12.10.03

Tytöt valtaavat Helsingin suosikkilukiot kertoo Hesbe. Mitä tästä voi päätellä? Ovatko tytöt älykkäämpiä kuin pojat, vai suosivatko koulun opetusmenetelmät tyttöjä? Apua! Nyt jää paljon poikaenergiaa käyttämättä! Tasa-arvovaltuutettu apuun!

(Tai ehkä poikien älyn kehitystä häiritsee jokin hormonihäiritsijä.)

Sama se, Sacksin kouluvuosista lukiessa vahvistui käsitykseni siitä, että todella merkittävien uusien asioiden haltuunotto tapahtuu usein koulun ulkopuolella, koska koulu ei yhteiskunnallisen inertiansa vuoksi ehdi sisällyttä niitä riittävän nopeasti osaksi opetussuunnitelmaa (eikä tarvitsekaan). Esimerkkinä vaikka 80-luvun lopun kotitietokonemania; moni nykyohjelmoija, useimmiten poika, on oppinut ohjelmointitaitonsa peruskoulun ulkopuolella vapaa-aikanaan. Oliver Sacksin koulussa taas opiskeltiin klassisia kieliä, samaan aikaan kun fysiikka ja kemia edistyivät ripeästi, ja niinpä Sacks teki kokeita omassa kotilaboratoriossaan. En ole kovinkaan huolissani siitä, etteivät pojat pääse Helsingin huippulukioihin. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut omiin kokemuksiini perustuen, huippuhyviä kouluja voivat olla nekin, joita ei helposti hyviksi tunnisteta. Toiseksi olen varma siitä, että tälläkin hetkellä monet lukioikäiset pojat tekevät jotakin intohimoisen älyllistä, joka ei kuulu koulun opetussuunnitelmaan, mutta generoi aikanaan koko yhteiskunnalle vaurautta ja hyvinvointia.

Ei kommentteja: