16.11.03


En juurikaan enää seuraa populaarikulttuuria, hyvä kun television joskus jaksan avata. Radio Helsinkiä kuuntelisin kyllä mielelläni autossa, mutta autoradio hajosi enkä aio korjata sitä.

Duunissa joku soittaa usein Radio Novaa, jonka logossa näyttää muuten lukevan radio Noun. Onneksi radio soi niin hiljaa, ettei se juurikaan häiritse. Hiljaa soimisella on sellainenkin jännä puoli, että musiikista jäävät jäljelle vain tietyt taajuudet, muut katoavat pois. Bassot häviävät sekä bassotoiston akustisen huonouden että alhaisen volyymin vuoksi kokonaan kuulumattomiin, samoin diskantit. Jäljelle jäävät siis vain keskiäänet, eli siis ihmisäänen taajuusjakauma.

Hittibiisit rakennetaan yleensä jonkin yksinkertaisen laulukoukun ympärille, ja koska ihmisäänen taajuusjakauma on ainoa mikä hiljaa soivasta musiikista kuuluu, erottuvat laulukoukkujen tarttuvat melodiat hyvin ja jäävät päähän tehokkaasti. Radio Noun soitti jossakin vaiheessa paljon kappaletta, jossa naislaulajalla oli kaunis ja vahva ääni, ja jonka laulumelodiakaan ei ollut ärsyttävän itsestäänselvästi koukuttavaksi tehty. Kiinnostuin kappaleesta, ja sain selville että se oli Céline Dionin Tout L'or Des Hommes. Latasin sen ämppärinä, ja se kuulostikin täysin erilaiselta. Kamala pettymus: tylsä europoppitausta, ja sointukulutkin täyttä iskelmää, itse asiassa täysin suomi-iskelmää. Yök yök. Koska olin kuullut kappaleesta vain laulumelodian ja senkin vain osittain, mielikuvitukseni oli täyttänyt taustalle täysin toisenlaisen sovituksen, paljon eteerisemmän (ja paremman, hehe).

Idea: anti-karaokelevy. Eri artistien kappaleista olisi jäljellä vain laulu.

Ei kommentteja: