: naisen seksuaalisuudella on tietty arvo, jonka arvoa alentaa miesten liian helppo pääsy kilpailevan seksuaalitarjonnan, kuten pornon lähteille.

Kun jokin halpenee, sen arvo alenee. Jos Siwa alentaa Hyvä Ostos -kahvin hintaa, Siwa siis halventaa sitä. Tärkeää ei nyt ole se, halventaako porno todellisuudessa naisia vai ei. Tärkeää on se, että pornon negatiivisesta vaikutuksesta käytetään useimmin termiä halventaa; ei esimerkiksi riistää, alistaa tai nujertaa. Termien käytössä on kysymys valinnoista, ja ainakin tässä halventamisen tapauksessa yhteys Sexual Economics -tutkimuksen esittämiin ajatuksiin on päivänselvä.


6.10.04

Tästä se alkaa

Mount St. Helensin ennustetaan purkautuvan piakkoin voimakkaasti. Vuorta valvovaa webcamia kannattaa pitää silmällä. Kraatterista tuprahtelee usein pöllähdyksiä. Olisi hauska nähde suurikin purkaus. Kaiken lisäksi on kätevää, että vuori sijaitsee 10 tuntia Suomen ajasta jäljessä, joten kun täällä on ilta, Mount St. Helensillä on päivä, ja webcamin kuvissa siis valoisaa.

Tällä hetkellä (6.10. kello 18.54) näyttää olevan niin sumuista ettei vuorta näe, tuo sumu kehittyi noin tunnissa.

--

Henry on tehnyt todellisen löydön, ja linkittänyt tutkimukseen, joka tutkii seksikumppanin valintaa taloustieteen näkökulmasta. Ilmassa onkin pitkään leijunut markkina-arvoteoreettisia ajatuksia, ja tuo tutkimus saattaa olla alku sille, että markkina-arvoteoriat päätyvät vähitellen valtavirran tietoisuuteen. Lisäksi sen myötä saattaa myös syntyä jonkinlainen nykyistä vakavammin otettava miesliike, joka perustuu miesten elämän todellisille epätasa-arvon alueille. Nythän miestutkimus on jonkinlainen spin-off naistutkimuksesta. Oikeastaan on jo aika aidosti kriittiselle miesliikkeelle, joka syntyy epätasa-arvoa kokeneiden miesten alulle panemana. Feminismikin syntyi korjaamaan aitoja epäkohtia, ja epäkohtia on myös miesten elämässä. Henryn blogi on tässä uusi, aito miesliike (TM) -mielessä uranuurtaja.

Tuon tutkimuksen luettuani aloin ajatella, että saattaa olla niin, että moni miesten harjoittama naisten sorto on oikeastaan vastareaktio tuolle perustavaa laatua olevalle seksimarkkinoiden epätasa-arvolle. Ei siis ihme, ettei seksiä hyväksytty monessakaan kulttuurissa ennen avioliittoa, ja joissakin paikoissa naiset on todella ennaltaehkäisevästi alistettu burkhin ja muin keinoin. Naisten suoraviivaisessa sorrossa ei siis liene kysymys vain siitä, että miehet sortaisivat naisia yksinomaan fyysisen vahvemmuutensa vuoksi, vaan myös siitä, etteivät miehet halua antaa naisille seksuaalista valtaa, koska naisten seksuaalinen valta on suurempi kuin miesten ja miehet tietävät tämän.

Tämä tietysti valottaa sitä, miksi prostituutiokeskustelussa ei ole juurikaan mainittu miesprostituution olemassaolosta. Prostituution kieltämisellä halutaan tottakai lopettaa naiskauppa, mikä onkin hyvä tavoite, mutta en voi välttyä ajatukselta, että samalla naiset haluavat myös sementoida seksuaalisen ylivaltansa eliminoimalla eri säännöin pelaavat kilpailijansa. Samalla ajatus seksimarkkinoiden epätasa-arvosta selittää sen, miksi prostituutiota ylipäätään on, ja miksi naisprostituutio on miesprostituutiota yleisempää.

ATM-miehille kaikki tämä on selvää, mutta minun kaltaiselleni tavalliselle miehelle ei ehkä niinkään. En väitä että olisin mikään YTM, olen itsekin saanut kuulla muutaman kerran olevani ihan-kiva-kaveri-mutta. Silti ATM:ien elämän karuus on avautunut minulle vasta blogien kautta. He näkevät ja kohtaavat suoraan ne raa'at sosiaaliset mekanismit, jotka muilta ovat piilossa (mutta jotka tottakai vaikuttavat pinnan alla). Luulen, että aito miesliike saa alkunsa nimenomaan ATM:ien kautta, ja sen ei muualta tulisi alkaakaan.

1.10.04

Intiimejä salaisuuksia

Intiimein salaisuuteni on hampaiden harjaus, päätellään blogeista kertovassa esseessä (word-dokkari). Oikeasti tämä blogi on yleensä jutustelu- ja ajatustenkirjausblogi.

Hyvä essee muuten, kannattaa lukea.

30.9.04

Päivähoitoa ja moraalin oikosulkua

Oletetaanpa, että Raimo Sailaksen kritiikki oikeudesta päivähoitoon aiheuttaisi Helsingissä toimenpiteitä. Jos kaupunki päättäisi, että kotona oleva vanhempi joutuu ottamaan lapsensa pois päivähoidosta, seuraisi siitä tietysti lapsimäärän lasku päiväkodeissa noin viidenneksellä. Voisi luulla, että tämä olisi ylikuormitetuissa päiväkodeissa hyvä asia, mutta näin ei ole.

Lasten lukumäärän vähenemisestä seuraisi se, että päiväkotien käyttöaste, eli hoitajien suhde lapsimäärään, olisi alle tavoitteen. Lastenhoitajia olisi siis liikaa. Täten hoitajia vähennettäisiin, ja ennen pitkää tilanne olisi taas se, että päiväkodeissa olisi liian vähän hoitajia lapsimäärään nähden. Näin saataisiin aikaan yhtäältä säästöjä, mutta toisaalta ylikuormitus ei päiväkodeissa helpottuisi, ja Helsingissä olisi enemmän työttömiä lastenhoitajia. Kahdella jälkimmäisellä seikalla ei tietenkään ole merkitystä päätöksenteossa, vaikka ne nollaisivatkin saavutetut säästöt.

---

Seurailen silloin tällöin Leena Krohnin verkkosivuston blogiosaa, joka käsittelee Teemu Mäen kissantappovideosta syntynyttä keskustelua. Onkohan olemassa nimitystä ilmiölle, jota esimerkiksi tämä Hesarin lehtileike ilmentää? On mielenkiintoista ja oikeastaan erittäin raivostuttavaa, kuinka moraalinen paheksunta asiasta A yritetään mitätöidä sen perusteella, että samalla ei paheksuta asiaa B. Jos esittää moraalisen närkästyksensä kissan tappamisesta taiteen nimissä, on huono ihminen, koska ei ole kiinnostunut maailman nälkäongelmasta. Jos kiinnittää huomiota maailman nälkäongelmaa, on huono ihminen, koska ei kiinnitä huomiota Suomen köyhien asemaan. Jos paheksuu jonkin etnisen vähemmistön kulttuurista alaluokkaisuutta ja sitä, että kyseinen kulttuuri itse asiassa estää vähemmistön nousun valtaväestön kanssa samalle tasolle, on huono ihminen, koska ei samaan hengenvetoon tuomitse valtaväestön alaluokan öyhötystä.

Tämä ilmiö lienee jonkinlainen oikosulkumekanismi, jolla yritetään päästä eroon kiusallisten moraalisten ongelmien ajattelusta kiinnittämällä huomio johonkin toiseen ongelmaan. Erityisen paljon tätä oikusulkemista näkee tietysti keskustelupalstoille, mutta kyllä siihen törmää sanomalehdissäkin.

23.9.04

Autottomuudesta ja web-sivuista

Minulla oli taannoin auto noin pari vuotta, mutta myin sen kevään korvalla pois. Autoilu Helsingissä on aivan liian kallista ja vaivalloista siitä saatavaan hyötyyn nähden. Sitäpaitsi Puksun Essolta saa tarvittaessa vuokrattua auton erittäin halvalla, yhden taksimatkan hinnalla, vaikka laskisi mukaan bensatkin. Nykyään kuljen joukkoliikenteellä, ja olen sitä mieltä, että on kokenut surullisen kohtalon, jos tarvitsee autoa Helsingissä asuessaan.

Auton kanssa pelatessa oli muutenkin tylsää kuin vain finanssipoliittisessa mielessä. Jouduin aina silloin tällöin asioimaan korjaamoilla, rengasliikkeissä ja muissa autoalan firmoissa ja nyrkkipajoissa. Autoja varten on kokonainen ei-autoilijoille tuntematon yritysmaailmansa, jossa on aivan toisenlainen meininki kuin vaikkapa tietokonekaupassa. Ensinnäkin voi lähteä aina siitä, että korjaamo yrittää huijata: joko laskuttaa liikaa tai ei saa autoa kuntoon. Toisekseen asiointi on hankalaa, kun asiakas on lähinnä haittatekijä ja välttämätön paha. Kunnon korjaamo saisi kyllä paljon asiakkaita, jos sellainen löytyisi. Autottomat eivät ehkä ymmärrä mitä tarkoitan, mutta panen tähän pari linkkiä. Näissä firmoissa en ole asioinut, mutta niiden web-sivujen taso antaa kyllä hyvän yleiskuvan siitä epämääräisestä sekavuudesta, jonka joutuu kohtaamaan autoalan firmojen kanssa asioidessaan.

Esimerkki 1.
Esimerkki 2, tämä on sitten aika karmea sivusto.

Voivathan nuo olla hyviäkin firmoja, mutta sivut ovat kamalat.