11.11.03

Aikani on jäätikön tai puiden hidasta aikaa.

Voiko puun kasvun kuulla, mietin kun istun graniittilohkareella männyn vieressä, mutta se olikin sumu joka rapisi männyn runkoa vasten. Muutama sorsa laskeutui ja nousi, niiden vanavedet nuolenpäitä tyynessä vedessä.

Nojaan tähän vuodenaikaan kuin tuttuun tuoliin, ja silloin, yllättäen, tulee osakseni tyyni ilo ja rauha. Varmuus siitä että olen tehnyt jotakin Oikein.

Ei kommentteja: